kesäistä.

Kesäkuu on viimeisessä päivässään – uskomatonta! Odotan kovasti, että lomani alkaisi, jotta pääsen täysin siemauksin nauttimaan kesästä.

Todellisuudessa nautin kesästä melko samalla tavalla kuin keväästä, syksystä tai talvesta. Istun mieluusti ompelupöytäni ääressä, satoi tai paistoi. Mutta kesällä on kiva, kun tietää, että voisi mennä ulos nauttimaan kauniista ja vehreästä luonnosta, jos haluaisi.

Jotta voin häpeilemättä käyttää sandaaleita, laitatan itselleni aina kesäjalat. Tässä ne esittäytyvät Johan nyt on markkinat -tilkkupeiton kanssa:


Käpylä-tilkkublokkeja on jälleen muutama lisää. Olin tietenkin taas unohtanut laatimani mitat ja leikkasin kaitaleet vähän minkä sattuu mittaiset, mutta onneksi kankaita riitti, että pystyin paikkaamaan leikkuuerheeni. Uusimmat kolme blokkia esittäytyvät tässä – vasemman alakulman blokki on aiempaa erää:


Anteeksi - kuva on jostain syystä osittain epäterävä.

Olen kirjoittanut vihkooni (onkin hyvä, että teen muistiinpanoja, sillä en parin viikon kuluttua enää muista aivoituksiani), että aion ommella 8 x 9 blokin tilkkupinnan eli tarvitsen yhteensä 72 blokkia. Tässä pinossa niitä on noin 65 kappaletta:


Koska olen niin lähellä suunnittelulattiavaihetta, otin tuntumaa tapahtuma-alueeseen. Tein ensin puolisatunnaisen, enimmäkseen sinisävyisen asetelman:



Sitten otin esiin punasävyisempiä blokkeja ja tein toisen asetelman:


En ole vielä päättänyt, minkä levyiset kaitaleet Käpylä-blokkien väliin tulee. Blokkinikin ovat niin monen värisiä, että askarruttaa, miten saan sommitelluksi ne kivaksi tilkkupinnaksi. Mutta työ tekijäänsä neuvoo. Olen saanut kaiken sopimaan ennenkin!

Lopuksi jotain söpöä. Kissa ottaa mielellään päiväunet. (Ja aamu-, ilta- ja yöunet.) Onkohan siitä mieluisinta nukkua tilkkupeitolla? Näyttäisi siltä:


Kommentit

pandchintz sanoi…
Love these blocks and this quilt!! The colours are great. Is this your own pattern? (Not sure the translation was clear)
Tilkunviilaaja sanoi…
Thank you! Not sure if you mean the blocks in the first quilt or the quilt blocks that I've shown in more than just one photo.
I got the idea and guidance for colour values for the first quilt the Where the Orchids Grow blog which no longer exists. Then found the block pattern in Sunny Steinkuhler’s book Blocks, Borders, Quilts. The pattern is for paper piecing the block and the resulting size is smaller than the block pattern in the tutorial.
The blocks that aren't in a quilt yet are called Käpylä blocks and it is my own design - at least this version is. You can see a kind of a tutorial in Finnish in this post: https://tilkunviilaaja.blogspot.com/2019/06/ompele-kapyla-tilkkublokki.html -- but note that you will have to trim away the extra when sewing the "logs" around the off-centre square.
Tiina sanoi…
Käpylästä tulee kyllä hieno! Tarvitseeko se välttämättä väleihin mitään?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.