lukuisia valmiita tilkkulaukkuja.

Palasin lomalta!

Yritin kyllä päivittää blogiani jo kaksi viikkoa sitten, mutta olin ehtinyt unohtaa koneeni salasanan, eli tarvitsin työpaikan mikrotuen apua ennen kuin pääsin koneelleni lainkaan. En sentään viitsinyt kesken lomani lähteä toimistolle.

Valmis omenankukkalaukku

Laukku jäi sankoja ja viimeistelyä vailla valmiiksi, kun lähdin mökille. Kahden viikon mökkireissun jälkeen palasin ompelupöydän ääreen, tartuin leikkaamiini sankakaitaleisiin ja tekaisin laukkuun sangat. Niitä kiinnittäessäni mietin niiden näyttävän hiukan pitkiltä.

No hei, olinkin leikannut sankakaitaleet vasta valmiin levyisiksi. Niissä oli yli 10cm liikaa pituutta verrattuna tavalliseen 34cm sankapituuteen! Liian myöhään huomasin, joten nyt on omenankukkalaukussa uniikin mittaiset sangat. Onneksi ne sentään ovat keskenään saman mittaiset.


Ostin lomalla valikoiman suurehkoja nappeja, ja yksi niistä sointui tähän laukkuun hyvin:


Vuorikangas on hauska raidallinen:


Kokeilulaukku

Pyörittelin jonkin aikaa mielessäni (bargello-tyyppistä) kaitalekokeilua ja heti kun pystyin, valitsin kankaat ja leikkasin kaitaleet. Leikkasin 6cm leveitä ja 30cm pitkiä kaitaleita järkeilemäni määrät (en muista lukumääriä enää) ja ompelin sitten aina mustapohjaisen ja muun värisen oikeat puolet vastakkain yhteen kummastakin lyhyestä päästä.

Sitten silitin näin syntyneet renkaat kaksin kerroin, katsoin summittaisesti että samanlaisista pareista tulee suunnilleen samanlaiset. Leikkasin saksilla taitekohdasta, jolloin sain kaksi kaksiväristä palaa.

Ompelin palat yhteen pitkistä reunoista. Toisessa kappaleessa on kaitaleet näin ja toisessa kappaleessa päinvastoin.


Liukuhihnatyöskentelyä

Olin pitänyt sen verran pitkän tauon ompelemisesta, etten malttanut keskittyä vain yhteen laukkuun kerrallaan, joten aloitin kaitalelaukun lisäksi myös muffinssikuvioisen laukun:


Ja laukun hauskasta puna-mustasta kankaasta, jonka löysin hämeenlinnalaisesta ompelukone-/tilkkutarvikemyymälästä.


Ompeluvaiheen kuvia ei ole yhtään, joten näiden aihiokuvien jälkeen ei auta muu kuin raportoida valmiista laukuista.

Valmis Peilikuvat-laukku:


Valmis Muffinssit-laukku:


Muffinssit-laukussa on makeaan teemaan sopiva, karkkivärinen vuori. Tästä kankaasta minulla oli aikoinaan hihaton, puolisääreen ulottuva pitkä kotelomekko. Siinä 1990-luvun lopulla ko. vaate oli ihan trendikkään näköinen.


Valmis Kihu-Mihu-laukku:


Laukun nimi sisältää (kömpelöhkön) vitsin. Luin juuri vaaaanhaa muistiinpanoa 1990-luvun alkupuolelta, ja siinä viitattiin tietyn kissanruuan kutsumanimeen "Kihu-Mihu". Oikeasti kissanruuan nimi oli Kisu-Misu, mutta kutsuimme sitä Kihu-Mihuksi, koska tuolloin televisiossa pyörineessä Sheba-kissanruokamainoksessa henkäiltiin "Heebasta" eikä Shebasta.

Ompelupöydällä nyt

Vihreäsävyinen tyynynpäällinen:


Tarkoitus on muotoilla tästä 50cm x 50cm tyynynpäällinen. Koristeena on (selvästi) käsin virkattu reunapitsi, kotoisin nauha- ja pitsipussista, jonka sain jokusia aikoja sitten anopilta. Ehkä kirpputorilöytö?

Turkoosi pikkulaukku:

Mieleeni juolahti turkoosi väri. Pengoin kangaskaappiani ja löysin ihanaa kissakangasta sekä siihen (mielestäni) sopivia kirkasvärisiä kankaita.
Ja jo on seuraava pikkulaukku tekeillä!


Jos lämpö hiukan vähenisi niin jaksaisi paremmin myös ommella! Mutta ainakin olen päässyt takaisin blogini ääreen. Onkohan kukaan kaivannut näitä postauksiani..?

Kommentit

vekki sanoi…
Aivan ihania laukkuja ja nuo värit ovat tosi herkullisia. Löysin blogisi joku aika sitten, kun etsin netistä laukun ideoita. Tosi ihania töitä täältä löytyikin.
Marle sanoi…
Jälleen niin hienoja laukkuja. Ja hauska juttu tuo mihu-kihu. Harvakseltaan tuli lomalla netissä käytyä, mutta nyt töiden alettua odottelen innolla uusia bloggauksia!
Anonyymi sanoi…
Minä ainakin olen kaivannut ja käynyt kurkkimassa tosi usein. Kaikki laukut ovat niin ihania ja haluan oppia itsekin tekemään, yritän ainakin, ohjeidesi mukaan tietysti! t.Maire
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos kommenteista! Kiva on nähdä, että ainakin jotkut vakikävijät kaipaavat poissaollessani. Paljon hauskempi on väsäillä laukkuja, kun tietää, että muitakin kuin itseä kiinnostaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.