yli jääneistä paloista ja blokeista valmista.

Muistatte ehkä, että aloittelin tammikuussa ylijäämäpyörylöitä hyödyntävää projektia. Kukka- ja raitablokit syntyivät joutuisasti, ja tilkkupinta on ollut valmis jo pitkän aikaa. (Esittelin aluillaan ollutta kukkakuvioprojektia noidankehä-nimisessä blogikirjoituksessani.

Tammikuussa oli mahdoton saada hyvän väristä kuvaa omituisesta tilkkupinnastani, mutta onnistuin lopulta kuvaamaan sen muutama viikko sitten. Varta vasten Tilkkusesta ostamani reunakolmiokangaskin näyttää tässä melko aidon väriseltä.
Kun kukkakuviollinen tilkkupinta oli valmis, otin esiin four-patchit, jotka jäivät yli Pimeyden ja valon välissä -tilkkutyöstä. Tein siis luonnottoman määrän kaikkia paloja siihen! Mutta keksin lopulta, miten teen four-patcheistä jonkun verran erilaisen pinnan kuin tuo harmaapohjainen.

Päätin täydentää ne neliöiksi lisäämällä kulmapalat. Suunnittelin käyttäväni vaaleita/vaaleahkoja ja tummia/tummanpuhuvia kuviokankaita, mutta blokit näyttivät liian levottomilta.
Ajatuksissa pyöri samaan aikaan Busy-blokki-idea. Kukkakuvioiseen tilkkupintaan valitsemani reunakolmiokangas oli jotenkin tosi inspiroivaa, ja käytin sitä ensimmäisiin Busy-blokkien keskipaloihin (jotka ovat pieniä tiimalasiblokkeja).

Koska levottomat palat häiritsivät minua, panin ne syrjään, jätin alitajuntani setvimään nurkkakolmio-ongelmaa ja valmistin ensin tilkkupinnat Busy- ja Ikkuna-blokeista. Sain kuin sainkin ajatuksen, ja ongelma ratkesi mieluisalla tavalla: hakemalla joukon suunnilleen yksivärisiä kankaita Tilkkunen-myymälästä. 

Sain samalla avatuksi pyöräilykautenikin!
Tilkkuselta tarttui mukaan myös Tula Pinkin kangasnippu ja vähän kuviokangasta, jota sattui olemaan esillä myyntipöydällä.
Minulta meni muutama tovi palojen risareunoja siksakatessa ja kankaita esipestessä ja silittäessä. Lopulta minulla oli tarvittavat kehyskolmiot, ja pääsin ompelemaan. Kuvassa tilanne, jolloin olin kehystänyt melkein kaikki 4-patchit, ja enää vain muutamasta puuttui pari saumaa. Vihdoinkin!
Sommittelin pinnan jälleen lattialla, koska tehtävä oli niin suoraviivainen. Olin päättänyt järjestää blokit suunnilleen värijärjestykseen.
Sain blokit miltei valmiiseen järjestykseen, ja päivä oli kohtuullisen valoisa. Värit toistuvat melkein aitoina:
Jouduin kokoamaan blokit pinoihin ennen kuin pääsin ompelemaan niitä yhteen. Sillä välin ompelin valmiiksi kaksi isoa pussukkapintaa, sillä en ole tänä vuonna saanut vielä yhtään pussukkaa valmiiksi! Enkä mitään muutakaan, koska tilkkupeittojen pinnat odottavat vielä Soilen paluuta tikkaustöihin Töölön Tilkkupajaan.
Tänään pääsin takaisin blokkieni pariin. Kuvassa ne on ommeltu riveiksi. Minun pitää silittää saumat ennen kuin pääsen yhdistämään rivejä.
Olen tyytyväinen siihen, että sain ylijäämä-4-patchit pois nurkista kuljeksimasta, mutta muuten tämä projekti ei erityisesti innosta minua. Huokaus. Mutta he eivät kaikki voi olla voittajia!

Luultavasti työni pääsee silti esille Soilen ja minun tilkkutyönäyttelyyn, joka on tällä kertaa alkukesällä. Yhteisnäyttelymme on avoinna Seurasaaren Juhlatalon Humina-rakennuksessa 7.-14.6.2025. Avoinna koko tuon ajan klo 12-17.

Juhannuksen jälkeen tilkkutöitämme voi käydä katsomassa myös Härkälän kartanossa kesän näyttelypäivinä eli perjantaisin ja lauantaisin klo 12-14, alkaen 27.6. Kartanon kotisivulta näet kaikki päivämäärät.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.