mikä on tärkeintä tilkkutyössä?

Onko tilkkutyössä tärkeintä sommitteleminen, kankaat, suorat/kaarevat/kohdistetut saumat; se, että työ näyttää omanlaiselta, vai että se on täsmälleen saman näköinen kuin kaavassa? Vai joku muu?

Kaikki on tietenkin tärkeää, mutta kun perusasiat ovat kohdallaan, yksi juttu on ylitse muiden, ja se on kontrasti, joka syntyy vaaleampien ja tummempien alueiden välisistä eroista.

Englanniksi on sanontakin: ”Value does the work, colour gets the credit” eli suomeksi suunnilleen ”Kontrasti tekee työn ja väri kerää kunnian”.

Tilkkuharrastusta aloittaessani en ymmärtänyt kontrastista mitään, kuten tässä ”älä tee näin” –kirjoituksessanikin kerron. Opettelin kuitenkin sittemmin alaa ja olen nyt tottunut järjestämään tilkkutöitteni kontrastin kuntoon.

Paitsi välillä! Esimerkiksi muutama päivä sitten! Teen paperiompeluna mielenkiintoisia tilkkublokkeja (joiden yleisnimitys on kuulemma Boy's Nonsense). Niitä pitäisi olla kahdenlaisia – toisissa on tummat kulmat ja toisissa vaaleat. Projekti oli hetken verran tauolla, jonka aikana unohdin, miten vaaleat kulmien pitää olla. Niinpä uudet blokkini näyttivät yhdessä tällaiselta:


Ei varmaan tarvitse olla kontrastiasiantuntija, että huomaa sommitelman olevan lähinnä sekava. Älkää turhaan puolustelko! Vaaleanurkkaiset blokkini saattavat olla kivan värisiä, mutta eivät ne tässä oikein toimi.

Mutta kun uusien blokkien seuraan latelee kunnolla vaaleanurkkaiset blokit, johan tilkkupinta näyttää rytmikkäältä!


Onneksi en vielä ehtinyt ommella kymmeniä liian tummanurkkaisia blokkeja! Ja kyllä niille tähän sopimattomille blokeillekin vielä löytyy käyttöä!

Kommentit

Aila sanoi…
Ensimmäistä tilkkupeittoani kokoan. Kolmioiden koon kanssa oli ongelmia, ja sen vuoksi kaikki saumat ei osu ihan kohdilleen. Joku kangas venyy myös herkemmin. Ärsyttää, purattaa ja ihan priimaa ei tule. Kuvissa muiden työt näyttävät virheettömiltä...
Tilkunviilaaja sanoi…
Olet valinnut haastavan muodon ensimmäiseen peittoon! Kolmiot on vaikeita, koska niissä on aina vinoon leikattuja reunoja, jotka venyvät.
Suosittelen kohdistamaan saumat mahdollisimman hyvin, mutta ei kannata itseään rikkoa! Astu muutaman askel kauemmas työstä niin epätarkkuudet eivät enää näy. Angela Walters sanoo ”close enough is good enough”! 😃

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.