tilkkupinta solmiokankaista.

Käytin lomapäiviäni solmiokankaista kokoamani tilkkupinnan viimeistelyyn eli yhdistin blokit yhtenäiseksi pinnaksi, mittailin puolin ja toisin, leikkelin pari kehyskaitaletta ja ompelin. Vasta kehykset kiinnitettyäni ja niitä silittäessäni tuli mieleen, olisikohan kehystenkin takana pitänyt olla ohutta vanua? No, se on myöhäistä – en rupea enää muuttamaan asiaa.

Nostin valmiin tilkkupinnan ulos kuvattavaksi, jotta saisin edes jotenkuten oikeat värit kuvaan.


Mietin jonkun aikaa reunakaitaleiden värejä. Ohut kehyshän on kirkas punainen ja olisin oikeastaan halunnut siihen vähän tummemman punaisen, mutta en toisaalta halunnut koota kehystä useammasta eri kankaasta. Tilkkupinnassa on ihan tarpeeksi erilaisia kankaita jo!

Ompelin sisemmän kehyksen tilkkupintaan erittäin huolellisesti. Tällä kertaa tein jopa niin, että mittasin tilkkupinnan kahdesta kohdasta noin keskeltä ja leikkasin mitan mukaiset kaitaleet, jotka sovittelin ommellessani uloimpaan reunaan. Ajattelin tilkkupinnan kaikkia vinoja paloja ja mietin, että uloin reuna kuitenkin venyisi sitä ommellessani. Siksi kaikki tuo mittaus.

Tilkkupinta oli mitatessani 127cm leveä ja 182cm korkea. Tämä oli tilkkupinnan mitta siis ennen kaitaleiden ompelua.

Lähikuvaa:


Jäin puolittain pohtimaan sisemmän kaitaleen väriä ja yölläkin heräsin ajatukseen, että kaitaleen pitäisi oikeastaan olla vaaleansininen. Olin jo ratkoja ja sakset kädessä ja lähestyin tilkkupintaa, kun totesin, että punainenkin on oikein hyvä. Joissain solmiokankaissa on kirkastakin punaista mukana.

Yksi blokki on Leijonien nimikkoblokki. Siinä on sekä leijona että Lions-logo:


Tämähän on varainhankintapeitto: olen ommellut tilkkupeiton Lions Club Helsinki Kampille arpajaisvoitoksi. Arpajaiset järjestetään toukokuun loppupuolella (tarkkaa päivämäärää en löytänyt tähän hätään) Ruoholahden Kalaasit –nimisessä tapahtumassa.

Kampin Leijonat ovat lahjoittaneet peiton blokeissa näkyvät solmiot, minä olen ommellut peiton ja Töölön tilkkupaja lahjoittaa siihen tikkauksen. Peiton avulla kerätyt varat niin kuin kaikki Kalaasien muukin tuotto käytetään Lastensairaalan hyväksi.

Mies lupasi viedä peittoaihion mukanaan tapaamiseen, johon Kalaasien markkinointivastaavakin tulee. Taittelin sen Miehelle kainaloon sopivaksi paketiksi.


Markkinointivastaavan on hyvä nähdä, millainen tilkkupeitosta on tulossa, jotta hän osaa sopivasti mainostaa arpajaisia.

Vielä täytyy ommella taustakappale! Niin, ja nimikin tälle pitää keksiä. Haen varmaan innoitusta Kalaaseista ja hyväntekeväisyyskohteesta ja ehkä myös leijonista.

Kommentit

Schulz Family sanoi…
It is gorgeous. I do agree that the red could have been darker but sometimes it is just good to use what you have on hand. Well done. It has been great watching it grow.
Soile Kivinen sanoi…
Työ näytti kumman tutulta, joo viimeisimmässä asiakkaalle tekemässäni solmiotyössä oli kans punainen kehys ja sitten leveä sininen.

http://toolontilkkupaja.blogspot.fi/2014/02/taidettako-kylla.html
Satu sanoi…
Minun mielestä oli hyvä, ettet tarttunut ratkojaan! Kirkkaampi punainen sopii hyvin kehystämään kokonaisuutta, piristävämpi vaikutus!
Tilkkureppu sanoi…
Kauniisti punainen toistaa blokeissa olevaa punaista ja piristää kokonaisuutta, upea tulee!
Tiinatei sanoi…
Punainen on just se oikea väri!
Sehän laittaa peiton muut värit hehkumaan.
Päivityksiä sanoi…
Ihana! Osaat kyllä värien sommittelun upeasti.
Marle sanoi…
Punanen on hyvä väri, joskus parempi kuin hyvä sininen. Hieno peitto hienoon tarkoitukseen, arvostan työtäsi kovasti.
Anonyymi sanoi…
Ainakin kuvassa punainen on kivan näköinen. Minullakin ensimmäinen tilkkutyö edistyy, hitaasti.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.