sommittelin tilkkupinnan.

Ompelin vaikka minkä värisiä tilkkublokkeja Geese Migration –tilkkutyöohjeen mukaisesti. Nyt kun sain niitä valmiiksi 32 kappaletta, pääsin sommittelemaan tilkkupinnan.

Asettelin tilkkublokit ohjeen mukaisesti kärjelleen seisomaan. Laittelin värit vaihtumaan liukuen, tai niin liukuen kuin kykenin:


Ensimmäinen sommitelma, jota muokkasin enää vähän. Musta-harmaat blokitkin löysivät heti paikkansa tilkkupeiton ”alareunasta”.

Lentävien hanhien suunnat oli mallissa aseteltu vuorotellen ylhäältä alas ja alhaalta ylös, mutta itse halusin, että hanhirivit kohtaisivat siellä täällä. Järjestin tilkkublokkini siis esimerkiksi näin:


Ja ”alareunassa” näin:


Lopulliseksi lukemani järjestys vähän toisesta suunnasta:


Kirjavat tilkkublokkini näyttävät sopivan keskenään ihmeellisen hyvin. Blokeissa on vaikka mitä kuvioita ja tsiljoona eri väriä, mutta ne asettuivat silti tilkkupinnaksi hyvin sopuisasti. Ainakin minusta.

Vielä en ole valinnut taustalle tulevaa kangasta.

Kommentit

Teje sanoi…
Nayttaa tosi ihanalta! Tykkaan kovasti naista blokeista ja kokonaisuus on hieno kun on paljon savyja samoissa vareissa! x Teje
Kirsti sanoi…
Tosi kaunis, niin herkulliset väritkin ♥
Unknown sanoi…
Tästä tulee ihan huippu, taas ;)
Tilkkureppu sanoi…
Niin tulee huippu, todella herkulliset värit!
Aivosolu sanoi…
Aika hieno väriliukuma! Mäkin olisin laittanu hanhet lentelemään sikin sokin :)
Tilkku & Tilkku sanoi…
Hienosti asettuvat värikkäät blokit tilkkupinnaksi minunkin mielestäni. Tulossa taas upea peitto.
Tiina sanoi…
Tämä on ihana! Näyttää todella hyvältä. Mun on pakko tehdä näitä paloja edes vaikka pari kappaletta...
Anonyymi sanoi…
Mahtava!!kyllä olet taitava värien käyttäjä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.