violettia ja vihreää.

Hei, tilkkublokkitehdas lähti käyntiin eikä seisokista ole tietoakaan! Tuotantolinjalta putkahtelee violetin ja vihreän sävyisiä, improvisoituja tilkkublokkeja harva se päivä.

Näin ne periaatteessa syntyvät:

Leikkaan suunnilleen neliön tai jonkinlaisen vinosuunnikkaan muotoisia paloja joko vihreistä tai violeteista kankaista – ensin resursseista ja sittemmin myös pitkistä kankaista samalla kun leikkaan niistä kaitaleita. Palat saavat olla suunnilleen minkä kokoisia vain.

Kehystän keskipalat vaalealla, noin tuuman levyisellä kaitaleella. Silloin tällöin otan satunnaisesti yhden keskipalan ja kehystän sen oikein tummanpuhuvan violetilla kaitaleella.
Ompelen kehystetyn keskipalan ympärille kaitaleet hirsimökkitekniikalla. Kaitaleet ovat vaihtelevan levyisiä, mutta yleensä alle 2,5 tuumaa leveitä.

Vihreän keskipalan ympärille tulee violetit kaitaleet ja päinvastoin. Paitsi silloin, kun en ole huomannut. Ei ole niin väliä.

Jos yhdestä kankaasta leikkaamani kaitaleet eivät riitäkään, jatkan suunnilleen saman oloisilla kaitaleilla. Esimerkiksi tässä blokissa jokainen kaitale on eri kangasta ja yhdellä sivulla on vielä kolmesta eri kankaasta koottu pala:
Riittää, jos kaitale on siis suunnilleen saman sävyinen ja tummuinen.
Ompelen kaitaleet niin, että blokin voi tasoittaa tasan 6 tuuman neliöksi.
Valitsin tuumamitan, koska minulla on tuumamittainen, iso neliöviivain, mutta ei senttimittaista vastaavaa. Olisin voinut valita muunkin koon, mutta kuuden tuuman neliöitä tuntuu syntyvän melko helposti.
Tähtäimessä on tavallisen peiton kokoinen tilkkupinta, ja laskin, että ompelen blokkien väliin vielä neljä senttiä leveät kaitaleet. Pisin viivaimeni on senttimetrimittainen, ja siksi mittaan välikaitaleet sentteinä enkä tuumina.

Värit ”vihreä” ja ”violetti” ovat myös suuntaa-antavat. Minulle kelpaa vihreäksi näköjään turkoosi ja violetiksi kirjava, jossa on enimmäkseen vaaleanpunaista. Arvatkaa vain, onko tämä yksi suosikkiblokeistani?!
Toiset blokit ovat säntillisesti oikean värisiä. Vihreää keskellä, violettia laidoilla.
Blokki on helppo ommella. Ellei mitta täyty, ompelen jollekin sivulle lisää kaitaletta. Muutaman blokin kanssa olen nähnyt sen verran vaivaa, että olen leikannut raidat kulkemaan joka sivulla samaan suuntaan (alemman kuvan siksak-kuvioreunainen blokki).
Helppoa ja hauskaa tekemistä! Olen käyttänyt projektiin resursseja, ja lisää resurssipaloja on syntynyt myös. Aina vain pienempiä paloja!

Kommentit

Aune Mattila sanoi…
Tosi nättejä blokkeja. Aune
Tilkkureppu sanoi…
Näyttää aika koukuttavalta blokilta, tämäkin menee do-do listalle. Vihreä ja violetti sopivat hyvin yhteen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.