ompelupisteen liepeillä.

No, kesähuvila jäi taa ja täällä ompelupisteen lähettyvillä taas ollaan. On vain niin kuuma, etteivät ompelutyöt jaksa innostaa. Mur! Olin toivonut lomalla jaksavani/viitsiväni/ehtiväni työskennellä edes yhden täysipainoisen ompelupäivän!

Jotain sentään. Mökillä otin kuin otinkin ristipistotyöt esille. (Siellä ei ollut läheskään yhtä helteistä kuin kotipuolessa on pidellyt.) Sain kukkakimppuaiheisen työn valmiiksi!


Tässä olivat siis ristipistot tehtyinä ja vain korostusompeleet puuttuivat. Oli kyllä siinäkin pikkutarkkaa pistelemistä kerrakseen.

Nalle Puh –ristipistotyöhön tartuin seuraavaksi, mutten ehtinyt saada edes pistoja valmiiksi. Jos tarkkaan vertaa aikaisempaan tilanteeseen, voi kenties nähdä, että paljon sentään pistelin. Melkein pelkkää vaaleansinistä tein.


Turussa kävimme ja pistäydyin Yliopistonkadulla olevaan kangas-, nappi-, nauha- ja vetoketjuliikkeeseen, missä tein Löydön. Siellä olivat vetoketjut tarjouksessa!

Sain 15 vetoketjua, kaikki 25cm pitkiä, vähäiseen hintaan 10,50euroa! Perhe oli valitettavasti kärsimättömänä mukana, ja jouduin hätäilemään valinnassani. Jos olisin pystynyt keskittymään, olisin etsinyt vielä muutaman neutraalin värisen vetoketjun näiden ihanien lisäksi!


Aika ihanat värit kyllä.

Ostin pussukoita varten vielä college-jerseytä eli koltsarikangasta, neutraaleimman mahdollisen värin jonka Eurokankaasta löysin eli vaaleansinisen. (Kuvassa alimpana.) Ja kirppismyymälästä pelastin ihanat, vanhat kodintekstiilit eli valko-punaisen pöytäliinan sekä pellava-turkoosin kaitaliinan yhteishintaan 1,50euroa. Samaisella kirppiksellä oli uusia kangaspaloja myös sopuhintaan, ja kukkakuvioinen, pellavataustainen kangas oli sellainen löytö. Ajattelin, että siitä saisi pussukoihin/laukkuihin kauniin vuorin.


Tälle päivälle olin suunnitellut pientä siivousrupeamaa. Ompelunurkkaukseni on edelleen tyyliä ”röykkiö” ja röykkiöitä on muuallakin kuin ompelupöydällä. Huone näyttää melkein ”apua, olen himohamstraajan” aikaansaannokselta. Häpeällistä!

Nyt on kyllä niin kuuma, ettei jaksaisi järjestellä/siivota…

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.