Tekstit

ikuisuusprojekti on valmis.

Kuva
Lopultakin sain valmiiksi tilkkulaukun, johon ompelin ensimmäiset blokit jo huhtikuussa vuonna 2019. Voi hyvänen aika! Melkein neljä vuotta sitten! Tikkasin jopa tilkkupintaparat kiinni laukun tukimateriaaliin ja jätin sen virumaan kuukausiksi ompelukoneen kotelon päälle. En ymmärrä, miten tämä projekti tuntui niin mahdottomalta saattaa päätökseen, mutta huh! Nyt Nurkat-tilkkulaukku on valmis. Ensimmäisessä valmistujaiskuvassa näkyy laukun vihreämpi puoli, tässä seuraavassa kuvassa ruskeampi. Otin muuten valmistujaiskuvat puutarhassamme jo maaliskuun puolivälissä, harvinaisen aurinkoisena päivänä. Lumiset näkymät tuntuvat kaukaiselta muistolta, ja hyvä niin! Nurkat-laukkuun oli hauska valita lisäkankaita eli sankakangas, vetoketjun viereen tulevat kaitaleet, vuorikappaleet ja laukun reunan huolitteleva kaitale. Ompelin vuoriin jopa sisätaskunkin: Vetoketjun viereinen kaitale on oikeaa vintage-kangasta. Sain sen lahjaksi kalifornialaiselta ystävältäni 1980-luvun lopulla ja ompelin

kas tässä uusin tilkkupinta.

Kuva
Miten tässä on näin päässyt käymään? Että töitä valmistuu tai ainakin melkein ja kaikenlaista tapahtuu ilman, että julkaisen mitään blogissa?! Onko minullekin käymässä niin kuin niin monelle – blogikirjoitusten julkaisutiheys harvenee harvenemistaan, kunnes blogi näivettyy kokonaan? Toivottavasti ei, sillä olen monta kertaa löytänyt kirjoituksistani jo unohtuneen vinkin tai jotain muuta unohtunutta. Sain vuoden 2022 elokuussa aloittamani resurssipalaprojektin nyt tilkkupinnaksi asti valmiiksi. Viime metreillä projekti näytti vähän niin kuin tällaiselta: Asettelin sarakekokonaisuuksia sommittelulattialle (sommitteluseinäni on sen verran matala, ettei siinä voi tarkastella korkeita kokonaisuuksia) ja pidin näkemästäni: Mutta edetessäni oikealle päädyin eri värien kautta reunimmaisiin punaisiin, eivätkä niiden värit soljuneet mielestäni tarpeeksi hyvin. Niinpä päädyin tekemään viimeiset blokkini suunnitelmallisemmin kuin kaikki muut. Niiden piti sopia tyhjänä näkyviin kohtiin. Tilkku

se on valmis!

Kuva
Tilkkupeittoni nimeltään “Elvis istuu oikealla ” valmistui jo kuukausi sitten, apua. Tässä se on: Valmistumispäivän jälkeiselle sunnuntaille osui kaunis ja kirpeä, joskin hieman tuulinen päivä. Sain houkutelluksi valokuvausavustajan mukaan, ja sainkin näpättyä edustavia kuvia ja jopa videoita. Ehkä joku muistaa hämärästi Sasassalee-tilkkupeittoni, jota kuvasin näihin aikoihin vuonna 2021 graffiteilla koristellun betoniseinän edessä? Nuo graffitit on nyt peitetty uusilla, jotka olivat kuukausi sitten niin tuoreita, että spraymaalin haju tuntui vielä nenään. Jotta peitto ei tuulessa heilahtaisi tuoreisiin maalauksiin kiinni, siirryimme vähän etäämmäs lumihankeen kuvaamaan. Niinpä graffitia näkyy vain vähän – mutta se vähä sointuu peittoon mitä mainioimmin! Seuraavassa kuvauspaikassa tuuli tarttui peittoon. Aurinko paistoi sopivasta suunnasta ja piirsi tilkkupeiton tikkauskuviot näkyviin. Taitava ystäväni Soile Töölön Tilkkupajasta oli taas tikannut peiton kauniiksi! Upouuden tikkausk

viisi uutta pussukkaa.

Kuva
Esittelen tänään – en vain yhtä, vaan kokonaista VIISI uutta tilkkupussukkaa. Kaikki ennennäkemättömiä tai ainakin melkein! Ensimmäiseksi saat tutustua tilkkupussukkaan nimeltä Ystävänpalvelus. Se asettui lumiseen pensaaseen, kas näin: Ystävänpalvelus-tilkkupussukka ei ole mitään erityistä mallistoa. Se on aika pieni ja söötin puoleinen, kooltaan seuraavanlainen:  Leveys ylhäältä noin 18,5 cm  Korkeus noin 12,5 cm  Pohjan leveys noin 5 cm.  Ystävänpalvelus sai nimensä siitä, että sen pintaan päätyi lukuisia lahjoitustilkkuja ja tänne toiselle puolelle myös kokonainen lahjoitusblokki: Kuvaushetkellä pihaa vaivasi auringottomuus, mutta otin valoisampana päivänä uuden kuvan. Ystävänpalvelus-tilkkupussukka kylpee talvisessa valossa: Seuraavalla pussukalla on mahtipontinen nimi: Maailmanlaajuinen. Arvaatko, mistä se sai nimensä? Tietenkin paraatipuolen kuviosta, jotka muistuttavat kahta tuplavee-kirjainta. World Wide eli maailmanlaajuinen. Myös kolmiokuviot ovat lahjoituksena saat

ihan uusi tilkkutyö.

Kuva
Eihän tämä oikeasti ole ihan uusi, sillä olen väläyttänyt maistiaisia uudesta kuusikulmiotyöstäni jo tammikuussa, mutta sain tilkkupinnan hiljattain valmiiksi. Siinä mielessä tässä on jotain ihan uutta tarjolla! Ostin aikoinaan Scrap Crazy -mallinepaketin ja tein niiden avulla Sallittu ajosuunta -tilkkupeiton. Paketissa on mukana kaksi neljäsosakuusikulmion muotoista mallinetta, joiden avulla on kätevä leikata paloja kuusikulmiopintaan. Valitsin mallineista isomman. Päätin toteuttaa riemunkirjavan tilkkutyön ja leikkasin paljoja vaikka minkä värisistä kankaista. Olin laskenut, montako palaa tarvitsisin tietyn kokoiseen pintaan ja leikkasin kaikki palat valmiiksi. Tarkasti juuri tarvitsemani määrän. Päätin myös, että kuusikulmioiden välissä olisi vastaavanlainen kapea välikaitale kuin Naapurisopu-tilkkupeitossa. Siten pinnasta tulisi rytmikkään näköinen ja tilkkutyömäinen. Tällä kertaa en halunnut, että työ näyttäisi väripinnalta. Koska palat olivat kuusikulmioiden neljäsosia, pin

vuoden ensimmäinen valmis tilkkupeitto!

Kuva
Sain pari päivää sitten viimeistellyksi tilkkupeiton, joka oli ollut tikattuna marraskuusta asti. Siitä tuli nyt tämän vuoden ensimmäinen valmis peitto. Tämän nimi on Amity. Olen kirjoittamassa Amity-tilkkupeiton kaavaa kaupalliseen muotoon, kunhan muut tilkkutyökiireet hellittävät. Vain muutaman päivän päästä koittaa jännittävä tapahtuma, nimittäin luennoin Kerava-opiston käsityötiloissa. Vielä ehdit ilmoittautua ja tulla kuulemaan kymmenestä askeleesta tilkkutaituruuteen! Ilmoittaudu mukaan (älä säikähdä esiin pompahtavaa, isokokoista naamakuvaani): https://opistopalvelut.fi/kerava/course.php?l=fi&t=12242 Samalla voit tutustua "Ah, mitkä värit!" -tilkkutyönäyttelyyni. Olen miettinyt luentoa pitkään ja viime viikot rakennellut puheisiin sopivaa kalvosarjaa. Enää pitäisi hiukan harjoitella. Päivätyöt vain tahtovat häiritä harrastustoimintaa – samoin kuin harrastustoimintakin. Olen käyttänyt taas monta tovia ompelukoneen, en tietokoneen ääressä! Takaisin Amity-tilkku