Tilkunviilaaja

Joulu on lähellä, ja tänään tutustutan teidät Ruth Rendellin romaaniin ”No Man’s Nightingale,” jota ei ole suomennettu. Kirja oli perinteinen salapoliisiromaani – ja ei ollut. Rikostarkastaja Wexford on jo eläkkeellä ja päättää tutkia tarkemmin naispapin kuolemaa, vaikka poliisin mielestä murhaaja on jo selvillä. Hän tutkii tapausta yksityishenkilönä, saa selville totuuden uhrista ja lopulta myös murhasta. Jotkut kirjailijat osaavat asettaa sanansa niin, että lukukokemuksesta tulee miellyttävä, ja jotkut kertovat sen lisäksi mielenkiintoisen tarinan. Ruth Rendell osasi taidon. Tämä kirja oli jälleen yksi niistä, joiden olisin halunnut jatkuvan ainiaan (mutta silti paloin halusta tietää, kuka oli syyllinen). Nyt on mailin mittainen aasinsilta tässä. Olin heinäkuussa listannut kirjat ja keksinyt niihin sopivat tilkkutyöt, mutta jo elokuussa näiden kahden välinen looginen yhteys oli unohtunut. Mitä mahdoin ajatella?! En keksi muuta yhteyttä kuin sanan yö (vaikka ”nightingale” onkin suo

Hyvä Tuomas joulun tuopi. Tuomaan päivänä luukusta löytyy taas nuortenkirja eli Britta-Lisa Koivun Taivas, mikä sisar! Taivas, mikä sisar! on Runotyttöjen ohella paras nuortenkirja ikinä! Ymmärrän toki, että arviossani on mukana aika tavalla nostalgiaa. Amerikkalainen sisar olisi minullekin kelvannut, mutta vielä enemmän halusin itse Amerikkaan luettuani tämän kirjan ensimmäisen kerran noin 10-12-vuotiaana. Sen jälkeen olen lukenut tämän varmasti 20 kertaa uudelleen. Toimii aina! Koska amerikkalainen päähenkilö oli vähän poikatyttömäinen, nostan esiin uudehkon teokseni Tyttöpoika. Vinkki: Mikäkö vinkki tähän liittyy? Tietenkin se, etteivät pussukoiden pintojen tarvitse olla samanlaiset tai edes saman väriset, koska niitä harvoin katsotaan yhtä aikaa. Sisaresta tuli puolestaan mieleen Siskontähti-pannulappu. Sen valmistumisesta kirjoitin joulun alla vuonna 2011, joten se sopii Tuomaan-päivän tunnelmaan oivallisesti. Toinen vinkki: Olisi kiva vinkata tässä pannulapun taittelutekn

Tänään esittelen satukirjan. Philip Pullman muodisti Grimmin sadut meille 2020-luvun eläville sopiviksi kirjoittamalla ne nykyenglanniksi. Kirjaa ei ole suomennettu. Huh huh! Jäin koukkuun lukiessani näitä satuja. Luin yhden ja yhtäkkiä huomasin lukeneenikin monta. Pullman oli lisännyt kommenttinsa joka sadun jälkeen, ja ne kuulostivat siltä kuin hän olisi puhunut suoraan minulle. Moderni kieliasu sai miettimään tarinoita tarkemmin. Totta kai moni satu oli tuttu lapsuudesta. Mutta miksi en yhtään ihmetellyt sitä, että isä kuningas kohteli tytärtään prinsessaa kovin julmasti?! Tai että myllärin kaunis tytär suostui ilomielin häntä vaikeilla tehtävillä koetelleen kuninkaan puolisoksi ja rakastuikin vielä? Osaa kirjan saduista ei voinut nauramatta lukea, osa tuntui kauheilta. Luettiinko tällaisia juttuja todella lapsille? Siirryn Grimmin saduista lempeämpään maailmaan eli Hanhiemon tarinoihin. Olen nimennyt yhden tilkkutyöni niin, vaikka se kirja ei ollut lempparini. Kun olin pieni, min

Ohhoh, nyt olemme jo 18. luukussa, ja täällä pyörivät P. D. Jamesin Syystanssiaiset. Rakastuin kirjaan päätä pahkaa. Olin toki juuri nähnyt minisarjan “Lost in Austen,” joka oli eräänlainen toisinto Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjasta. Henkilöt olivat tuoreina mielessäni ja tiesin, kuka on ken ja miksi. Murha ja sen seuraukset kiinnostivat ja onnittelin itseäni siitäkin, että olin kärryillä syyllisestä. (Tällä kertaa en ollut pettynyt siihen, että arvasin murhaajan henkilöllisyyden oikein. Joskus olen!) Kirja ei toki ole puoliksikaan niin kiinnostava, ellei lukija tunne Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin juonta ja henkilöitä. Meille muille tämä on mainio lisätarina! Koska kirja on kuvitteellista jatkoa Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanille, esittelen Lempeä-tilkkupussukkani. Romaanissahan esiintyy niin lempeä kuin lempeyttäkin, ylpeyksien ja muiden lisäksi. Vinkki: No tietysti se, minkä tuossa kirjoituksessani esittelen: sinun roskasi voi olla toisen aarre. Ellet tarvitse jotain tilkkujutt

Tunnelmasta toiseen – tänään ollaan John Cleesen omaelämäkerran Piti sanomani… parissa. Vaikka et olisi Monty Python -sarjan ylin ystävä, Cleesen tarinoita on hauska lukea. En ole kovin innokas elämäkertojen lukija, mutta tähän tarttumista en totisesti katunut. Cleese kertoi mielenkiintoisen elämäntarinansa sekä informatiivisesti että viihdyttävästi. Koska kirja osoittautui niin erinomaiseksi, se oli kuin lottovoitto – tai jackpot, kuten angloamerikkalaiset tapaavat sanoa. Muistutan siis mieleenne Jackpot-tilkkupeittoni vuodelta 2015. Vinkki. Minulle oli uusi ja ihmeellinen ajatus tehdä pahvimalli, jonka avulla asetin kangaspyörylän aina oikeaan kohtaan tilkkua – en keskelle. Itse en olisi keksinyt sitä. Yleensähän tilkkuilija etsii keskikohdan kummastakin kappaleesta ja kohdistaa ne. Pahvimallia voisi käyttää kohdistamisen apuna muulloinkin. Kannattaa muistaa! Havainnollistavat kuvat löytyvät ”uusi projekti alkakoon” -blogikirjoituksestani vuodelta 2015. Toinen vinkki. Kangaspy

Tänään tuon esille R.D. Wingfieldin suomennoksetta jääneen kirjan A Killing Frost. Ihmettelen, miksi olen lukenut vain kaksi Frost-kirjaa?! Tiedän pitäneeni niistä kummastakin.  A Killing Frost -kirjan sankari on ruhjuinen, huonotapainen poliisi, joka on silti terävä-älyinen ja joka ratkaisee rikokset näppärästi.  Kirjassa kerrottiin useammasta rikoksesta! Yleensä kirjoissa on yksi mysteeri, jonka ratkomiseen menee iät ja ajat, mutta tässä kirjassa oli monta mysteeriä. Samalla rahalla! Komisario Kuuran nimestä tulee tietenkin mieleen Kuurankukka-tilkkupeittoni.   Ompelin Kuurankukan ostokaavan ohjeella. Käytin sekä etu- että taustapuoleen aikamoisen määrän joulukankaita. Voisi luulla, että ne hupenivat vähiin, mutta ehei! Joulukankaita riittää aina vain! Vinkki: Tilkkutyön yleisvaikutelma voi olla kaksivärinen, vaikka mukana olisi muitakin värejä. Toinen vinkki: Vaikka ompelisit työhösi valkoisen tai mustan/tumman taustan, kankaiden ei välttämättä tarvitse olla samoja kautta koko

Tänään luukusta putkahtaa Robert Harrisin romaani nimeltä Enigma. Se kertoo brittien koodinpurkajista, jotka käyttävät Enigma-laitetta toisen maailmansodan aikana. Olen lukenut Enigma-kirjan ainakin neljä kertaa, ja jokainen kerta on ollut antoisa lukukokemus. Pakkohan sille oli antaa viisi tähteä. Muistan, että ensimmäisellä kerralla kirja tuntui upealta. Kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa, joten siitä myös oppii asioita. Erittäin hyvin kirjoitettukin se oli. Ja vaikka kaikki oli kuvitelmaa, henkilöt ja tapahtumat tuntuivat todellisilta. Olen uskollisesti lukenut Robert Harrisin muitakin historiallisia romaaneja, mutta mikään ei ole aivan yltänyt tämän tasolle. Ehkä hän on ruvennut olemaan kunnianhimoisempi. Ainakin viimeisimmät kirjat ovat paljon tätä paksumpia ja niitä on siksi aika uuvuttava lukea. Esimerkiksi yksi, paavin valinnasta kertova kirja pitkästytti minua, vaikka periaatteessa tarina oli kutkuttava. Pohdin jo, että täytyisi ehkä lopettaa hänen kirjojensa lukeminen,

Kolmanteentoista luukkuun sopii mainiosti Trisha Ashleyn kirjoittama Every Woman for Herself. Lukua 13 pidetään epäonnen lukuna, ja asia on nimittäin niin onnettomasti, etten muista yhtään, mistä kirja kertoi. Enkä muista kirjan tarinaa yhtään sen paremmin luettuani viiden tähden arvioni: Kirja alkoi lupaavasti, keskiosa oli loistava ja loppu oli kiva. Olen viime aikoina päätynyt keskeyttämään useamman kirjan lukemisen kesken, joten tuntui mukavalta olla taas kiinnostunut lukemastaan. Kun kirjassa annettiin vielä hyvä vinkki gin&toniceille, totta kai annoin sille viisi tähteä. Harmillisesti en muista edes, mikä tämä geeteevinkki oli! Siksipä esittelen nyt Muistatko-tilkkupussukan (vastaus: en muista)! Vinkki: Ja vinkiksi, että kannattaa kirjoittaa juttuja muistiin koska sitä unohtaa enemmän kuin muistaa. Tässä yhteydessä täytyy vielä esitellä Biodiversiteetti-vetoketjupussukka, jonka löysin etsimällä blogistani sanalla ”muistiin”. Kirjoituksessani kerron monenlaista, ja kaike

Kahdestoista luukku palauttaa meidät taas nuortenkirjojen pariin. L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjat ovat kaikki ihania! En tiedä, montako kertaa olen lukenut Runotyttö-kirjat, mutta tulen niistä aina hyvälle mielelle! Tutustuin niihin vasta teini-iässä, vaikka äiti oli lukenut L.M.Montgomeryn Anna-kirjat minulle ääneen jo paljon aiemmin. Hän ei halunnut lukea Runotyttöjä, ”koska niissä on niin paljon runoja”. (Ei ollut!) Pieni runotyttö ja Runotyttö maineen polulla olivat suosikkini, mutta sarjan kolmaskin kirja on oikein hyvä. Tunnen tosin itseni haljuksi, sillä viimeisimmällä lukukerralla mietin ehdottoman ihastelun sijaan, että Teddy Kent oli sankarina melko ohut! No, ajat olivat tuolloin toiset! Kirjassa ei ole mitään hassua, mutta esittelen silti Hassu hatuntekijä -pussukkani.    Aasinsillaksi kerron, että yksi mielenkiintoisimmista, ulkoa osaamistani runosäkeistöistä löytyy Liisan seikkailut Peilimaassa -kirjasta. Runon nimi on ”Pekoraali,” ja tämä on sen ensimmäinen säkeistö:

Yhdennessätoista luukussa on kuninkaallista tunnelmaa. Walter Tevisin Musta kuningatar ansaitsi myös viiden tähden arvion. Kirjan tarina oli kiinnostava, vaikka olin hiljattain nähnyt suoratoistopalvelusta siihen perustuvan minisarjan. Tarina kulki loistavasti ja kaikki tuntui uskottavalta. Olipa upeaa, miten vangitsevan jännittävältä shakkipelin kuvauksen saa kuulostamaan! Minunkin mielestäni, vaikka en koskaan ole pelannut shakkia enkä ole ollut siitä järin kiinnostunut.  Kirjassa oli mahtavaa myös se, että toisin kuin useissa uudemmissa kirjoissa, suurin osa henkilöhahmoista oli pohjimmiltaan kunnollisia. Heidän vikansa ja vajavuutensa eivät olleet keskiössä, vaan kirjassa hyvä oli pahaa isommassa roolissa.  Tietenkin esittelen Värikuningatar-tilkkupeiton, koska kuningatar ja koska se on yksi lempiteoksistani. Vinkki. Blokkimallin ei tarvitse olla tätä monimutkaisempi, ja silti työ voi olla vallan mainio. Toinen vinkki. Tilkkupeiton reunakantin kiinnittäminen. Kirjoitin pari