kassikappaleita.

Mutkittelevat tikkaukset hedelmäpuukuvaisella tilkkulaukkupinnalla ovat valmiit:


Laukkukappaleet on nyt leikattu muotoon ja ne odottavat vuorin ja muiden kanssakappaleiden leikkaamista sekä tietysti ompelemista:


Jätin eilen jäännöspalatilkuista kokoamani tilkkupinnan tikkaamisen kesken siinä vaiheessa, kun alalanka oli loppunut jo toisen kerran ja olisi pitänyt puolata lisää. Tottahan sellaisen ponnistelun edellä pitää ensin nukkua hyvät yöunet.

Reippaana tänään tartuin puolaustehtävään ja kohta tikkaaminen jatkui. Jäännöspalat tikkasin ”orgaanisesti” mutkittelevin suorin ompelein:


Nämäkin laukkupalat ovat valmiit ja odottavat ompelemistaan.


Hanhet

Tein vielä yhden lisähanhen: aikomani oranssinsävyisen. Nyt näitä on neljä eri väristä ja se saa toistaiseksi riittää. Onnistuin järkeilemään, miten saan hanhestani vihreän yksilön peilikuvan. (Se ei ole kauhean vaikeaa, mutta osoittautui eilisellä kurssilla ylivoimaiseksi.)


Tämä ei toimi 

Kukkaneliöistä laatimani seinävaate on siis muuten tikattu, mutta pohdiskelin tähtimäisten kulmakappaleiden tikkaamista. Kokeilinkin sitä. Ulkoreunassa nimittäin tähdistä näyttää puuttuvan muutama sakara. Olin tässä vaiheessa laiska ompelemaan ja sommittelemaan sakaroita ja kohdistamaan pallokuviollista kangasta, joten reunaan jäi tavallaan kuviovajausta.


Ei tämä tikkaus kyllä näytä hyvältä, vaan sekavalta, ja lisäksi se vie tehoa hienolta varjoneliötikkaukselta. Taidan tehdä jotain, mitä en koskaan aiemmin ole tehnyt eli puran jo ompelemani siistin tikkauksen.

Täytyy joko jättää suunnitelma toteuttamatta tai keksiä joku muu tapa lisätä tähtiin sakaramaisuutta. Taidan seuraavaksi kokeilla yksinkertaista muliinilankaompeletta.

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
Peilikuvan peilikuva on tietysti vaikea juttu. Sehän on samansuuntainen kuin alkuperäiskuva. Opettajana olisi minun tietysti pitänyt kertoa tämä juttu. Kun kääntää läpinäkyvälle piirretyn kuvan taustapuolen ylöspäin, niin siinä se on. Toimii sekä kalvolla että voipaperilla. --°°-- On muuten upea tuo oranssikin hanhi.
Lea P sanoi…
Kiva hanhiryhmä sinulla. Mulla on mennyt päivä siivotessa aarrearkkuani (ompeluhuone) että itse mahtuisin sinne sekaan.

Tuohon kulmapulmaan itse tekisin sellaisen ratkaisun että aplikoisin siihen ne puuttuvat sakarat suoraan siihen tikkausten päälle enkä lähtisi purkuhommiin ollenkaan.

Upeita laukkuja on tulossa, noista puista tuli tosi hienot eikä nuo jämätilkkupinnat ole yhtään huonommat.
Marle sanoi…
Kassista tulee hienoakin hienompi! Hanhet ovat hauskat. Ehkäpä niitä esitellään seuraavassa killassa?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.