Tilkunviilaaja

Mitä kettu sanoo –tilkkupussukka sai jo uuden kodin, mutta samaan aikaan aloittamani toinen pussukka on yhä keskeneräisenä lattialla ompelupöydällä. Tekaisin tilkkupinnat jäännöspalalaatikosta löytämästäni tilkkuyhdistelmistä, lähinnä Tuulen viemää –peitosta jääneistä kolmio-neliöitä ryyditettyinä tavanomaisemmilla tilkuilla. Tavoistani poiketen käynnistin ompelukoneeni vapaan konetikkauksen ja ajelin tilkkupintaan kuvioita. Musta tilkku näytti kovin mustalta, joten kokeilin kukkamaista tikkauskuviota. Ei ole varsinaisesti minun mieleeni, mutta ehkä joku tykkää. Enhän näitä itselleni tee! Pussukan toisessa pinnassa on suoraa ja kiemuraa tikkausta. Näyttääkö tämä siltä kuin en olisi oikein keksinyt mitään? Tällaisina he odottavat, että tarttuisin jälleen ompelutoimeen. Joulun aikaan tahtoo vain olla kaikenlaista muuta kuin ompelemista. Vaikken ole valmistanut eilistä joulupöytää varten kuin puuron, niin olen paketoinut lahjoja, siistinyt huoneita, etsinyt kuusenk

Valoa riitti eilen sen verran, että sain kuvatuksi uuden Pelkkää hyvää –tilkkupeiton paikoillaan. Hyvin se komppaa upeaa Versoul-kitara-aiheista tilkkutyötä, jonka tein Miehelle 50-vuotispäivälahjaksi. Ehkä mietitte, että tässä on yhden hengen sänky, mutta eipä olekaan. Päädyimme jo vuosia sitten Miehen kanssa valitsemaan 140-senttiä leveän sängyn, koska sellainen on helpompi sijoittaa huoneisiin. Meillä ei ole koskaan ollut kovin isosti tilaa, ainakaan yhdessä huoneessa. Ensin meillä oli futon ja nyttemmin tähän mittaan teetetyt sänky ja patja. Nyt seuraa suloisuutta. Löysin Kissan upouudelta tilkkupeitolta. Se näytti asettuneen nöyrästi yhteen kulmaan. Sitten minulle selvisi sen Suunnitelma. Se lähti nöyrästä kulmastaan liikkelle ilmiselvänä tarkoituksenaan levitellä kissankarvojaan mahdollisimman laajalle mahdollisimman tehokkaasti. Mutta hei, se on niiiin söpö! Tyttärellä ja minulla on tapana kerätä pörröterapiaa Kissasta niin, että painamme naaman sen kylk

Ompelin vetoketjullisen Mustan kissan pyöreät posket -tilkkulaukun loka-marraskuussa vuonna 2011 ja päätin pitää sen itse. Käytän laukkua melkein joka päivä – kannan siinä läppärini aamulla töihin ja iltapäivällä taas takaisin kotiin. Tein äskettäin työpäivän kotitoimistossa, joka on sama huone kuin ompeluhuoneeni eli makkari. Laskin laukun hetkeksi sängylle ja vips – Kissa löysi sen viipymättä ja rentoutui hyvin nopeasti sen päälle kuin tyynylle. Tämän täytyy olla hyvä kassi, kun Kissa sitä näin arvostaa! Minulle kassissa on merkittävintä, että rohkenin surrutella keltaisella tikkauslangalla mustalle kankaalle konetikkauskuvioita, joita en paljon ollut harjoitellut. Kuvasta ei saa selvää, miltä kassi oikeasti näyttää, mutta voit katsoa tilkkulaukkuni potrettikuvat täältä.

Fanfaari! Suosionosoituksia! Hurraa-huutoja! Muuta juhlavaa käytöstä! MIEHEN 50-VUOTISPÄIVÄLAHJA ON RIPUSTETTU SEINÄLLE ! ! ! ! Kotimme ainoa varteenotettava ja riittävän kunnioitettava (siis tyyliin ei rappusten seinä, missä työn näkisi max 30 sentin päästä tai alhaalta ylös/ylhäältä alas; ei kaapin sisäpuolella eikä vessan seinä) vapaa seinäpinta on makkarissa sängyn yläpuolella. Siinä ei koskaan ole ollut mitään muuta koristeellista kuin tapetti. Tykkäsin tapetista hillittömästi, mutta se oli mielettömän hintaista, joten tyydyin yhteen seinälliseen. En ole halunnutkaan siihen mitään ennen kuin nyt. Olen aivan täpinöissä, että vihdoinkin, noin 1,5 vuotta Miehen 50-vuotissyntymäpäivän jälkeen, suurella vaivalla valmistamani tilkkutyö on kokonaan valmis ripustuskujineen kaikkineen ja asennettu hienosti seinälle. Päiväpeitto pitäisi ehkä vaihtaa toisen väriseen. Yhteisnäkymä ei oikein miellytä minua. Mitä?! Pitääkö taas tehdä uusi tilkkupeitto?!  Ei kai?! Hetkeä ennen

Kesäisen värinen "leijuvat neliöt" -tilkkupeitto on kirvoittanut lukijoilta myönteisiä kommentteja, joista syvimmät kiitokseni! Minunkin silmääni se miellyttää, mutta vasta nyt olen varma, että peitto – sitten kun se valmistuu – tulee olemaan yleisömenestys: Kissa on erehtymättömällä mukavuustutkallaan valinnut sen tämän hetken mieluisimmaksi lepopaikaksi. (Pidän peittoaihiota parhaani mukaan muiden tekstiilitavaroiden alla, mutta se on pari kertaa jäänyt hetkeksi esille ja joka kerta heti – vips – Kissa löytyy peitolta!) Koska tilkkuilurintamalta ei mitään uutta, näytän asiaan hiukan liittyvän uuden alun: Amanda kehui Crazy Mom Quilts –blogissaan, että jäännöskankaista leikatuista suikaleista virkkaamalla saa kivan tuntuisen ja näköisen maton. Olen aloittanut. Sain Töölön Tilkkupajan longarm-tikkauksen jälkeen takaisin leijuvien neliöiden taustakappalekankaasta yli jääneitä kaitaleita, ja kapeimmista leikkasin ensimmäiset ”kangaslankani”. Matonkuteiksi näitä t

Tartuin vihdoin uudelleen tilkkupintoihin, jotka kokosin Tuulen viemää –tilkkupeitosta jääneistä kolmio-neliöistä. Olen aikaisemmin täydentänyt pinnat tilkkulaukkuun sopivan kokoisiksi ja siihen vaiheeseen projekti on jäänyt. Nyt kuitenkin tilkkupinnat ilmestyivät näkyviin jostain kasasta ja huraa – sain aikaiseksi kävellä muutamia askelia vinttihuoneeseen hakemaan kiinnisilitettävää tukihuopaa. Leikkasin sopivan kokoiset tukihuopapalat ja silitin tilkkupinnat niihin kiinni. Tämän jälkeen ei tarvittu kuin tikkauksia, niin vetoketjulaukkuun olisi sivut valmiina. Mietin kyllä, kuinkahan kauan tärväisin aikaa tähän väliin, kun nytkin oli viikkoja kuukausia kulunut edellisestä vaiheesta..? Kissa tarkkaili toimiani näin puuhakkaana: Se retkotti peittopinon uomassa niin rentona, että ajattelin sen jo luiskahtavan siitä alas. Mutta ei, sen tasapaino ei pettänyt, vaan asento piti. Kissan ponteva olemus varmaan siivitti minua ja ylsin huipputulokseen: sain tilkkupinnoille i

Kiitos kaikille kommentoijille! Ilahduin, että niin moni tykkäsi esimerkiksi leijuvista neliöistäni ja jätti kivan kommentin! Tilkku ja Tilkku kysyi, minkä kokoinen on leijuvien neliöiden neliö, joka muodostuu keskusneliöstä, tummista nurkista ja sivusuikaleista. Se on 27,5cm x 27,5cm. En tiedä, haluaako hän tietää koon, jotta voi arvioida valmiin peiton kokoa, vai jotta voisi mitoittaa ”tilkkublokin”. Minä en osannut ommella tilkkupintaa neliöistä, vaan tein aina yhden rivin valmiiksi ja ompelin rivit yhteen. Tässä postauksessa näkyy, että tosiaan kokoan pintaa rivi kerrallaan. Mari Ohenoja-Miettinen antoi kiinnostavan vinkin isojen palojen leikkaamiseen: ”Itse leikkaan suuret kangaspalat olohuoneen maton päällä käyttäen suoraa reunaa viivaimena.” Hmm, varmaan toimisi paremmin kuin minun ähräämiseni yleensä. Täytyy kokeilla! Poutapilvi näki leijuvien neliöiden taustakappaleen poikkiraidassa kedon poikki kulkevan polun. Tämä oli kiva huomio! Irma kommentoi l

Keskeneräisistä töistäni olen raivostuttavasti lykännyt niin sanotuista geometrisista tilkkublokeista ompelemani tilkkupeiton viimeistelemistä. Töölön Tilkkupajan Soilehan loihti siihen ihanat, humalaisen kotimatkaa (tai ehkä sittenkin perhosen lentoa) muistuttavat tikkaukset jo ...ööö... kauheaa, tammikuussa! En vain ole saanut aikaiseksi levittää työtä lattialle tasoitettavaksi ja niin edelleen. Mutta ta-daa! Nyt peittopinta on joka reunastaan tasainen! Eihän tähän pääsemiseen mennyt kuin muutama kuukausi! Miten mahtaisi käydä tilkkupinnoilleni, jos joutuisin vielä tikkaamaan ne käsin?! Eivät taitaisi valmistua elinaikanani. Eivätkä ne olisi näin tasaisia ja taidokkaita. Kuvassa näkyy aito tilanne. Olen taittanut peiton kaksinkerroin tarkistaakseni, ettei se vain ole vino. (Ei ollut.) Käänsin toisen reunan vielä kerran, että peitosta näkyisi muutakin kuin taustapuoli. Seuraavaksi kirjoitan tilkkupeittooni nimilapun ja kiinnitän sen paikoilleen, ja sitten on tehtävän

Juhannusviikonloppuna säät suosivat ompelupuuhia, joten traktorinjälkiä muistuttavia tilkkublokkeja on syntynyt monta lisää. Järjestelin blokit erittäin satunnaiseen järjestykseen sommittelulattialleni. Kangastuksia kyseli, miten blokit oli järjestetty American Patchwork and Quilting –lehden mallissa ja vastaus on: melko satunnaisesti. Tilkkublokeissa on vaaleat ja harmaat kaikissa samaa kangasta ja värikaitaleet ovat muutamaa eri väriä, kaikki yksivärisiä. Jossain blokkirivissä oli tummat viivat vuoroin alhaalla, vuoroin vasemmassa reunassa, mutta sitten oli joku blokki eri tavalla. Ohjeessakin kehotetaan näin: ”lay out blocks in eight horizontal rows, rotating blocks as desired”. Samat blokit toiselta puolelta kuvattuna: (Aika samanlaiselta näyttää, mutta laitan silti tähän.) Ikkunasta oli tarjolla liian vähän valoa, joten räväytin kaikki valot täbölle kuvauksen ajaksi. Värisävyt ovatkin sitten mitä sattuu. Irma oli jättänyt ihanan kommentin, jossa hän sanoi tätä ”p

Näin tänään sattumalta televisio-ohjelmasta, että illalla tulisi Downton Abbey –sarjan jouluinen jakso. Joulu tuntuu olevan kaukana, kun ihmiset ennenkin helteestä unelmoivat, mutta Downton Abbey oli ajankohtainen. Siksakkasin nimittäin eilen kaksi kangaspalaa, jotta voin pyöräyttää ne pesukoneessa: Ostin Imatran Tilkkupäivillä Tilkkutarhan osastolta kahta Downton Abbey –nimikkokangasta. En ehkä heti ajattelisi näitä samaan työhön, mutta ihania ovat kumpikin! Ostaisin varmaan koko sarjan ja kolme metriä kaikkia, jos varat riittäisivät. Ja säilytystilat. Toinen ihana – tämä tuli mieleen ihanuudesta – on vaaleanpuna-vaaleansininen kangasnyytti tässä näin: Yllätys, yllätys! Tämäpä ei ollutkaan ihan näin kaksiväristä kangasta, vaan värikkäämpää: Toinen nimeni on ”Värikäs,” joten nyytin sisältä paljastunut monivärinen kukkakimppu on mielestäni ihana ja kangas kaikkiaan on ihanampaa kuin ensin luulinkaan! Kuvissani kaikkein ihanin on kuitenkin meidän Kissa: Se ulkoi

Kissa varmaan ajatteli, ettei töistäni tule mitään, ellei se tule auttamaan. Niinpä se ensin tutki ompelupöydällä olevat kangas- ja tarvikevarastoni ja meni sitten prässäämään solmiokankaista ompelemiani tilkkublokkeja. Kuvassa se ehkä miettii, että apu olisi minulle tervetullutta muidenkin töiden kanssa. Ompelupöydällä siis hanhityö, joka odottaa nimilappua ja ripustuskujaa; Kissan alla solmiotilkkublokkeja; ja tilkkupussukka ennen kokoamistaan. Jotain kiinnostavaa näköpiirissä? Ehkä. Tai sitten se pohtii, kävisikö tilkkublokin päälle kunnolla lepäämään. Olinpa ahkerana  Muutama solmiokankainen blokki on tullut valmiiksi tänään. Tosi nätti ja jotenkin lapsekas – keskikappaleen kirahvi tietysti antaa omanlaisensa sävyn koko blokille. Joku lukija ehkä ihmetteli, minkä kumman kankaan voisin sovittaa merkilliseen solmiokankaaseen. No punaisella täydensin: Oranssin tilkkutyöhanhen olen ehtinyt tikata, tasoittaa ja myös kantata: Hanhi näyttää sopivan pullea

Tykkään Villit kuviot –tilkkupeitostani, vaikka sen itse sanonkin. Minulla on tykkäämiseeni viisi parasta syytäkin. 1. Kissakin tykkää peitosta. Tämä on paras syy. Kissa on armoton makutuomari. Jos ei peitto ole hyvän pehmeä ja sopivan kuvioinen niin että kissankarvat näkyvät siinä edukseen, Kissa ei viihdy. Mutta tällä peitolla se viihtyy. 2. Paljon katseltavaa. Joku muu voi ajatella, että peittomme on ai-van ä-lyt-tö-män kirjava, iik, ja niin onkin, mutta siinäpä onkin katseelle paljon pureskeltavaa (jos katse osaisi pureskella). 3. Lukuisia muistoja. Paitsi että Villit kuviot –tilkkupeitto on tymäkän monivärinen, siinä käyttämiin kankaisiin liittyy muistoja (joita jaoin tässä blogipostauksessani). Tai siis ei tietenkään muistoja, vaan niitä nykymaailmassa niin tärkeitä ja joka välissä mainittuja tarinoita. 4. Kauniit tikkaukset. Tilkkupeitto ei varmaan olisi edes valmistunut, ellei minulla olisi tikkauspalvelua käytettävissäni! Töölön Tilkkupajan longarm-tikkauspalve

Uurastin tänään ainoastaan mustien ja harmaiden kaitaleiden sekä jäännöspalatilkuista ompelemieni pötköjen parissa ja sain nyt tilkkupinnan valmiiksi! Alareunassa on vihertäviä tilkkuja ja niiden yläpuolella sinisiä. Sinisten neliöiden jälkeen tulee violetteja, vaaleanpunaisia ja punaisia sekä oransseja neliöitä. Pystyin juuri ja juuri kuvaamaan tilkkupinnan valoisaan aikaan – tosin täydensin päivänvaloa kattovalaisimella. Olisin mielelläni levittänyt pinnan sängylle kuvattavaksi, mutta en voinut. Ja niin kiire minulla oli, etten ehtinyt siirtää edes silitysraudan johtoa kuvan ulkopuolelle. Ai miksikö en voinut levittää tilkkupintaani sängylle? Sängyllä makasi joku tyytyväisenä (katso kuvan oikea yläkulma). Niinpä levitin pinnan vain Kissasta eteenpäin. Toinen tilkkupeitto näkyy kuvassa oikealta ja nurjalta ja häiritsee kokonaisvaikutelmaa, mutta ehkä tästä saa jotain käsitystä. Joka tapauksessa tilkkupinta on nyt valmis, jipii! Enää tarvitsee kehittää tähän taustaka

En ole tarttunut mysteeritöihin tai –blokkeihin, mutta nyt käsissäni on todellinen mysteerityö! Ompelen välikaitaleita jäännöspalatilkuista ompelemiini neliöihin, ja nyt on vuorossa pitkän kaitaleenpätkän ompeleminen tilkkupötkön kummallekin puolelle. Tietenkin minulle kävi niin, että hätäilin ja ompelin harmaan kaitaleen kahteen peräkkäiseen riviin kiinni, vaikka rivien väliin tulee vain yksi kaitale. Jouduin purkamaan koko pitkän sauman, jonka juuri olin huolellisesti ommellut. Törmäsin mysteeriin ommellessani välikaitaletta oikein kiinni. Vaikka ensimmäisen tilkun saumat osuivat samaan kohtaan välikaitaletta: Niin heti seuraavan pystysauman kohdalla olikin klappia: Ensin ajattelin leikanneeni vahingossa väärän levyisiä pystykaitaleita, mutta vaikka kuinka monen mittauksen jälkeen totesin, että kaitaleet ja myös tilkkuneliöt olivat hyvin suurella tarkkuudella samanlaisia. Mittasin sieltä ja täältä ja joka puolella ja kappaleet olivat oikean kokoisia – palat eivät vain o

Tästä ei tule valituspostausta, mutta ajattelin tasapainottaa onnistumiskertomuksiani tunnustamalla viisi ompelemiseen liittyvää juttua, joita en todellakaan osaa kunnolla hyvin mitenkään. 5 - En muista mittoja. Ehkä sekunnin tuhannesosan, korkeintaan. Jos tekemisistäni on kulunut viikko, muistista on haihtunut vähäisinkin aavistus edes suuruusluokista. Olenkin oppinut olemaan luottamatta muistikuviini. Vaikka olisin ommellut sata tilkkublokkia viime kuussa, en tänään muista edes, minkä kokoisia ne olivat. Välillä mittaan jotain, esimerkiksi taustakangaspalojen pituuksia ja leveyksiä, ja luku häviää tuhka tuuleen mielestäni ennen kuin saan kirjoitetuksi sen muistiin. Olen jokusen vuoden tehnyt muistiinpanoja tilkkutöistäni. Keskeneräiseksi jääneiden töiden jatkaminen tauon jälkeen rupesi nimittäin käymään suunnattoman hankalaksi, kun en muistanut, olinko tehnyt kymmen- vai yksitoistasenttisiä blokkeja. Voi sitä jälkikäteen mittaamista! Muistikirja on olennaisesti helpottanut r