Tilkunviilaaja

Hyvää itsenäisyyspäivää! Tietenkin luukusta löytyy jotain sini-valkosävyistä eli tilkkupeittoni ”Ethän minua unhoita?” Kerroin kakkosluukussa nimettömästä peittoparasta, josta saajaksi ajateltu ei pitänyt (ehkä kovin paljon pidä minäkään), mutta sama henkilö uskoi silti kykyihini ja pyysi myöhemmin minua ompelemaan itselleen juuri tietynlaisen peiton. Tytär oli nähnyt Saija Elinan hienon Väre-tilkkupeiton ja toivoi itselleen samanlaista. Totta kai äiti tekee, vaikka äiti tykkää eniten keksiä itse värit ja mallin peittoihin! Kerron tekovaiheen blogikirjoituksessa, että käytin blokkeihin ehkä 70 erilaista sinistä kangasta. Se kuulostaa paljolta! Voiko minulla edes olla niin monta sinistä kangasta varastoissa?! (Kyllä taitaa voida olla. Kuvassa näkyvät ensimmäiset yhteen ompelemani rivit, ja näkyyhän siinä aika monta erilaista.) Ethän minua unhoita -tilkkupeiton ideana on, että palojen välillä on vähänlaisesti kontrastia, ja että väri vaihtuu mahdollisimman sujuvasti liukuen keskiosa

Muutamat teistä ehkä muistavat ”nopeasti valmistuvan tilkkupeiton,” jollaista lähdin ompelemaan huhtikuussa vuonna 2011 ja jonka saatoin esitellä helmikuussa 2012 Keisarinna Ramandu -nimisenä. Olin oivaltanut, että nopean valmistumisen salaisuus on toteuttaa tilkkupinta isoista paloista.  Vuonna 2011 olin myös mukana suunnittelemassa Helsingin tilkkukilta Syyringin näyttelyä ”Lapsettaa,” johon ompelimme lapsen- ja vauvanpeittoja. Meillä oli kesä aikaa valmistaa teoksemme, jotta syyskauden avajaiskokouksessa voisimme tarkastella, olisiko töitä tarpeeksi yhteen näyttelyyn. Juuri ennen avajaiskokousta keksin vihdoin, että samalla Keisarinna Ramandu -idealla saan nopeasti valmista (eli varmasti alle vuodessa). Kokouksessa saatoin sanoa, että olin jo aloittanut lapsenpeiton tekemisen. Hyvä minä!  Pehmeää ja possunpunaa -nimen saanut lapsenpeitto valmistui sopivasti ennen näyttelyä, tammikuun puolivälissä vuonna 2012. Tuntuuko teistäkin, että tämän peiton saajan kannattaisi olla värisokea,

Ostin maaliskuussa 2012 American Patchwork and Quilting –lehden. Vaikka se oli päältä katsoen aika perinteisen näköinen ja vaatimatonkin, löysin sieltä hauskan tilkkupintaidean. Idean näkemisestä meni vain kymmenisen päivää siihen, että poimin kankaita uuteen peittoon. Mielessäni oli heti alusta lähtien trio-jäätelö. Vaaleaa punaista, rusehtavaa ja taustalle vaniljan vaaleaa. Törmäsin kuitenkin ongelmaan: minulla ei ollut muuta valkoista kangasta kuin gigavalkoista lakanaa. Modernilla tilkkuilijalla pitäisi aina olla varastossa vaaleita, tummanpuhuvia ja mudanvärisiä harmaita tilkkukankaita. Vuonna 2021 en ollut tätä vielä ymmärtänyt enkä ostanut yksivärisen oloisia kankaita noin vain varastoon. Nyt ymmärrän, että HETI kun kohdalle sattuu sopiva mudanvärinen kangas, sitä pitää ostaa kolme metriä. Samaten vaaleita ja tummia neutraaleja. Muuten niitä ei ole käsillä silloin kun niitä tarvitsee. (Ihan kuin nainen, poliisi ja taksi: ei niitä koskaan tarvitessa nää.) Ostin sitten Kontti-myy

Oivalsin miltei kymmenen vuotta sitten, että nopean valmistumisen salaisuus on toteuttaa tilkkupinta isoista paloista. Tuolloin en ollut vielä ommellut valmiiksi kuin pari tilkkupeittoa, joten tavoitteenani tosiaan oli saada valmista melko nopeasti. Mielellään. Toisaalta minulle oli jo silloin kertynyt kaikenlaisia pikkutilkkuja ja kaitaleita, joista halusin kehittää jotain järkevää. Niinpä keksin valmistaa helpon, ison tilkkublokin, jossa kuitenkin olisi mukana myös jäännöspaloja - sitä scrappy-henkeä, josta niin paljon pidän. Lisäksi käytin tuohon tilkkupintaan myös pelkkiä neliöitä! Aina vain nopeampaa oli! Ompelin värikkäitä tilkkublokkeja ja leikkasin värikkäitä neliöitä. Sovitellessani niitä yhteen pinta ei näyttänytkään hyvältä, ja petyin siihen, vaikka olin ollut tosi innoissani blokeista. Onneksi selailin tilkkukirjojani. Löysin sieltä mainion idean: kehystäisin aina kaksi päällekkäistä blokkia ja kehyskaitaleet olisivat vuoroin vaaleat, vuoroin tummat. Tilkkupinta näyttikin

Mitä ihmettä?! Onko Talviomenoita-tilkkupeiton valmistumisesta vain vähän yli kymmenen vuotta?! Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus! Enää en sommittelisi vaaleimpia blokkeja peiton alakulmaan! Peitto on silti ihan kiva kokonaisuus, ja pidän erityisesti sen värikkäästä kehyksestä.  Talviomenoita-peitto on toisaalta haalistuneen oloinen ja tosi litteä. Vaikka se on viettänyt viimeiset viisi tai kuusi vuotta vinttivarastossa, sitä ehdittiin alkuun käyttää ahkerasti, eikä sen välivanu alun alkaenkaan ollut kovin paksu.   Kuvassa voisi kiinnittää huomion myös orvokkiin, joka ihan itsekseen oli kasvanut keskelle nurmikkoa ja alkanut kuvan ottamisen aikaan lokakuussa vielä kukkia. Seuraavasta kuvasta vasta huomasin, että peiton keskellä on punertava tahra. Ehkä mehua? Tai sitten taustakappale on päästänyt väriä etupuolelle.   Kokosin peiton nyt jo lopettaneen Crazy Mom Quilts -blogin Quilt-Alongin eli ”ommellaan yhdessä” -aktiviteetin innoittamana. Muistaakseni aktiviteetti oli ollut ja menny

Niin onnettomasti on päässyt käymään, että yhdellä tilkkupeitollani ei ole nimeä. Sitä on väheksytty myös muilla tavoin. Ompelin sen varta vasten Tyttären päiväpeitoksi, hänen huoneeseensa täydellisesti sopivaksi, mutta hän ei koskaan välittänyt siitä.  En ihmettele hänen mielipidettään, kun katson tilkkupeittoa nyt.  Ajatus oli ehkä hyvä. Minulla oli pariakin kivaa kissakangasta, joiden halusin pääsevän oikeuksiinsa tilkkutyössä. Tyttären huoneessa oli sinistä tapettia ja yksi vaaleankeltaiseksi maalattu seinä, joten sini-keltainen tuntui erinomaiselta tilkkutyöväritykseltä. Annan itselleni pisteitä monesta asiasta. Keksin mielestäni nokkelasti, että kehystäisin isommat blokit kolmiomaisilla paloilla, jotta ne näyttäisivät pompehtivan valmiissa tilkkupinnassa. Se olikin kiva idea! Tykkään siitä, että tummimmat ysiblokit ovat peiton alareunassa, ja että ysiblokit vaalenevat ylöspäin.   Peiton pienimmät neliöt on koottu luovasti raidallisiksi. Taisin käyttää ”pinoa ja leikkaa” -menetelm

Viime päivinä olen käyttänyt aikaa muun muassa joulukalenterini valmistelemiseen. Muistathan käydä Tilkunviilaajan blogissa joka päivä 1.-24.12.2019!! Jokaisesta luukusta löytyy ainakin yksi vinkki. Julistan joulukalenterin alkavaksi huomenna. Ideana on ”Näytä ja kerro,” ja esittelen joka päivä yhden tilkkupeiton tarinoineen. Olen dokumentoidusti ommellut 57 tilkkupeittoa, joten niistä pystyy mainiosti kokoamaan joulukalenterillisen tarinoita. (Taikka kaksi kalenterillista!) Peittotarinan lisäksi voitte joka päivä lukea yhden aiheeseen liittyvän tilkkutyövinkin. Jokaisesta luukusta paljastuu siis kaksi juttua. Olenpa antelias!  Aloitan antamalla tällaisen joululahjavinkin. Jos vähän virtaviivaistaa tekemistä, näitä ehtii ommella vaikka jokaiselle tutulle joululahjaksi. Katso ohje blogikirjoituksestani vuodelta 2013. Eri asia on, koska näitä voi seuraavan kerran tarvita.