mitä ihmettä?

Mitä ompeluhuoneessa on tehty, kun keskeneräiset tilkkutyön osat löytyvät suunnittelulattialta tällaisessa järjestyksessä?

Siis oikeina ryppymyttyinä?!

Ihana lellik lemmikkimme Kissa oli leikkinyt tilkkutyöni myttyyn. Näin sen kelmin itse teossa, syöksähtämässä tassut ojossa kohti tilkkupintaa. Minulle se esitti, että ”tätä pahvinpalaa minä leikitän, katso nyt,” mutta en mennyt retkuun. Myttyäminen oli sen tavoitteena ja pahvinpalalelu oli tekosyy.

Leikin päätyttyä asettelin keskeneräisyystyötäni suoremmaksi lattialle:

Muistanette, että viimeksi edistin tätä tilkkutyötä kesällä mökkiloman aikana. Vielä puuttuu muutama palapelin nirkko – esimerkiksi yhdestä ”puuttuvasta palasesta” yksi nirkko.

Miksikö otin työn esiin juuri nyt? Rupesin kyllä tekemään punaisia tilkkublokkeja jäännöspaloistani, mutta sitten tuli mieleen, että enhän vain ompele mitään palapelityön kangasta lopppuun! Oli pakko ottaa työ esille ja tarkistaa.

Tilanne oli melko hyvä, mutta katsoin silti parhaaksi varmistaa käytännössä, että oikeita kankaita olisi tarpeeksi paljon vaaditun määrän nirkkoja ompelemiseksi. Niinpä olenkin ommellut yksinomaan tätä työtä pari iltaa putkeen.

Työni on ollut kesken niin kauan, että käytin mustan kankaan huomaamattani toiseen projektiin (Kuusten kuiske –tilkkupeittoon). Nyt täytyy kehyskappaleet ommella lähinnä sopivasta mustasta kuosista.

Työ alkaa lähestyä valmiuspistettä, enkä ole varma, että tilkkupinnan joka kohdassa on tarpeeksi kontrastia:

Toisaalta palojen värit vaihtuvat sujuvasti toisiinsa, toisaalta kontrasti on laimea. Toivon, että tämän idea avautuu sitten, kun koko tilkkupinta on valmis.

En taida ihan pian tehdä toista samanlaista. Nirkkoja on niin työläs leikata ja ommella, etten ole viitsinyt edes laskea, montako erillistä nirkkopalaa työhön on tarvittu.

Voi kun tämä olisi pian valmis!