tähti taiteltu.
Sormet ihan syyhysivät päästä taittelemaan loputkin tähdestä, ja niinpä tähti on valmis. Täydensin kuvion neliömäiseksi, näin: Ohjeessa neuvottiin käyttämään yläsyöttäjää (walking foot) jo siinä vaiheessa, kun ompelee pinoja taustakankaalle. Käytinkö? En käyttänyt – minunhan olisi pitänyt uurastaa minuutti, pari ruuvailun ja paininjalan vaihtelemisen parissa. Lopputulos näytti tässä vaiheessa silti hyvältä. No, pannulappuhan ei ole lappu eikä mikään, ellei siinä ole vähän eristekerrosta ja taustakangasta ja jotain tikkauksia. Pihistelin ja leikkasin eristeeksi vain yhden college-jerseypalan, koska tähden kohdalta lappu on oikeinkin paksu jo ilman välikerroksia. Ja sitten tikkaamaan. Ohjeen henkilö oli tehnyt ”yksinkertaisia varjotikkauksia,” joita päätin itsekin kokeilla. No joo: Ilman yläsyöttäjää varovaisesti ommellut varjotikkaukset, ensimmäinen tikkauskierros, melko ok tulos. Muutamassa kohdassa kangas jäi vähän taitoksiin. Tikkaaminen oli kuitenkin mielettömän hidasta,