Tuesday, 18 September 2012

todistetusti nopea juopon polku.

Juopon polku –tilkkublokeista tekemäni op art –vaikutteinen pinta on valmis, ja nyt pitää peittoon loihtia taustakappale. Aloitin kokoamalla yhden "varsiympyräblokin".

Tilkkutyöt: Moderni kuvio juopon polku -blokeista

Kun olin leikannut kaikki blokkikappaleet, kellotin kaarevien kappaleiden ompeluun käyttämäni ajan.

Ompelin kahdeksassa minuutissa kymmenen blokkia, siis kymmenen kaarevaa saumaa. (No ne olivat lyhyitä saumoja, mutta silti!) Ei nuppineuloja, ei keski- ja välipisteiden kohdistamista, ei kaarevien reunojen loveamista ennen kuin blokki on ommeltuna.

Käytin vain metodia, jonka näin tällä videolla She Can Quilt -blogissa.

Amy Butlerin laukkuohjeisiin lisävinkki 

Ihmettelin tässä postauksessani, miten ihmeellisen paljon tukikankaita ja muita tukimateriaaleja pitää ohjeen mukaan käyttää Amy Butlerin laukkuihin, esimerkiksi Blossom-laukkuun.

Ehkä voisin tukea laukkukappaleet tutulla tavallani. Elizabeth Green-Hartman nimittäin kertoo Oh, Fransson –blogissaan tässä postauksessa, miten hän toteutti Amy Butlerin Weekender-laukun. Hän nimenomaan mainostaa sitä, ettei noudattanut ohjeen tukikangaskehotuksia, vaan käytti vanutikattuja kappaleita (ja ilmeisesti jossain välissä myös canvas-paksuista puuvillakangasta).

Hahaa! Minunkin varmaan kannattaisi kokeilla.

3 comments:

*VEKKI* said...

Tosi kiva malli tämä kaareva työ. Kyselit nallen jalkakankaasta. Paras minusta on joku jäykähkö kangas esim. markiisi, tai paksu puuvilla. Tein myös fleecestä yhdelle ja oli vähän liian pehmeää. Tee ihmeessä, nallet on niin kivoja.

Kvilttaaja said...

Sun omenat on todella ihania. Pehmeitä purra ja makeita syödä. Kiitos niistä!

Tiinatei said...

Järjenkäyttö lienee sallittu laukunompelussakin. Etenkin vaaateompelussa törmää usein siihen, että esim. kankaan menekki on laskettu tuplatumpeloiden taitojen mukaan ja tarkalla leikkaajalla onkin kamalasti tilkkutarpeita :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails