tilkkupeite on valmis!
Ta-daa! Valtavat fanfaarit! Pitkän aikaa kesken ollut, Hyrrät-työnimellä tunnettu tilkkutyöni on nyt valmis! Sen nimi on:
Ajatus karkaa kesään.
Ennen kuin näytän työn suunnilleen kokonaisuudessaan, kuvailen vielä, miten viimeistelin sen.
Edellisessä kirjoituksessa mainitsin reunojen suoristamisen. Tarkoitin siinä vaiheessa työn reunojen merkitsemistä. Koska reunakaitale oli melkein musta, liitukynä osoittautui kerrankin erittäin kätevästi.
Kun liituviivat oli piirretty, pidin taukoa, jonka aikana keksin viistää vielä kulmista pienet kolmiot pois. Merkitsin uudet nurkkaviivat myös liidulla.
Ompelen mieluiten vinokaitaleen koneella, eli en yleensä kiinnitä käännettyä kaitaletta käsinompeleella ommelviivaan. Siksi kiinnitän kaitaleen ensin nurjalle puolelle, jolloin käännetyn kaitaleen kiinnittävä siisti tikkaus tulee työn oikealle puolelle. (Tässä kohtaa minulle käy usein niin, että ainakin aloitan kaitaleen kiinnittämisen oikealle puolelle, jolloin joudun purkamaan ompeleen.)
Jotta pääsin kiinnittämään vinokaitaletta työn nurjalle puolelle, ompelin tällä kertaa tikkauksen liituviivaa pitkin ja leikkasin sen jälkeen ylimääräiset reunat pois ommelviivan vierestä. Olisin tietysti voinut leikata suoraan liituviivaa pitkin, ompelematta merkkiviivaa, mutta arvelin, että vinokaitaleen kiinnittäminen olisi helpompaa näin. Tässä viistetty kulma ommelviivoineen:
Olin päättänyt huolitella työn kaksinkertaisella vinokaitaleella. Etsin kangaskokoelmastani liilasävyisiä paloja ja leikkasin niistä 6cm leveitä kaitaleita, jotka yhdistin järjestyksessä, mutta kaitaleiden keskinäisistä pituuksista piittaamatta. Kun arvelin, että valmista vinokaitaletta on tarpeeksi, mallasin sitä työn reunoihin, jolloin ymmärsin tarvitsevani vielä pari kaitalepalaa lisää.
Kun koko vinokaitale oli valmis, silitin ensiksi saumat auki ja sen jälkeen taitoin kaitaleen kaksinkerroin ja silitin:
Ompelin kaitaleen kaksinkertaisena työn reunaan, risareunat ommelviivan kanssa tasan. Ja tällä kertaa muistin heti ommella kaitaleen nurjalle puolelle ensin! Tässä olen juuri ommellut viistetyn kulmakohdan:
Kun kaitale oli ommeltu nurjalle puolelle kiinni, taitoin sen reunan yli oikealle puolelle ja kiinnitin nuppineuloilla:
Koska kaitale oli kaksinkerroin, sitä ei tarvinnut taittaa kahta kertaa, vaan vain kerran. Kätevää. Vähemmän kätevää sen sijaan oli, että olin jälleen mittaillut summittaisesti ja päätellyt, että kiinnitysommel tavallisen paininjalan etäisyydeltä tikkausviivasta olisi paras. Olisi kannattanut sittenkin käyttää tilkkutyöpaininjalkaa. Reuna oli hivenen liian leveä verrattuna kaitaleen leveyteen, ja jouduin kiskomaan kynteni verille, että sain kaitaleen reunan ulottumaan ommelviivan yli.
Kolme neljästä sivusta ommeltuani huomasin lisäksi, että nuppineuloilla kiinnittäminen pelkästään hidasti työtä (ja aiheutti ajoittaista pistelyä sormissa). Oli paljon helpompaa kääntää kaitaletta sitä mukaa kun ompelin.
Työn taustakankaan kokosin useasta eri palasta. En yrittänytkään tehdä tästä erityisen kaunista, mutta on se sentään luonnossa paremman näköinen kuin tässä kuvassa:
Valitsin kankaat saatavuuden perusteella. Koska yritin viime vuonna (jolloin kokosin taustakankaan) käyttää kangasvarastojani tehokkaasti, pyrin myös käyttämään kaikki palat mahdollisimman tarkoin.
Uusi fanfaari! Tässä vihdoinkin kuva valmiista työstä melkein kokonaisuudessaan:
Ajatus karkaa kesään.
Ennen kuin näytän työn suunnilleen kokonaisuudessaan, kuvailen vielä, miten viimeistelin sen.
Edellisessä kirjoituksessa mainitsin reunojen suoristamisen. Tarkoitin siinä vaiheessa työn reunojen merkitsemistä. Koska reunakaitale oli melkein musta, liitukynä osoittautui kerrankin erittäin kätevästi.
Kun liituviivat oli piirretty, pidin taukoa, jonka aikana keksin viistää vielä kulmista pienet kolmiot pois. Merkitsin uudet nurkkaviivat myös liidulla.
Ompelen mieluiten vinokaitaleen koneella, eli en yleensä kiinnitä käännettyä kaitaletta käsinompeleella ommelviivaan. Siksi kiinnitän kaitaleen ensin nurjalle puolelle, jolloin käännetyn kaitaleen kiinnittävä siisti tikkaus tulee työn oikealle puolelle. (Tässä kohtaa minulle käy usein niin, että ainakin aloitan kaitaleen kiinnittämisen oikealle puolelle, jolloin joudun purkamaan ompeleen.)
Jotta pääsin kiinnittämään vinokaitaletta työn nurjalle puolelle, ompelin tällä kertaa tikkauksen liituviivaa pitkin ja leikkasin sen jälkeen ylimääräiset reunat pois ommelviivan vierestä. Olisin tietysti voinut leikata suoraan liituviivaa pitkin, ompelematta merkkiviivaa, mutta arvelin, että vinokaitaleen kiinnittäminen olisi helpompaa näin. Tässä viistetty kulma ommelviivoineen:
Olin päättänyt huolitella työn kaksinkertaisella vinokaitaleella. Etsin kangaskokoelmastani liilasävyisiä paloja ja leikkasin niistä 6cm leveitä kaitaleita, jotka yhdistin järjestyksessä, mutta kaitaleiden keskinäisistä pituuksista piittaamatta. Kun arvelin, että valmista vinokaitaletta on tarpeeksi, mallasin sitä työn reunoihin, jolloin ymmärsin tarvitsevani vielä pari kaitalepalaa lisää.
Kun koko vinokaitale oli valmis, silitin ensiksi saumat auki ja sen jälkeen taitoin kaitaleen kaksinkerroin ja silitin:
Ompelin kaitaleen kaksinkertaisena työn reunaan, risareunat ommelviivan kanssa tasan. Ja tällä kertaa muistin heti ommella kaitaleen nurjalle puolelle ensin! Tässä olen juuri ommellut viistetyn kulmakohdan:
Kun kaitale oli ommeltu nurjalle puolelle kiinni, taitoin sen reunan yli oikealle puolelle ja kiinnitin nuppineuloilla:
Koska kaitale oli kaksinkerroin, sitä ei tarvinnut taittaa kahta kertaa, vaan vain kerran. Kätevää. Vähemmän kätevää sen sijaan oli, että olin jälleen mittaillut summittaisesti ja päätellyt, että kiinnitysommel tavallisen paininjalan etäisyydeltä tikkausviivasta olisi paras. Olisi kannattanut sittenkin käyttää tilkkutyöpaininjalkaa. Reuna oli hivenen liian leveä verrattuna kaitaleen leveyteen, ja jouduin kiskomaan kynteni verille, että sain kaitaleen reunan ulottumaan ommelviivan yli.
Kolme neljästä sivusta ommeltuani huomasin lisäksi, että nuppineuloilla kiinnittäminen pelkästään hidasti työtä (ja aiheutti ajoittaista pistelyä sormissa). Oli paljon helpompaa kääntää kaitaletta sitä mukaa kun ompelin.
Työn taustakankaan kokosin useasta eri palasta. En yrittänytkään tehdä tästä erityisen kaunista, mutta on se sentään luonnossa paremman näköinen kuin tässä kuvassa:
Valitsin kankaat saatavuuden perusteella. Koska yritin viime vuonna (jolloin kokosin taustakankaan) käyttää kangasvarastojani tehokkaasti, pyrin myös käyttämään kaikki palat mahdollisimman tarkoin.
Uusi fanfaari! Tässä vihdoinkin kuva valmiista työstä melkein kokonaisuudessaan:
Kommentit
Maritta