Tilkunviilaaja

Vuoden 2014 syyskuussa valmistui Ruususen päiväuni -tilkkupeitto / Sleeping Beauty’s Daydream.  I’ve also blogged about this quilt in English. You can find the post here:  https://tilkunviilaaja.blogspot.com/2014/10/bloggers-quilt-festival-sleeping.html Seurailin vuoden 2012 tienoilla Trends and Traditions -nimistä blogia, ja miellyin siellä näkemääni tilkkupeiton kuvaan. Värikkäät neliöt tuntuivat leijuvan eri tasoilla vaalean taustan yllä.  Tapani mukaan pähkäilin itse, miten voisin toteuttaa kuvion, koska halusin käyttää senttimittoja, en tuumia. Olen nyttemmin oppinut ompelemaan myös tuumamitoin – joskus myös sekä että! Sen sijaan tapojeni vastaisesti valitsin peittoon yksinomaan kauneimmat löytämäni kankaat! Yleensähän minulle käy niin, että säästän kuoseja. ”Tästä voisi tehdä jotain vielä kivampaa, en käytä juuri nyt”.  Muistankin hyvin, että Siskon kanssa katselimme valmista peittoa ja osoitimme suunnilleen jokaista kangasta vuorotellen, ”katso nyt, miten ihana”. Olen kiitoll

Kuvailen Sisäinen villapaita -tilkkupeiton valmistujaiskirjoituksessani, että suurin osa siitä olisi koottu jäännöspaloista. Nyttemmin epäilen sanojani, sillä jäännöspalaneliöiden taustallakin tuntuu olevan aika tavalla kangasta. Ei silti, onhan jäännöspalaneliöihin uponnut taas irtotilkku poikineen! Sisäinen villapaita -tilkkupeitossa on kaunis tikkaus, jonka toteutti luotettava tekijä Soile Kivinen Töölön Tilkkupajasta. Suosittelen lämpimästi! Jäännöspalaneliöt syntyvät tilkuista nopsaan: kehun esimerkiksi tässä kirjoituksessani valmistaneeni parikymmentä neliötä yhden illan aikana. Sopiva määrä neliöitä oli siis pian koossa, ja jostain näkemästäni tilkkupeittokuvasta keksin ommella neliöilleni ”raidallisen” taustan. Minulla oli blokkien järjestys valmiina ja ompelin ensin blokeille kaksiväriset välipalat ja yhdistin ne ja blokit vaakariveiksi. Näille ei tarvinnut sitten kuin leikata välikaitaleet. Taustakappaletta kootessani löysin valmiita (ja kookkaita) jäännöspaloista ompelem

Tähtipölyä-tilkkupeiton rakentaminen sai innoituksen melko pienestä kuvasta. Päättelin mielessäni, millaisista blokeista tai osista pinta rakentuu ja rupesin ompelemaan. Päättelemieni palojen muodot ovat ehkä yllättävät: esittelen ne tämän blogikirjoitukseni loppupuolella. Minusta tuntuu, että kuvio syntyisi helpomminkin kuin itse sen toteutin, mutta sillä ei ole väliä! Peitto on sentään ollut valmis jo marraskuusta 2013 asti. Ennen projektin alkua olin näköjään tehnyt ihan luettelon siitä, millaiset viisi tilkkutyötä haluaisin tehdä. Tämä innosti aloittamaan heti, mutta toistaiseksi olen viidestä toivelistani työstä toteuttanut vain tämän yhden. Peitossa on siis vaaleahkosta tilkkusilpusta koottuja isompia neliöitä ja niiden ympärillä kahdesta kolmiosta rakentuvia pienempiä nelöitä (ja lentävä hanhi -blokkeja). Rakensin blokkeja työläästi ja ilman kunnon suunnitelmaa. Kokosin peiton suunnittelulattialla, joka ei millään tahtonut riittää! Siksi laajensin peittoa parilla lentävät han

Tuulen viemää -tilkkupeittoon sain idean vuonna 2013, Coriander Quilts - blogista, josta löysin myös tuumamittaisen blokkiohjeen (en löytänyt ohjetta sieltä enää). Käyttelin tuolloin yksinomaan senttimittoja – tuumalukujen mentaalihahmottaminen ylitti kykyni roimasti – ja muunsin mitat jollain tarkkuudella senteiksi. Jouduin kyllä tekemään jokusia koeblokkeja ennen kuin mittasuhteet miellyttivät silmääni. Valmis tilkkupeitto näyttää tällaiselta: Peitto ryöppyää jälleen alas kulahtaneita betoniportaitamme, jotka on nyt purettu. Vaikka käytin rappuja käsityöteosteni kuvauksissa taustana lukemattomat kerrat, en kaipaa niitä yhtään! Ryhtyessäni ompelemaan blokkeja suunnitelmani oli tehdä pinnasta sinisävyinen: leikkaisin värilliset osuudet keskisinisistä kankaista. Ja hei! Kun suunnittelee mainiosti, että käyttää sinisiä kankaita, niin voi valmistaa tällaisenkin tilkkublokin: Tuohon aikaan en vielä jaksanut tehdä yhdenlaisia blokkeja niin monta, että niistä olisi syntynyt tilkkupeitto,

Elokuussa 2013 sain valmiiksi Villit kuviot -tilkkupeiton, jonka blokkeja olin alkanut ommella edellisenä vuonna.   Hmmm, kuvassa näkyy pala erikoista piharakennelmaa eli jo puretun terassikyhäelmän alustalaudoitusta. Peiton alle jäävät isot kivet, jotka Mies kaivoi eri puolilta nurmikkoa kymmenisen vuotta sitten. Kivet olivat olleet puutarhan reunakiviä, mutta aikojen kuluessa painuneet syvemmälle ja syvemmälle, kunnes niitä ei huomannut ennen kuin ruohonleikkurin terä osui. Kyhäelmät ja laudoitukset ovat sittemmin saaneet kyytiä ja kivet on siirretty vähän syrjemmälle. Piha on salonkikelpoisempi nyt. Villit kuviot -peitto muistutti mieleen puutarhamme erikoiset piirteet, eivätkä nämä ole ensimmäiset muistelut sen ansiosta. Käy katsomassa blogikirjoituksestani peiton kertomat tuhat 24 tarinaa. Sinulle selviää sekin, keistä neljästä tämä nimenomainen tilkkublokki minua muistutti. Hyvänen aika, miten monta juttua voi tulla mieleen yhdestä tilkkupeitosta! Onneksi kirjoitin jutut muis

Hyvää itsenäisyyspäivää! Tietenkin luukusta löytyy jotain sini-valkosävyistä eli tilkkupeittoni ”Ethän minua unhoita?” Kerroin kakkosluukussa nimettömästä peittoparasta, josta saajaksi ajateltu ei pitänyt (ehkä kovin paljon pidä minäkään), mutta sama henkilö uskoi silti kykyihini ja pyysi myöhemmin minua ompelemaan itselleen juuri tietynlaisen peiton. Tytär oli nähnyt Saija Elinan hienon Väre-tilkkupeiton ja toivoi itselleen samanlaista. Totta kai äiti tekee, vaikka äiti tykkää eniten keksiä itse värit ja mallin peittoihin! Kerron tekovaiheen blogikirjoituksessa, että käytin blokkeihin ehkä 70 erilaista sinistä kangasta. Se kuulostaa paljolta! Voiko minulla edes olla niin monta sinistä kangasta varastoissa?! (Kyllä taitaa voida olla. Kuvassa näkyvät ensimmäiset yhteen ompelemani rivit, ja näkyyhän siinä aika monta erilaista.) Ethän minua unhoita -tilkkupeiton ideana on, että palojen välillä on vähänlaisesti kontrastia, ja että väri vaihtuu mahdollisimman sujuvasti liukuen keskiosa

Muutamat teistä ehkä muistavat ”nopeasti valmistuvan tilkkupeiton,” jollaista lähdin ompelemaan huhtikuussa vuonna 2011 ja jonka saatoin esitellä helmikuussa 2012 Keisarinna Ramandu -nimisenä. Olin oivaltanut, että nopean valmistumisen salaisuus on toteuttaa tilkkupinta isoista paloista.  Vuonna 2011 olin myös mukana suunnittelemassa Helsingin tilkkukilta Syyringin näyttelyä ”Lapsettaa,” johon ompelimme lapsen- ja vauvanpeittoja. Meillä oli kesä aikaa valmistaa teoksemme, jotta syyskauden avajaiskokouksessa voisimme tarkastella, olisiko töitä tarpeeksi yhteen näyttelyyn. Juuri ennen avajaiskokousta keksin vihdoin, että samalla Keisarinna Ramandu -idealla saan nopeasti valmista (eli varmasti alle vuodessa). Kokouksessa saatoin sanoa, että olin jo aloittanut lapsenpeiton tekemisen. Hyvä minä!  Pehmeää ja possunpunaa -nimen saanut lapsenpeitto valmistui sopivasti ennen näyttelyä, tammikuun puolivälissä vuonna 2012. Tuntuuko teistäkin, että tämän peiton saajan kannattaisi olla värisokea,