tilkkuvuoden 2015 yhteenveto.

Vuosi 2015 vetelee viimeisiään ja on aika vilkaista taaksepäin ennen kuin tähyilee eteenpäin. Tilkunviilaajan vuoden 2015 kohokohdat kuvamosaiikkina näyttävät tältä:


Kaksi tapahtumaa ansaitsevat päästä listalle, vaikkeivät liity tilkkutöihin lainkaan. Kiersin perheeni ja ystäväpariskunnan kanssa kesällä 2015 Etelä-Saksaa ja matka oli ikimuistoinen ja ihana! Ja joulukuun alussa Tytär sai ylioppilaslakin!

Kaikki valmistamani tilkkupeitot pääsivät tietysti yhdeksän huippujutun joukkoon ja yhdeksäntenä oli vielä ShushImQuilting-blogin Liziltä saamani Tula Pink -tyynynpäällinen. Se edustaa Internetin ja sosiaalisen median tilkkuiluskenen hienoutta!

Tilkkuvuoteni 2015 on ollut melko työteliäs, vaikka juuri nyt itsestä tuntuu laiskalta. Olen kuitenkin vuoden mittaan ommellut valmiiksi kolmisenkymmentä eri juttua eli melkein yhtä monta kuin viime vuonna, jota pidin ahkeruuden ilmentymänä.

Ompelin vuoden aikana siis:

- 23 pussukkaa tai nesessääriä
- yhden esiliinan pyyheliinasta (Etelän hedelmät)
- 6 tilkkupeittoa
Massey-Ferguson
Täplikästä menoa
Mummola
Aamuvirkku
Edistys
Jackpot
- ja lisäksi 24 matkalaukun nimilappua sekä muutaman 4-6 lasinalusen setin joulumyyjäisiä varten.

Tänä vuonna aloitin lisäksi kaksi tilkkupeittoa, jotka eivät vielä valmistuneet:

Ruskea-pinkin tähtikuviopeiton. Aloitin blokkien parissa valtavalla innostuksella, mutta sitten intoni lopahti. En ole juuri lainkaan innostunut työstä enää, vaan pohdin välillä puolitylsänä, miten saattaisin sen kunnialla jonkinlaiseen kuosiin.

Scrappy Mountain Majesties –tilkkupeiton. Ompelin peiton blokit erittäin joutuisasti ja kokosin tilkkupinnan valmiiksi. Tilkkupeitto odottaa nyt taustakappaletta!

Vielä minulla on tekeillä merkillinen kirjontaharjoittelulaukku. Olen konetikkaamassa laukkukappaleita tikkausvanuun, jotta saan siitä vetelää jäpäkämmän.


Laukunalku on luonnossa nähtynä hiukan paremman näköinen.

Parasta vuodessa 2015


Menin mukaan Instagram-kanavaan ja olen saanut todella nopeasti koko joukon seuraajia.

Siirryin Jackpot-tilkkupeiton mukana erilaiselle tilkkuilualueelle – en ihan epämukavuusalueelle, mutta sinne päin. Tilkkutyötä oli to-del-la hauska tehdä ja lopputulos ylitti odotukset! Sain siitä pari uutta ideaakin, mutta niitä en ole vielä ehtinyt kehittää eteenpäin.

Turhauttavinta vuodessa 2015


Aprikoin edelleen, miten paljon panostaa blogiini. Valitettavasti minulla on teknisiä haasteita, ja tuntuu, että päivitysten tekeminen vaatii liian monta työvaihetta. Kirjoitan myös työssäni paljon, eikä työpäivän jälkeen aina tunnu houkuttelevalta kirjoittaa vielä lisää.

Olen työstänyt tilkkukirjaideaa mielessäni jo pari vuotta, mutta en vain saa aikaiseksi oikein mitään. Ryhtyäkö vai ei? Vatulointini heijastuu jo muuhunkin tilkkuharrastamiseen. Vatuloinnin sijaan minun pitäisi noudattaa Yodan neuvoa: ”Do. Or do not do. There is no try”.

Miten toteutuivat tilkkuvuodelle 2015 asettamani toiveet?


”Toivon pääseväni käymään isossa tilkkutapahtumassa ulkomailla”.

En käynyt isossa tilkkutapahtumassa ulkomailla tai kotimaassa. Pääsin kuitenkin käymään toisenlaisessa isossa tapahtumassa työn merkeissä.

”Haluaisin osallistua samanlaisiin hauskoihin ryhmämyyjäisiin kuin Töölön Tilkkupajan joulu oli”.

Pidin Soilen kanssa ryhmämyyjäiset toukokuun Siivouspäivänä. Sen saldo oli onneton. Emme myyneet käytännössä mitään, ja Soile vilustui ja sai flunssan.

Mutta meillä oli myös Töölön Tilkkupajan joulu, ja se oli taas todella hauska tapahtuma!

”Aion pitää ”en osta mitään kangasta” –kuukauden, koska tänäkin vuonna onnistuin siinä”.

Olin kangaslaihiksella tammikuun 2015 ja onnistuin mainiosti. Sittemmin otin kärsimäni vahingon takaisin ja ostin ensin Eurokankaan palalaarit tyhjiksi, sitten kävin Tallinnan Karnaluksissa hankkimassa parisataa metriä kankaita (no en ihan), ja pyöristin vuoden vielä melkein viime tingassa ostamalla Soilelta ihanan batiikkikaitalesetin.


”Bonustoiveena on saada ainakin yksi nyt keskeneräinen työ valmiiksi.”

Bonustoiveeni toteutui korkojen kanssa. Kirjasin viime vuoden yhteenvetopostaukseen viisi keskeneräistä tilkkutyötä, joista sain tämän vuoden aikana valmiiksi kolme: tilkkupeiton taaperolle (Täplikästä menoa), palapelipeiton (Edistys-tilkkupeiton) ja traktorinjälkipeiton (Massey-Ferguson-tilkkupeiton).

Muut kaksi viime vuonna keskeneräisiksi mainitsemaani työtä – jalokivien lailla hohtava tilkkupinta ja kaitaleesta virkattu matto – ovat edelleen kesken.

Ensi vuodelle asetan neljä tavoitetta.


1.  Haluan edetä tilkkukirjan kirjoittamisessa niin pitkälle, että kirjani on ellei valmis niin ainakin melkein valmis.

2.  Pystytän lopultakin englanninkielisen verkkosivuston, joka edustaa modernia suomalaista tilkkutyöharrastusta.

3.  Pidän ainakin yhden ”älä osta mitään kangasta” –kuukauden.

4.  Ja muun yhdentoista kuukauden ajan suosin parhaan kykyni mukaan suomalaisia kangasmyyjiä.

Lopussa kiitos seisoo! Kiitos kaikille blogini lukijoille ja erityisesti blogiini kommentoineille, että olette kulkeneet kanssani tilkkuvuoden 2015! Kommenttinne innostavat jatkamaan blogiin kirjoittamista.

Onnea ja tilkkumenestystä vuodelle 2016!

Kommentit

Poutapilvi sanoi…
Valtavan hieno tilkkuvuosi sinulla onkin ollut. Upea kooste töistäsi. Hienot tavoitteet eteenpäin. Tilkkukirja-hanke tuntuu erittäin kiinnostavalta. Toivottavasti saamme lukea blogiasi vielä jatkossakin. Hyvää Uutta Vuotta 2016!
Irma sanoi…
Kiitos vuoden tilkkuilutarinastasi, sitä oli mukava lukea:)
Hyvää uutta Vuotta!
Tilkku & Tilkku sanoi…
Tilkkuvuotesi 2015 on ollut tuottoisa ja oikein mielenkiintoinen blogisi seuraajille. Toivottavasti näemme tulevanakin vuonna kauniita töitäsi täällä ja tekeillä oleva kirjasi valmistuu. Hyvää ja onnellista uutta vuotta sinulle. Ps.Tuollaiset kangaslaihikset kannattaa unohtaa
Helena sanoi…
Olet ollut tosi ahkera ompelelija. Omien töiden ohella kuusi tilkkupeittoa vuodessa on hieno saavutus. Neuschwansteinin linnan kuva palauttaa aina omat Saksan matkani mieleeni. Onnea tyttärellesi yo-lakin johdosta. Lakkiaiset ovat aina mukavia ja mieleenpainuvia juhlia. Itse en kannata kankaidenostotaukoa; ostan aina, jos sopiva kangas osuu kohdalle, ettei tarvitse myöhemmin harmitella.
Sinun blogisi on elävää kerrontaa ja sieltä olen löytänyt kivoja ohjeita ja vinkkejä. Joulun alla ompelin mm. toistakymmentä matkalaukun nimilappua lahjoiksi. Kiitos ohjeista ja hyvää alkanutta vuotta.
Unknown sanoi…
Onnea uuden ylioppilaan äidille! Onhan melkoiset tavoitteet, mulla on vain kaksi: opettelen istuttamaan hihan kunnolla sekä opettelen ompelemaan housut! Niin ja sit ne kaikki muut ompelukset, joita suollan "koko ajan". Just joo, ei taida toteutua, pääasiassa nuo kaksi tavoitetta.
Hyvää uutta vuotta!
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos, Poutapilvi! Kirja täytyy vain kirjoittaa, ei siitä puutu muuta!
Tilkunviilaaja sanoi…
Ole hyvä, Irma! Kiva kuulla, että muitakin kiinnostaa kuin itseä!
Tilkunviilaaja sanoi…
Hei, Tilkku! Kirjoitin juuri uuden postauksen eli ainakin yhden kirjoituksen voin luvata, haha! Kangaslaihis on pakon sanelema. Eivät kasat mahdu mihinkään! Täytyy välillä keskittyä käyttämään kankaita!
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos, Helena! Oli kiva lukea sinun kommenttisi! Ja erinomaista, että toteutit ideaa ja hyödynsit lahjoina!!!
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos, Hienotar! Nuttu nurin, hiha oikein - siitä se lähtee eikä ole järin vaikeaa. Housut on helppo ommella mutta vaikea sovittaa!!! Onnea sun tavoitteisiisi, joista housuaiheisesta en edes uneksisi!
Eija sanoi…
Haasteita pitää aina olla. Tuo sinun viimeisin tilkkupeittosi on kaunis. Ajattelin pitää myös muutaman kuukauden "Älä osta mitään" jos et välttämätä tarvitse sitä valmistuvaan työhön. Mukavaa ompeluvuotta sinulle.
Tiinatei sanoi…
Kiitos itselleni mielenkiintoisesta tilkkuvuodesta! Auliisti olet jakanut osaamistasi niin täällä kuin Tilkkulehdessäkin. Taukosi aikana tuli jo pieni paniikki, ettet vain ole jättämässä bloggaamistasi. Upeat tavoitteet alkaneelle vuodelle, niiden toteutumista odotellen ja hyvää vuotta toivotellen!
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiva, että tykkäsit Jackpot-peitosta! Tervetuloa hengessä mukaan kangaslaihikselle!
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos sanoistasi, Tiinatei! Ehkä en jätä bloggaamista. Tuntuu, että se taas antaa enemmän kuin vaatii.
Schulz Family sanoi…
I have loved watching your work this year. You have produced so much more than I. Too much looking at your blog and not enough sewing!! Have a fantastic 2016
Tilkunviilaaja sanoi…
Thank you! I've completed a lot of small items and neglected our garden, for example. It's been a matter of choice for me. I'm so glad that you like my blog! Thank you for being such a nice follower friend!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.