Johan nyt on markkinat!

Sain juuri äsken valmiiksi karkkivärisistä Boys’ Nonsense -blokeista ompelemani tilkkupeiton, joka sai nimekseen Johan nyt on markkinat.


Olen ommellut tilkkublokit paperiompeluna. Käytin taittelutekniikkaa, jossa kaavapaperin voi käyttää monta kertaa. Opin tekniikan, kun tein tilkkuystäväni Arjan kanssa Tilkkuyhdistyksen ohjekokoelmaan videota.

Blokit valmistuivat hitaasti, mutta silti tein niitä vahingossa liikaa. Tai sitten laskin jotenkin väärin, montako blokkia aioinkaan tilkkupeittoon käyttää. Sijoitin ylimääräiset blokit tilkkupeiton taustakappaleeseen:


Kivat, tikatut kiehkurat näkyvät taustapuolella hyvin. Töölön Tilkkupajan Soile auttoi minua valitsemaan peittoon sellaisen kuvion, joka ei häiritsisi tilkkupinnan kirjavuutta ja tikkasi sen jälkeen peittoni kauniiksi. Tykkään!

Ompelin näköjään ensimmäiset näistä tilkkublokeista melkein päivälleen vuosi sitten, kesäkuussa 2018.


Nimilappu ei perinteisessä mielessä soinnu taustakappaleen kukkakankaaseen, mutta jollain tavalla pidän yhdistelmästä. Ompelin nimilapun kiinni niin, että se jäi reilusti irti reunakantista. Kiinnityspistot ovat näkymättömät, mutta lisäsin vaalean alueen ympärille näkyvän tikkauksen.


Kysyin Instagram-yhteisöltä nimi-ideoita peitolleni. Sain vaikka kuinka monta hienoa ehdotusta, joita eilen pähkäilin. Nimenhän on pakko olla valmiina ennen kuin nimilapun voi ommella kiinni!

Nimiehdotuksista minua sattui inspiroimaan @treadle_and_twine -käyttäjän kommentti. Hän sanoi tilkkutyöni tuovan hänen mieleensä paikkakuntansa vuotuiset maalaismarkkinat. Hän kertoi näkevänsä siellä paitsi kotiteollisuustuotteita, myös hattaroita ja syksyn kukkia. Maalaismarkkinoiden sijaan mieleeni putkahti huudahdus ”Johan nyt on markkinat!” Se sopii tilkkutyöni nimeksi, sillä olen itsekin ällistynyt työn värikkyydestä.


Johan nyt on markkinat -tilkkupeitto on kooltaan noin 154 cm x 198 cm (noin 61” x 78”).


Johan nyt on markkinat -peittoa ei voinut kuvata nurmikolla, joka oli juuri leikattu. (Itse asiassa nurmivastaava käytteli ruohonleikkuria samaan aikaan kun minä kuvasin peittoa.) Peiton siistiminen ruohonpätkistä olisi käynyt liian työlääksi. Asettelin peiton sen sijaan taiteellisesti betonirappusillemme. Näin se ryöppyää:


Koska en voinut levittää Johan nyt on markkinat -tilkkupeittoani nurmikolle, en saanut siitä kokokuvaa. Sen reunakanteista ei siis saa oikein käsitystä. Tästä kuvasta kuitenkin näkee, että käytin kahta erilaista kanttauskangasta.


Nurkat onnistuivat riittävän hyvin, joten otin niistäkin kuvan.


Tähän asentoon Johan nyt on markkinat -tilkkupeitto taitaa toistaiseksi jäädä:


Peitolla ei nimittäin ole vielä tiedettyä omistajaa. Siirrän sen pinoon muiden valmiiden peittojen kanssa ja toivon, että lopulta aika tavaran kaupitsee. Saatan myös käytellä sitä varovasti itse.

Kommentit

Irma sanoi…
On siinä monenlaista tilkkua markkinoilla. Sopiva nimi!
Kiitos kun otit puheeksi nimilapun paikan. Olen jotenkin ollut varma että laitan sen aina oikeaan kohtaan mutta nytpä ymmärsin että se on ollut aina minulla oikealta katsottuna vasemmassa reunassa:) Jatkossa osaan laittaa oikeaan kohtaan.
Tilkkureppu sanoi…
Kyllä on kaunis peitto ja niin ihanan värikäs! Nimi on oikein sopiva ja kuvaava, peitossa on koko markkinoiden väriskaala!
Marle sanoi…
Tämä se vasta ihana onkin! Oikein superhieno.
Bente Antonsen sanoi…
Your scrappy quilts are amazing! I have been reading your blog for hours to day and I am getting so inspired. It is amazing what we can make of small fabric pieces and lots of colors. I stumbled over your blog on instagram and will follow you.
Tilkunviilaaja sanoi…
Hej Bente! Mange tak for dine kommentar! Det er svært at tro at du har læst den på finsk sprog :-) Jeg glæder mig meget at du har vært inspireret!
Jeg kiggede på ditt blog og såg at du har lavet mange flotte quilteteppe. Jeg kender Bonnie Hunters mønstre som du har lavet og Lise Bergenes også. Narraganseth Blue er i min "Bucket List".
Tilkunviilaaja sanoi…
Paljon kiitoksia! Minulla oli tosi paljon superhienoja kankaita. Niistä kelpaa rakennella!
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos kivasta kommentistasi! Peitto on totisesti värikäs! :-)
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos! Sain apuja nimen keksimisessä. Kannatti pyytää apua!
No, sain kyllä sellaistakin tietoa, että nimilapun pitäisi olla oikealta katsottuna juuri siellä vasemmassa reunassa. Minulle tosin on kerrottu, että sen pitäisi olla juuri siellä samassa reunassa, jossa se olisi, jos signeeraisin oikean puolen. Tiedä sitten, kumpi totuus on se oikea. Tärkeintä on tietenkin, että peitossa on nimilappu! :-)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.