kanttauksia.

Hempeämmässä PC-laukussa on nyt vetoketjua odottavat kanttaukset.


Huomasin vasta surauteltuani puolet ensimmäisestä kaitaleesta kiinni laukkuun, että olisin voinut toki tarkistaa kuvion suunnan myös. Melkein keskeytin ompelemisen, mutta sitten päätin mennä sattumanvaraperiaatteella. Kantit sattuivat menemään reunoille näin päin ja sillä hyvä.

Koirakangaspussukan kaitaleilla ei ollut määrättyä suuntaa, joten mikä tahansa valinta oli yhtä hyvä. Onneksi.

Kun kaitaleet oli ommeltu koneella, siirryin television ja käsinompelun ääreen. Olen varmasti jo kertonut, etten pyri valmistamaan töitäni mahdollisimman nopeasti ja virtaviivaisesti, vaan joissain kohdissa ompelen mieluiten stressittömästi käsin. Näissä kaitaleissa kiinnitän taitetun reunan koneompeleeseen käsin, melko pitkillä pistoilla ommellen.

Jaksoin ommella hempeän PC-laukun kaitaleet ja toisen koirakangaspussukan kaitaleista, ja sitten teki mieli lähteä iltatoimiin.

Koirakangaspussukassa on siis vain toinen kaitaleista kokonaan kiinni.


Joko tästä voi kuvitella, millainen valmiista pussukasta tulee?

Lasketaanko tällainenkin tilkkutyöksi? Käytän vain yhtä kangasta ja tikkaan sen vanulevyyn ilman taustakangasta. No, hempeä PC-laukku nyt ainakin on tilkkutyö, koska se on koottu useammasta kappaleesta!

Kommentit

Finebyme sanoi…
ihana koirakangas, mäyläkoilia mukana....

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.