tilkkublokkeja suikaleista.

Suikale ei ole ihan tarpeeksi säntillinen sana kuvaamaan tasan 1,5 tuumaa leveitä kaitaleita, mutta menköön otsikossa. Olen nyt ommellut yhteensä 92 neljäsosahirsimökkiblokkia kaitaleista, lähtökohtana kahden tuuman neliö, joka on ollut milloin minkäkin värinen.

Vielä en ole levittänyt blokkeja lattialle – neljä kertaa neljä blokkia on ollut yksi suurimmista koosteista:
Suunnittelen lisääväni blokkien väliin vielä yksiväriset, harmahtavat kaitaleet.

Olen leikannut kaitaleita kankaista, jotka vain jollain tavalla tuntuvat oikeilta tähän projektiin. Valitsen kaitaleet blokkeihin samalla periaatteella. Mikä tuntuu sopivan. En pystyisi neuvomaan, miten joku muu voisi toteuttaa samanlaisen tilkkupinnan.
Viimeisimpiin blokkeihin päätyi hieman tavanomaista enemmän keltaista väriä, ehkä.
Olen ommellut suunnilleen kaikki jo leikkaamani kaitaleet blokeiksi. Nyt pitäisi vielä pinnistää sen verran, että kaitaleita riittäisi pariin kymmeneen blokkiin. Niin, ja tietenkin pitää leikata ne harmaat välikaitaleet, jos minusta edelleen tuntuu siltä, että välikaitaleet ovat hyvä idea.

Aloin nimittäin kyseenalaista ensimmäistä ajatustani, kun kyselin Instagram-päivityksessäni eilen, mitä mieltä muut ovat. Selvä enemmistö valitsi näistä kahdesta asetelmasta alemman eli sen, jossa ei ole välikaitaleita.
Tosin sain myös ehdotuksen lisätä blokkien ympärille paljon tummemmat välikaitaleet. Ehkä jopa mustat. Jään pohtimaan vaihtoehtojani!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.