toisenlaista tähtikuviota.
Rakentelin punaisten minitilkkulasagnepalojen ympärille lisää punaisia tilkkuja, kunnes koossa oli kaksi pussukkaan riittävää pintaa. Tällä kertaa sain pinnistellyksi päästäni tikkauskuvioidean perustuen lasagnepaloissa vilkkuviin tähtiin. Nurjalla puolella tikattu tähtikuvio erottuu paremmin, etenkin kun alalanka sattui olemaan punainen. Toiseen tilkkupintaan tikkasin yhden tähtikuvion ja lisäksi mutkittelevaa varjoviivaa. Tikkaukset eivät taida oikein näkyä ottamassani kuvassa? No valmiista pussukasta näette tuonkin sitten. Pidin tänään lomapäivän ja ehdin valmistaa tilkkupinnat, leikata niille vanu- ja collegejerseypalat sekä siis myös tikata kaikki! Tämäkin vetoketjupussukka on kohta valmis, haha. Seuraavaksi kokoan kaikki punaiset palat yhteen ja siivoan ne vähäksi aikaa syrjään. On aika käsitellä toisia värejä. Keltainen voisi sopia kevään tunnelmiin, niin, ja keväinen vihreä! Eiköhän jättiläismäisestä jäännöspalavarastostani löydy sellaisiakin sävyjä. Toissake...