väriteemaa.

Saanko esitellä ”violetin” pussukan nimeltä Sirius:


Innostuin nimittäin vihreitä tilkkuja selatessani (kun aloitin Biodiversiteetti-pussukkani ompelemista) ja tein kolme muutakin tilkkupinoa. Yhteen niistä keräsin violetit tilkut, joita olikin aika tavalla. Käteen osui myös kiva koirakangastilkku, jota olen säästellyt pitkään. Olen katsonut sitä monta kertaa ja aikonut käyttää, ja sitten se on kuitenkin palannut takaisin jäännöspalojen joukkoon. NYT kuitenkin päätin leikata sen kahteen osaan, jotka käyttäisin kahteen eri violettisävyiseen tilkkupintaan.


Eipä aikaakaan, ja minulla oli tarpeeksi isot tilkkupinnat pussukkaa varten. (Tein vielä kaksi muutakin pintaa, joissa kummassakin on kissatilkku, mutta siitä projektista kerron myöhemmin.)

Päätin tikata keskivärisen violetilla langalla risteävät kaarikuviot. Valoisaan aikaan sain tikkauksen erottumaan kuvassa:


Huomaatte ehkä kuvastakin, etten kiinnitä pienten tikattavien pintojen kerroksia hakaneuloilla, vaan nuppineuloilla. Ne on helppo poistaa tikkaamisen edetessä.

Sirius-tilkkupussukan toinen puoli näyttää tältä:


Sirius-vetoketjupussukan strategiset mitat ovat seuraavanlaiset:

  • Leveys ylhäältä noin 23,5 cm
  • Korkeus noin 18 cm
  • Pohjan leveys noin 7 cm.x 

Sirius-pussukka on ommeltu Noodleheadin Open Wide Zippered Pouch -tutoriaalin oppien mukaisesti, joten se on Avoin-mallistoa – se avautuu siis erinomaisen ammolleen:


Keksin Sirius-nimen pussukan katseenvangitsijatilkkujen aiheesta eli koirista. Siriushan on Koirantähti, kuten opin jo lapsena kirjasta 101 Dalmatian koiraa. (Nimi sopi teemaan myös siksi, että juuri äskettäin katsoin kaikki Harry Potter -elokuvat digiboxilta. Sirius Musta puolestaan oli Harryn kummisetä.)

Risteävät kaaret ovat kiva tikkauskuvio. Osaan pussukasta tulee tiheä, verkkomainen kuvio:


Seuraavassa postauksessa esittelen bonuspussukan, jonka ompelin tässä projektissa käyttämättä jääneistä violeteista tilkuista.

Kommentit

2ne sanoi…
Nice, love the way you quilt it
Helena sanoi…
Kiva idea rakennella tilkkupinta jonkin kuvan ympärille. Toisella pinnalla komeilee myös kaunis perhonen. Kivannäköistä violettia tilkkupintaa.
TeSa sanoi…
Huomio kiinnittyi ensinnä päällitikkaukseen, kauniisti risteävään kuvioon. Ihastuttava pinta, wuh!
Tilkunviilaaja sanoi…
Thank you! I got the idea from my Instagram friend @alborve who had made a similar curve quilting on one of her zipper pouches.
Tilkunviilaaja sanoi…
Aika usein kasoista löytyykin tilkkuja, joissa on kivoja kuvia. :-) Kiva, että tykkäsit pussukasta!
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos! Sain idean Instagram-ystäväni @alborve 'n pussukan tikkauksista. Helppo toteuttaa ja tulos on joka kerta ollut kiva.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.