kuusikulmioita eli heksagoneja.

Kehitin muita ompelujuttuja huvituksekseni ollessani poissa ompelukoneen luota. Rupesin esimerkiksi tekemään kuusikulmioita eli heksagoneja englantilaisesti paperipalastellen. Tuo ei ole ollut minun juttuni, mutta tekeminen osoittautui käytännössä melkein meditatiiviseksi. Ennen kuin kunnolla huomasinkaan, palasia oli yli neljäkymmentä ja ne näyttivät seppeleen muodossa tosi kivoilta!


Haastoin itseni tekemään yhden kuusikulmion jokaisesta mukaan ottamastani kankaasta, joka siihen riittäisi. Minulla oli pieni paperikassillinen jäännöspaloja ja niistä syntyi yllättävän monta erilaista kuusikulmiota. En paljasta lukumäärää vielä, sillä harkitsen vielä järjestäväni giveaway-arvauksen aiheesta.

No, suunnittelin ompelevani kuusikulmiot kankaalle niin, että niiden väliin jää tyhjää tilaa. Sommittelin eilen sini-, vihreä- ja violettisävyisiä kuusikulmioita kokonaisuudeksi, näin:


Huomasin miltei heti, että niiden pystysuuntainen väli on liian leveä ja korjailin sijoittelua illan jo hämärryttyä. Asettelu vaikuttaa siinä suhteessa paremmalta:


Minua kuitenkin häiritsee edelleen, ettei heksagonikranssin (ensimmäisessä kuvassa) värikäs tunnelma välity tästä osajoukosta lainkaan! Luultavasti irrottelen nämä ja kokeilen erilaista värisommitelmaa. Minulla ei ole kiire, sillä tämä on ollut hidasta ompelua muutenkin.

Kommentit

Tiinatei sanoi…
Nämä ovat koukuttavia! Teen vielä yhden, eikun vielä yhden...
*VEKKI* sanoi…
Todellakin tuo kranssin henki ei välity tuossa sommittelussa. Mutta näköjään kovin koukuttavaa hommaa, mutta tietysti kivaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.