Tilkunviilaaja

Sasassaleen valtias oli yksi lempikirjoistani pienenä. Sain sen veljeltä joululahjaksi, ja muistan vieläkin maagisen tunnelman, johon kirja minut johdatti. Tarinassa pieni tyttö löysi itsensä sattumalta Sasassaleen valtiaan talolta, jossa oli värikkäät lasimaalausikkunat.  Värillinen lasi ja värilliset valot ovat aina viehättäneet minua, joten kirja kiinnosti jo ennen kuin olin lukenut siitä riviäkään. Kirja liittyy tietenkin uusimpaan tilkkupeittooni, jolle en ollut keksiä sopivaa nimeä lainkaan. Mieleen ei tullut muuta kuin ilotulituksia ja väri-ilotteluja, joita olen käyttänyt pussukoissani. Peiton piti saada omanlaisensa nimi! Lopulta päädyin Liisaan Ihmemaassa, mistä ajatus kääntyi muihin lastenkirjoihin. Koska minulla oli juuri kesken 1920-luvun Intiaan sijoittuva kirja, muistin Sasassaleen valtiaan. Uusin, Lee A. Heinrichin Supernova-blokkeihin perustuva tilkkupeitto sai siis nimeksi Sasassalee. On sopivaa, että blokin suunnittelijan nimi esiintyy peiton nimessä! Onnittelin it

Ompelin syksyllä tilkkupinnan Supernova-blokeista – Lee E. Heinrichin mallin mukaan, mutta ilman kaavaa. Pinta oli valmis ja tikattukin jo syyskuussa, mutta lepuutin sitä kaapissa tosi pitkään. Oli niin pimeääkin, ettei pinnasta saanut minkäänlaista kunnon kuvaa otettua. Kunnes sitten tammikuun alussa taivas repesi ja koimme aurinkoisen päivän! Otin tuona päivänä, lounastunnin kävelyretkellä muutaman keskeneräiskuvan, joista tässä näkyy peitosta sopiva määrä. Jätän jotain paljastumaan myös siinä vaiheessa, kun peitto on valmis! Valmistumiseen ei enää mene kauan. Olen tasoittanut peiton, keksinyt työlleni nimen ja tässä olen kiinnittämässä nimilappua: Siinä tuoksinassa huomasin taas tilkkublokin, joka on ehkä suosikkini kaikista: Miten tästä voisi olla pitämättä! Ihanaa Tula Pinkin kangasta juuri sopiva, pieni pala. Ombré-kuvioista printtiä. Kaffe Fassettin kuosia ja batiikkeja. Aah. Supernova-peitto on kohta valmis, ja seuraava tilkkupeittoprojekti on aluillaan. Päätin, että rajoitt

Vuosi on alkanut oudoissa merkeissä, sillä en ole saanut tuotantolinjaa toimimaan, eikä tehtaalta ole tullut valmista ulos peräti kahteen kuukauteen. Useimmiten olen saanut esitellä vuoden ensimmäistä teosta tammikuun ensimmäisinä päivinä! Tunnelmana on silti ”ei määrä, vaan laatu”. Tätä kannatti vähän odottaakin! Vai mitä mieltä olette uusimmasta tilkkupeitostani, joka sai nimen Fantasiameri? Ups! Anteeksi, teiltä piti tiedustella. Kissa on jo antanut hyväksyntänsä, kuten kuvasta näkyy. Siis tässä näette koko peiton, tai ainakin melkein: Ompelin peiton tosi nopeasti, sillä innostuin projektista. Sain idean Instagramin @rivergirlquilts ’iltä, joka kertoi löytäneensä tutoriaalin Blue Elephant Stitches -blogista. Suurensin ohjetta niin pituus- kuin leveyssuunnassakin, mutta muuten tein niin kuin hän neuvoi. Tilkkupinta oli valmis näköjään tammikuun loppupuolella, ja sain sen parissa viikossa Töölön Tilkkupajan Soilelle tikattavaksi. Olin ajatellutkin pintaan aaltomaista tikkauskuviot

Olen ehkä maininnutkin, etten nyttemmin välttämättä kaipaa ompelupöydälleni vikkelästi valmistuvia projekteja. Kun varastoissa on niinkin monta tilkkupeittoa kuin itsellä, työläämpi ja verkkaisempi projekti on oikein sopiva. Siksi uusin projektini toimii. Blokkimallina on ilmaiseksi netistä ladattava, Meerkatshweshwen Blue North Strong and Free. Se on paperiommeltava malli, jollaisista pidän nyt kun olen oppinut toteuttamaan ne taittelutekniikalla. Löysin väritysmallin myös netistä. Blokkiin muodostuu kukkamainen kuvio. Blue North Strong and Free -blokki on oikein työläs ommeltava. Ensin pitää valita neljää eri tummuusastetta kankaat. No, vaalein ja tummin ovat helppoja, mutta juuri sopivan kukkavärin ja sitä komppaavan, vaaleamman kankaan valitseminen on haastavampaa. Neljästä kankaasta leikataan tietyn kokoiset palat. Olen kirjoittanut muistivihkooni, montako ja minkä väristä palaa leikkaan (ja silti minulla saattaa lopulta olla liian vähän paloja, minkä huomaan vasta ommellessani

Viikonloppu alkoi hienosti tänään! Juuri suljettuani työkoneen näin yksityisviestin, jossa vinkattiin Stitched in Color -blogin pitäjän Rachel Hauserin seuraavan minua. Hän viittasi minuun uusimmassa blogikirjoituksessaan ja maininta oli tosi hauska! Kangaskaaos! Juuri sellaisia minun tilkkutyöni aina ovat! Ja sellaista voi myös pitää ompelupöytäni luonnollisena olotilana. Olipa hienoa! Mikä sitten on huonoa? Vastaus on – kuten yleensä – osumatarkkuuteni. Värkkäilen työläitä Blue North Strong and Free -blokkeja paperitaitteluompelemalla. Pystyn yleensä valmistamaan oikeanlaiset palat tähän tähtikappaleeseen (koska olen piirtänyt itselleni neljä erillistä kaavaa, joiden jokaisessa osassa lukee selvästi, minkä värinen tilkku siihen ommellaan). Minulla on myös malli, josta tarkistan, että asettelen neljä palaa oikeaan järjestykseen. Jotenkin palat vain välillä kääntyvät eli ompelen toisen parin väärästä reunasta kiinni, tai toisinaan molemmatkin parit. Sitten tyytyväisenä ompelen ne yh

Asettelin muutama päivä sitten valmiin, liukuvasti väritetyn tilkkupinnan seinälle ( ! ! ) ja mittasin sen. Olin tainnut suunnitella tekeväni juuri sen kokoisen eli noin 205 cm x 220 cm pinnan, mutta tulin silti toisiin ajatuksiin. Ehkä pitäisi purkaa siitä pari, kolme pystyriviä irti ja käyttää ne vaikka taustakappaleeseen? Jotenkin peitto näyttää ihan järjettömän isolta. No, jätän asian hautumaan ja kerron projektista, joka kesti kaikkiaan noin kuukauden. Kuten jo aiemmassa blogikirjoituksessani kerroin, tämä oli tosi inspiroiva projekti! Intoa riitti joka vaiheeseen: palojen leikkaamiseen, pötköjen sommittelemiseen, ompelemiseen. En hyytynyt silloinkaan, kun päätin pidentää jokaista pötköä seitsemällä palalla. Ratkoja soi, lisäpalat leikkautuivat, ja taas sommittelin. Projekti oli hankala valokuvattava. Koska sommittelen lattialla, en pääse niin kauas, että saisin kuvan pötkylöistä koko pituudeltaan. Kannatti silti asetella pötkylöitä vierekkäin lattialle. Ellen olisi tehnyt niin

Eteläänkin saatiin parin vuoden vähälumisuuden jälkeen kunnon hanget! Ne ovat parin viime päivän aikana suojasäässä kyllä huvenneet. Kuvassa vuonna 2018 valmistunut x-plus-peittoni, jonka nimi on Reilua peliä. Tuulettelin sitä pakkaslumessa, sillä se oli lähdössä Tyttären ystävälle syntymäpäivälahjaksi. Lunta totisesti riitti! Pyrytti vuorokauden verran, ja kinos oli – niin, kuvasta näet, miten syvä se oli: Tilkkutyöviivain kannattaa valita niin pitkä kuin suinkin. Reilua peliä uudessa kodissaan. Tässä sitä esittelee Viivi-kissa: Ja Misu-kissakin on päässyt peitolle: Tytär asustelee välillä täällä ja välillä eri kaupungissa. Hänen tilkkupeittonsa muuttivat sinne toiseen kaupunkiin, ja hän pyysi lainaksi päiväpeittoa. Kangasvuokko oli sopivan kokoinen. Pirre-kissa on tarkkailupaikallaan, mistä se seurasi muun muassa lumen pudottelemista naapuritalojen katoilta. On ollut tosi kiva huomata, että tilkkupeitot miellyttävät jo seuraavaakin sukupolvea.