kuutonen.

Kokosin uusimman tilkkupussukkani keltaisista tilkuista (resurssipaloista). Kun se oli valmis, Mies sanoi sen muistuttavan häntä biisistä ”Keltainen toukokuu,” ja hetken ajattelin nimetä pussukan jotenkin biisin mukaisesti. Valokuvaussession jälkeen huomasin kuitenkin tilkun, jossa näkyi numero kuusi. Päätin antaa pussukalle nimen Kuutonen.
Kuutonen on juuri ja juuri kelvollinen kouluarvosana, mutta se on myös yhden Battlestar Galactica -sarjan päähenkilön nimi – tosin englanniksi. Olen sarjan vankkumaton fani, joten nimi vaikutti mainiolta.

Ompelin keltaisen pussukan osana Tilkkuyhdistyksen Ommellaan yhdessä -haastetta. Marraskuun haasteväri on keltainen. Elokuussa aloitettiin harmaalla ja siitä jatkettiin syyskuun siniseen, lokakuun vihreään ja nyt keltaiseen.

Otin lähimmän tilkkupinon ja jaoin sen viiteen alipinoon. Viides pino ei tietenkään näy kuvassa, koska siinä oli ne tilkut, jotka eivät olleet mitään näistä neljästä väristä. Hätäisempi saattaisi myös arvella, ettei noista keltaisista saisi pussukkaa aikaiseksi, ja hätäisempi olisi oikeassa.
Onneksi minulla oli keltaisia tilkkuja muovikorissa, johon olin järjestellyt keltaiset tilkut osana @shannonfraserdesigns 'in hauskaa, ohjattua projektia.

Muovikorista löytyi esimerkiksi vaaleapohjainen, kellahtava kangas, jonka kuvioissa näkyy myös kissa.
Keltaisissani oli paljon lahjakankaita. Ainakin Virpiltä, Marjalta, Kikiltä ja Tiinalta saatuja. Toki myös omia hankintoja, vaikka keltainen ei ole omin värini.
Ompelin pinnan suunnilleen hirsimökkiperiaatteella ompelemistani blokeista. Ne eivät sopineet toisiinsa ilman sovitepaloja, joten pinta ei näytä tasaisesti kuvioidulta. Tekemisen tuoksinassa unohdin myös yhden blokin leikkuualustalle ja havaitsin sen vasta kun pussukkapinnat olivat valmiit.

Ei hätää! Ompelin sen ympärille muutamia muita resurssipaloja ja sain kootuksi pussukalleni kivan, väritykseen sopivan vuorin.
Vuorin yhteen nurkkaan livahti myös vaaleanlilaa kangasta. Ja kuvasta voit ehkä nähdä, että vetoketjun päättölipare sattui tulemaan aika siisti.
Kuutonen-tilkkupussukka on kooltaan seuraavanlainen: 
  • Leveys ylhäältä noin 22 cm
  • Korkeus noin 15 cm
  • Pohjan leveys noin 6 cm.
Ompelin Kuutosen sivuihin lyhyehköt kiinnipito- ja roikotuslenksut. Keltaista vetoketjua ei löytynyt, joten tyydyin oranssiin. Ja koska ompelin vetoketjun Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -tutoriaalin mukaan, Kuutonen on Avoin-malliston pussukka.
Viimeisessä kuvassa näkyvät tikkaukset aika hyvin. Valitsin kuvioksi tutun ja turvallisen ”risteävät kaaritikkaukset”.
Numeroista puheen ollen, Kuutonen on 17. tänä vuonna valmiiksi ompelemani vetoketjupussukka. Saavutankohan kahdenkymmenen rajapyykin vielä? Olen sentään vuosien mittaan ommellut keskimäärin 22,3 pussukkaa vuodessa.

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Ihanan keltainen pussukka näin marraskuun harmautta piristämässä ja mainio nimi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.