kolme tilkkutyöprojektia.

Edellisessä kirjoituksessani jäin vielä pohtimaan, millaiset kaitaleet valitsen neljäsosahirsimökkieni väliin – vai jättäisinkö välikaitaleet lisäämättä. Ehdin keksiä vastauksen:
Valitsin mustat, erittäin kapeat välikaitaleet. Blokkien ympärillä näyttäisi olevan mustat ääriviivat, näin mietin. Projekti on nyt seisahtunut, sillä minun on ladottava blokit järjestykseen, jotta tiedän, mihin reunoihin ompelen kaitaleet. Sommittelulattialla kyykkiminen ei houkuttele juuri nyt.

Sen sijaan olen ommellut huomattavan määrän uusia pikkublokkeja resurssipaloista. (Jo nyt hirvittää ajatella sitä hetkeä, jolloin joudun latomaan NE sommittelulattialle. Yksi blokki on 3,5-tuumainen neliö, joten kohtuullisen kokoiseen peittoon pitää järjestellä ainakin 720 blokkia.)

Nyt olen ottanut käyttöön laajemmat resurssisäilöt. Pienessä vasussa olleet kaitaleet eivät enää riittäneet. Onneksi resursseja riittää!

Ompelin vähintään 25 blokkia kerralla, silitin ja tasoitin. En miettinyt, minkä värisiä tarvitsisin kuinkakin paljon, vaan ompelin niistä kankaista, joita osui käteen. Minulla oli pieniä keskipaloja ja katsoin, mitkä kaitaleet sopivat mihinkin keskipalaan. Parista blokkierästä kokosin lattialle jonkinlaisen sommitelman.
Ompelin lisää blokkeja ja sovittelin ne edellisten lomaan:
Sitten ompelin vielä lisää. Minun oli vaikea lopettaa näiden blokkien ompelemista. Tein aina muutamia vielä, ja sitten vielä.
Edelleenkään neljäsosahirsimökit eivät inspiroineet sommittelulattiahommiin, joten kokeilin, syntyisikö valmiista 2,5-tuumaisista kolmio-neliöistä ja neliöistä Omega-blokkeja.

Ei syntynyt, vaan piti leikata ja ommella lisää paloja. Onneksi minulla oli käytettävissä ihka uusia kankaita, jotka inspiroivat kovasti!

Tässä blokissa on monta uutta kangasta ja yksi vanha, johon en ollut sommitelmassa tyytyväinen. Yleensä en korjaile, vaan ompelen palat yhteen, vaikkei sommitelma olisikaan täydellinen.
Nyt kuitenkin kävin leikkaamassa palan, joka sopi paikalle paremmin. Tässä valmiiksi ommeltu ja silitetty blokki:
Kannatti korjata.

Kerron vielä värityshavainnoistani muutaman blokin avulla.

Omituisetkin väriyhdistelmät saattavat toimia yhdessä niin, että värit kuitenkin soljuvat mukavasti toisesta toiseen.
Onnistuin ompelemaan melko vaalean blokin, kun kovasti ponnistelin. Minulla ei tietenkään ollut yhtä väriä vaaleita, vaan jouduin yhdistelemään eri värejä. Huomaatteko, että eri värit sulautuvat nekin toisiinsa, kun ne ovat suunnilleen yhtä vaaleita?
Seuraavassa blokissa on myös saman vaaleusasteen kankaita, joissa on hyvin erilaisia kuvioita ja melko erilaisia värejäkin. Silti blokin värit eivät töksähtele.
Olen käyttänyt useampaa eri mustanpuhuvaa kangasta väririnkuloiden ”taustalla”. Kun katsoo yhden blokin kuvaa, eri sävyiset mustat saattavat häiritä tarkkaa silmää. Minä kuitenkin uskon, että mustan eri sävyt tuovat mukavaa maustetta lopulliseen tilkkupintaan.
Kaikkein helpoin on sulauttaa toisiinsa värit, joilla on yhteinen perusta. Tässä punaisesta oranssin kautta keltaiseen. Ja huomaatteko, miten kivasti tuo puna-vihreäkuviollinen ja vihertävä-keltainen neliö sulautuvat toisiinsa?
Innostuin uusista kankaista ja parista blokkionnistumisesta ja pääsin taas kivasti vauhtiin projektissani.
Huomatkaa oikean ylänurkan mustavalkoinen blokki! (Toista vastaavaa en ole pystynyt vielä ompelemaan!)

Jos sinäkin haluat ommella Omega-blokkeja ja varsinkin, jos minun väritysvinkkini kiinnostavat, voit ostaa englanninkielisen Omega-blokin väritysohjeeni Tilkkunen-verkkokaupasta.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei! Jos ompelet kaikkiin hirsimökkeihin jatkoksi kahdelle sivulle (vasemmalle ja ylös) mustat raidat, niin silloin voit sijoittaa blokit mihin järjestykseen tahansa - ainoastaan peittopinnan oikeasta reunasta ja alareunasta jää mustat pois. Eikö? pohtii Taiju

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.