tilkkupalapeli.

Aloitin tilkkuvuoden 2019 rakentamalla tilkkupalapelin. Eurooppalaisen tilkkuyhdistyksen EQA:n juhlanäyttelyyn osallistumiseen saatiin jatkoaikaa ja siihen voi edelleen ehdottaa työtään, kunhan lähettää ehdotuksesta kuvan viimeistään 10. toukokuuta. Ajattelin, että ehtisin sentään siihen junaan mukaan.

Näyttelyn teemana on ”Lankoja ilman rajoja,” joka ei synnyttänyt minussa varsinaista ideaa. Siksi lähdin tekemään työtä niin kuin teen tilkkupussukkani, eli ompelemalla yhteen satunnaisen kokoisia ja melkein satunnaisen värisiäkin jäännöspaloja. Aloitin punaisella.


Kävin läpi jäännöspalalaatikoitani ja löysin myös muutamia teemaan jotenkin sopivia, valmiita tilkkuyhdistelmiä. Ja koska punaiset tilkut kävivät siitä laatikosta vähiin, ajattelin siirtyä punaisesta violetin kautta siniseen väriin.


Tässä vaiheessa totesin, että kyseessä on palapeli, johon ompelen palaset itse!

Siirtymä punaisesta siniseen näytti onnistuvan, joten rupesin miettimään tilkkutyön ”alareunaa”. Totesin, että sen on PAKKO olla musta-harmaa.


Seuraavasta jäännöspalasäilyttimestä purkautui sitten muutama tilkkuyhdistelmä, joissa oli mustia palkkeja. Päätin ottaa ne mukaan tilkkupintaani ja sommittelin ne punaisten ja violettien väliin. Liukuva väritys katkesi siltä kohtaa, mutta pidin tästä sommitelmasta enemmän.

Kissan oli pakko tulla tarkastelemaan uutta sommitelmaani:


Kuva melkein valmiista tilkkupinnasta, josta tulee valmiina 80 cm x 120 cm:n kokoinen. Tässä vaiheessa pinnasta on muutama sauma vielä ompelematta:


Eilen sain koko tilkkupinnan ommelluksi kokoon, silitetyksi ja suunnilleen tasoitetuksi. Tänään vein sen ulos lumelle muotokuvattavaksi:


Seuraavana on vaikein osuus kaikista: tikkaaminen.

Kommentit

Julierose sanoi…
this is so lovely--I like the movement through colors a lot...nice work using up all those little scraps...hugs, Julierose
Irmeli sanoi…
Sinulla taito yhdistää värejä ja tilkkuja, syntyy upea työ. Irmeli
Irma sanoi…
Hei Tiina, käyppäs blogissani:)
*VEKKI* sanoi…
En tiedä miksi, mutta minulle tulee tunne ettei punainen kuulu Tilkunviilaajan töihin. Kaunista tulee silti.
Marle sanoi…
Perus Tilkunviilaajaa! Ihania värejä ja paljon! Tästä ei voi tulla kuin hyvä. Tai sitten loistava.
PikkuBertta sanoi…
Kyllä sulla on taito hyppysissä...tosi upea peitto♥️
Clipping Path sanoi…
Nice article as well as whole site.Thanks for sharing.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.