Tilkunviilaaja

Arvostele töitäsi samalla tavalla kuin arvostelisit rakkaimman ystäväsi töitä. Tähän sopii säe laulusta Reissumies ja kissa: ”on oma nahka lähinnä ja lämpö tärkeää”. Miten usein sitä sortuukin puhumaan itselleen kielteisesti! Moittimaan itseään surkeista saumoista, onnettomista erheistä, epäonnistuneista nurkista. Vaikka olisi oppinut luukun seitsemän opin eli ei osoittelisi omia virheitä toisille, sitä voi silti osoitella virheitään itselleen. Mutta hei: lopeta se! Siitä ei ole mitään hyötyä. Itse asiassa, kielteinen puhe omalle itselle masentaa ja on omiaan vähentämään motivaatiota. Ei siis harrastuksen puitteissa varsinkaan kannata lähteä torumaan itseään. Ole paras ystäväsi. Mitä sanoisit parhaalle ystävällesi, jos hän näyttäisi sinulle työtäsi? Jos olet kummoinenkaan ystävä, etsisit tietenkin jotain kivaa sanottavaa, vaikka kyseessä olisi minkälainen päkäle. Näytän teille ihan vain pari esimerkkiä, miten voisin kommentoida omia ei-niin-ihastuttavia teoksiani. Esimerkki 1 Minä: ”

Onko teillekin joskus käynyt niin, että kiva kangas on kaapissa muuttunut kamalaksi? Onneksi kamaluuskin on katsojan silmissä. Vaikka kangas ei puhuttelisi sinua enää, joku muu voi pitää sitä suorastaan aarteena. Pienet tilkut inspiroivat minua, kuten kerroin luukussa 14. Toisille pikkutilkut ovat pelkkä harmi, ja toki käy myös niin, että omat kangastilkut alkavat lopulta kyllästyttää. Myönnän: jos kolmattakymmenettä kertaa sovittelee samaa kuosia toisiin, tekee ehkä jo mieli saada vaihtelua. Kangasvaihto on silloin oiva apu. Sinun roskistasi voi tulla toisen aarre. Tilkkuhistoriassani muutama toisten hylkiö on päässyt minun arvostavaan huomaani. Esimerkiksi Marja ei kuuleman mukaan osannut käyttää upeaa joulupallokangasta mihinkään. Minulle se oli onnen omiaan Kuurankukka-työn joulukankaiden joukossa (kuvan vasemmassa alareunassa). Tein kankaasta myös lasinalusia. Eija taas hyljeksi oikein hyvää, melkein yksiväristä ruskeaa kangasta. Sain sitä aimo palan, ja se pääsi mukaan esimer

Ystävät ovat elämän suola, ja tilkkuystävät ovat aivan erityisiä. Suosittelen heidänlaisiaan kaikille tilkkuharrastajille. Ymmärsin tilkkuystävien hienouden saman tien kun kävin kokeeksi kiltaillassa. Olin edennyt tilkkuharrastuksessani vähän, ja eräällä kurssilla sain tietää Tilkkuyhdistyksestä ja paikallisesta tilkkuilijaryhmästä eli killasta. Kokoukset olivat sopivasti omilla huudeilla, joten päätin käydä katsastamassa kiltatoimintaa. Siihen mennessä en ollut ollut aktiivinen yhdessäkään yhdistyksessä, joten pyysin killanvetäjältä luvan käydä yhden kerran katsomassa ennen kuin liittyisin Tilkkuyhdistykseen. En tuntenut ryhmästä yhtäkään ihmistä, mutta tunsin heti päätyneeni ystävien pariin. Olin ensimmäisen kerran jossain, missä jokaista kiinnosti tilkkutyö. Tilkkuilusta ja tilkkutöistä sai puhua ihan niin paljon kuin halusi, eikä kukaan ikävystynyt – päinvastoin! Kiltatoiminta ja Tilkkulehteen kirjoittaminen johti minua vääjäämättä kohti Tilkkuyhdistyksen toimintaa. Hallituksen j

Eilisestä vuodatuksesta ajatus jäi mieltymyksiin, ja siitä tuli mieleen kehottaa tekemään enemmän sitä, mistä eniten pidät. Mistä pidät eniten? Minun lempijuttujani ovat esimerkiksi: Se, kun latelen pinossa olleet tilkkublokit sommittelulattialle ja näen ensimmäisen kerran, millaisen pinnan ne muodostavat. Kankaiden katseleminen ja valitseminen ja käsitteleminen ja ostaminen: Isompien pintojen ompeleminen pienistä tilkuista. Oikein pienistä on kaikkein hauskin aloittaa! Se, kun olen kääntänyt pussukka-aihion oikein päin, ommellut kääntöaukon kiinni ja työntänyt vuorin pussukan sisään ja näen ensimmäisen kerran, millaiselta se näyttää ommeltuna. Blokkien tasoittaminen. Silitetyt kokonaisuudet ovat jo paremman näköisiä kuin vasta ommellut, sileä JA tasoitettu kappale tuntuu saavutukselta! Uusien mallien kehittäminen ja työn aloittaminen. Se, kun näen tilkkupintani tikattuna! Kivakin pinta on vielä tsiljardi kertaa kivampi, kun se on saanut tikkaussilauksen: Tilkkuaiheista kirjoittaminen

Ellet rakasta isojen tilkkupintojen tikkaamista, tikkauspalvelu on erinomainen vaihtoehto – eikä se tee tilkkutyöstä sen vähempää itse tehtyä. Tilkkuharrastukseni alkuvaiheessa tiesin tikkauksesta sen verran, että se on vaikeaa. Valitsin ensimmäisen kokonaisen tilkkupeiton tikkauslangaksi värittömän ja olemattoman siimalangan ja tikkasin peittoani hyvin vähän. Sekin vähä tikkaus oli minulle melkein liikaa. Seuraavaa tilkkupeittoa kokeilin ensin tikata käsin, jotta saisin taustakappaleen pysymään helpommin rypyttömänä. Siitä ei tullut mitään, vaan usko loppui muutaman tikkausviivan jälkeen. Jatkoin fiksuna ihmisenä toisella käsipelimenetelmällä – solmimalla. Olipa työlästä sekin, joten vetelin viimeiset tikkaukset koneella. Se oli näistä menetelmistä sittenkin helpoin. Tutkin tikkausjuttua paljon. Siihen aikaan ei ollut kattavia hakukoneita, vaan tikkauksesta sai tietoa lähinnä kirjoista. Niistä ei ollut juuri apua. Tikkausvaihe käsiteltiin ainakin minun löytämissäni kirjoissa lyhyellä

Tilkkuharrastukseni alkuaikoina tuumasin, että silittämisestä ja sen suunnista kohkattiin tarpeettomasti. Olin toki tottunut silittämään vaateaihioita, mutta silloin silitin muotoilutarkoituksessa. Nyt ymmärrän, miksi silittäminen on tärkeää tilkkutyössäkin. Ehkä välisilitys-termi kuulostaa nipotukselta. Minusta ainakin kuulosti, silloin noin 20 vuotta sitten. Noudatin silloin (ja noudatan monella elämänalueella edelleen) minimivaivan periaatetta. Nopeasti eteenpäin! Mutta: silitetyt saumat asettuvat kuitenkin kiltimmin kohdakkain. Silitetyt saumat eivät myöskään yhtä helposti käänny toisesta päästään toisin päin. (Jolloin seuraavassa silitysvaiheessa et joudu tekemään ikävää päätöstä: puranko yhtä saumaa vai silitänkö saumanvaraan johonkin kohtaan taitoksen.) Kiitän aiemman vaiheen itseäni aina kun ompelen blokkeja yhteen! Minimivaiva aiempana saattaa tarkoittaa maksimivaivaa tänään. Mieti, miten hankala minun olisi ommella yhteen vaikka kuvan mukaiset yhdeksän neliön neliöt, ellen s

Luulin kauan, että tilkkupinnan kankaat piti kaikki valita kerralla. Luulin myös, että blokkipalatkin piti kaikki leikata valmiiksi ennen kuin voi ryhtyä ompelemaan. Vielä olin siinä uskossa, että tekijällä piti jo alkuvaiheessa olla tarkka mielikuva valmiista tilkkutyöstä. Mutta eiväthän asiat niin ole! Tilkkuharrastukseni alkuvaiheessa minun ymmärrykseni tilkkupeiton valmistusprosessista oli suunnilleen tällainen: Valitse blokkimalli. Valitse siihen sopivat kankaat. Leikkaa kankaista blokkien rakennuspalat. Ompele blokit – jokainen on samanlainen. Kokoa tilkkupinta, tikkaa ja kanttaa. Valmis! Ompelin ensimmäisen tilkkupeittoni tietenkin niin. Menin kangaskauppaan ja valitsin tarvittavan määrän kankaita, jotka kaiken lisäksi sovitin makuuhuoneen muihin väreihin mielestäni täydellisesti. Sitten leikkasin kaikki palat ohjeen mukaan ja ompelin jokseenkin samanlaisia blokkeja. Ompelin myös toisen tilkkupeiton samalla periaatteella, kylläkin yksinkertaisesti neliöistä. Tavoittelin kuiten