arvostelen ompelukirjan.
Lainasin kirjastosta houkuttelevakantisen The Book of Bags –kirjan, kirjoittanut Cheryl Owen: Kansiteksti lupaa 30 tyylikästä projektia, ja kyllähän kirjassa 30 laukkuohjetta onkin. En halua kuulostaa ylen ikävältä, mutta sanon silti, ettei sana tyylikäs ensimmäisenä tule mieleen katsoessani vaikka tätä laukkumallia: Haloo. No, makuasioista ei kannata kiistellä, joten tyylikkyydestä ei tämän enempää. Kirja antaa alussa hyvät vinkit laukkuihin käytettävistä materiaaleista ja tarvikkeista ja muutamia perustekniikoitakin kuvataan varsin hyvin. Laukkuohjeet vaikuttavat puolestaan melko suppeilta. En kokeillut ommella yhtään, joten ohjeet saattavat olla riittävät, kun samalla tekee ja seuraa ohjeita. Moitin kuitenkin sitä, että laukuissa on vain vähän päällitikkauksia, ja niinpä ne näyttävät minun silmiini kotikutoisilta ja vähän keskeneräisiltäkin. Esimerkiksi tämä: Laukun läppä suorastaan huutaa reunaansa päällitikkauksen! Tällaisenaan laukku näyttää enemmän pyjamapussi...