tilkuista tilkkupintoja.

Kaksi uutta jäännöspalakassia tursuivat jälleen yli äyräittensä, ja päätin helpottaa tilannetta ompelemalla muutaman pussukkakokoisen tilkkupinnan.

Metodina minulla on, että tartun aina kahteen pienehköön palaan, ompelen ne yhteen, sitten otan taas kaksi pientä palaa ja yhdistän ne, ja tätä jatkan, kunnes kaikkein pienimmät palat loppuvat pöydälle ottamastani erästä.

Jos ommelluista paloista jotkut sopivat jonkun toisen yhteyteen niin, että reunat menevät tasan tai melkein tasan, yhdistän edelleen. Sitä ennen silitän saumanvaraa kynnellä painelemalla. Jos reuna on epämääräinen, saatan piirtää viivoittimen avulla suoran, johon kohdistan paininjalan. Sauman ommeltuani tasoitan silloin saumanvarat.

Jossain vaiheessa palat alkavat näyttää enimmäkseen jonkun värisiltä. Siinä vaiheessa kaivan jäännöspalakasseista lisää sopivan värisiä tilkkuja ja täydennän paloja niillä. Tätä jatkuu, kunnes koossa alkaa olla riittävän iso tilkkupinta.

Viimeisimmässä jäännöspalaiskussa olen valmistanut isot, punasävyiset tilkkupinnat, joista tulee 45-senttisen vetoketjun avulla tilava pussukka.

Olen myös ommellut sinisävyiset pinnat 25-senttisen vetoketjun kavereiksi.

Huom, toisessa tilkkupinnassa on hirsimökkiblokki, jonka olen saanut naismuistia pidemmän aikaa sitten kiltalaiselta tilkkuystävältä. Nyt oli se hetki, jolloin aika kaupitsi tuon tavaran.

Vaaleanpunaisen, 25-senttisen vetoketjun kimppaan lyöttäytyy melko hempeistä tilkuista koottua pintaa.

Pussukan kummallakin puolella on kivaa muotiaiheista kangasta, ja kummassakin tilkussa näkyy pari muodikasta naista melko kokonaan. Ja kummassakin on myös muodikas nainen, jolta puuttuu pää. Se minua vähän harmittaa.

Vaaleanvihreä, 25-senttinen vetoketju sai myös tilkkupintakaverit. Nämä saattavat olla jotenkin oudolla tavalla minun omat suosikkini kaikkien joukosta (sillä esittelemieni tilkkupintojen lisäksi minulla on jemmassa vielä kaksi muun väristä).

Tilkkupintojen palat ovat peräisin suunnilleen tällaisista lähteistä:

Jotenkin epämääräiset kassilliset jotenkin epämääräisiä paloja. He kuitenkin jalostuvat ompelupöydälläni kelpo käyttöesineiksi. Ja voi sentään, että tilkkujen kanssa askarteleminen on hauskaa ja vie täysin mukanaan!

Ehdin jo tikata lempiväriset tilkkupinnat. Kaikista maailman tikkauskuvioista valikoin niihin orgaanista viivaa. Lähes pienimmän vaivan periaate!

Näytän vielä tilkkupinnan taustapuolen (tilkkupinnan alla on ensin tikkausvanua ja sen alla collegejerseytä). Todella ysäriä:

Muistan hyvin, että pidin tätä kuviota ihanana! Ja tyylikkäänä. Maksoin kankaasta sievoisen summan ja tein tästä Miehelle kauluksellisen koltsarin. Vaatekappaleeseen meni valtava määrä kangasta, sillä elimme 1990-luvun valtavuusaikaa. Vaatteissa riitti kokoa ja kankaissa näköä. Siksi koko koltsari ei ollut samaa kangasta, vaan mukana oli myös yksiväristä mustaa.

Ehkä koltsari on vielä jossain tallessa. (Tämä pala oli jäännöspaloja.) Ei sillä, että ajattelisin Miehen ottavan tuon uudelleen aktiivivaatevarastoonsa!