tervanjuonti.

Tilkkutyöharrastus on rakas ajanvietteeni, mutta siinäkään kaikki tekeminen ei jaksa koko ajan viehättää. Vuonna 2014 julkaisin aiheesta oikein oman kirjoituksenkin ja paljastin, mistä tilkkuiluun liittyvästä en niin paljon tykännyt.

Silloisen luettelon jutut tuntuvat edelleen tutuilta. En lainkaan pidä kangasmenekin laskemisesta enkä tietyn lopputuloksen tavoittelemisesta enkä muistakaan kohdista.

Lisäisin joukkoon vielä yhden, koska eilen aihetta hieman sivusin. Ai että minusta on tylsää ommella tilkkutyöhön ripustuskuja! Tilkkuyhdistys Finn Quiltillä on hyvä ohjekin, mutta silti!

Viime vuoden joulukalenterinani olivat aakkoset, ja kohdassa W kerroin paitsi watercolour-tilkkutöistä, myös toivelistastani (wish list). Listani kuudennessa kohdassa toivoin, että minulla olisi ”apulainen, joka ompelisi töihini tarvittaessa ja minuutin varoitusajalla ripustuskujan”. Sellainen olisikin mainio!

Aasinsilta! Jotta saan kirjoitukseeni kuvan mukaan.

Tervanjuonti-sanasta tuli mieleen paitsi terva, myös juominen. En ole ommellut yhtään juomiseen liittyvän nimistä työtä, mutta annoin alkuvuonna 2018 yhdelle nimen ”Perjantaipullopussukka”.


Kommentit

Marle sanoi…
Minulla on pikkuinen Baari-olkalaukku. Päällinen on Panimo-nimistä kangasta ja vuori Marimekon Kippis-kangasta. Pikkuinen pussukka on söpö.
Aivosolu sanoi…
Pöydät täyteen peitto? Toki voihan se olla muutakin kuin juotavia, mutta itselle tule ekana mieleen nestemäiset pöydän täytteet...
Tilkunviilaaja sanoi…
Hyvänen aika, miten unohdin tuon työn?! Olisi sopinut teemaan tosi hyvin!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.