tähtiä, tähtiä.

Tänään jaan monta kuvaa tähtikuvioisen tilkkupeiton rakennusvaiheista. Kyseessä on siis ”wonky stars” -tilkkutyö, jonka aloitin jo viime vuoden toukokuussa. Projekti jäi jonkun toisen jalkoihin, mutta nyttemmin olen puurtanut tähden toisensa jälkeen, ja koossa on aika monta blokkia.

Ostin projektiani varten tummaa, mustikansinistä batiikkikangasta Töölön Tilkkupajasta. Huomasin melko pian, että taustakangasta kuluu paljon, ja hankin täydennykseksi toistakin tummansinistä kangasta, sitäkin Töölön Tilkkupajasta.


On hauska, ettei tausta ole yhtä ja samaa kangasta, vaan että siinä on sävyeroja.

Projektin aikana olen asetellut uusimmat blokit lattialle ryhmiksi. Värikkäitä tähtiä on kiva katsella. Kuvassa näkyy myös pino, josta on tulossa seuraava tähti.


Tein aluksi melkein samankokoisia blokkeja, aika isoja. Sitten huomasin, että tähtiä kannattaa olla eri kokoisia.

Kuvassa olen ommellut tai asetellut tähtiä isommiksi kokonaisuuksiksi siinä uskossa, että saisin syntymään palapelin tapaan toisiinsa sopivia paloja.


Lattialla sommitteleminen on rankkaa!


Sitten mittasin jo ompelemani palat ja piirsin ne mittakaavassa PowerPointiin. Piirsin taustalle samassa mittakaavassa tilkkupeiton kokoisen suorakaiteen ja sain selville, että tilkkublokkeja tarvitaan vielä koko joukko lisää. Sain lasketuksi vähän mittojakin tarvitsemilleni blokeille.


Totesin, että olisi parasta ottaa käyttöön vielä uusia sinisiä kankaita, jotta minulla varmasti riittää joko batiikkia tai kakkoskangasta täytepaloiksikin. Taustasta on koko ajan tulossa vaihtelevamman sävyinen.


Ei haittaa! Scrappy mikä scrappy!

Tässä kuvassa on tulevia tähtien keskustoja:


Minulla on valmiiksi ommeltuna seitsemän-, kahdeksan- ja yhdeksänsenttisiä neliöitä ja leikattuna vastaavan kokoisia sinisiä neliöitä – eli tähdistä puuttuu vain sakaroita. Niihin kuluu yllättävän tuhlaavaisesti kangasta! Niitä ei voi ommella pienistä jäännöspaloista, vaikka keskustoja voi.

Kommentit

Amalia sanoi…
Hei, löytyykö sinulta ohje tähtien sakara-blokkien ompeluun? Malli näyttää hauskalta, olisi joskus kiva kokeilla sitä.
Anonyymi sanoi…
Hei Tilkunviilaaja! Jos haluat lisää tähtiä, tee neljän ruudun keskelle vielä nelisakarainen tähti (mutta ilman tarkkoja mittoja, samalla idealla kuin olet tehnyt ruskea/pinkin tähtipeiton) ehdottaa Taiju
Tilkunviilaaja sanoi…
Hei, minulla ei ole ohjetta, mutta netistä löydät englanninkielisiä, jos haet "wonky star block" tai "wonky star tutorial" -hakusanoilla. Itse en ole leikannut sakaroita valmiiksi kolmioiksi, vaan olen käyttänyt jäännöspaloja ja tasoittanut saumojen ompelemisen jälkeen summittaisesti sekä sen jälkeen leikannut taustakankaasta kulman niin, että vain saumanvara jää. Kun kaikki blokin sakarakappaleet ovat valmiit, olen silittänyt ne ja sitten tasoittanut leikkurin ja viivaimen avulla.
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos vinkistä, Taiju! :-)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.