ihan parasko?

Ompelupöydälle kertyi iloisenvärisiä tilkkuja Käpylä-tilkkublokkien ylimäärinä. Ompelin niitä melko satunnaisesti yhteen, ja kohta minulla oli taas tilkkupinnat pussukoiksi.

Suurin osa tilkuista oli kauniita ja erityisiä, joten annoin valmiille pussukalle nimen ”Parhaus”.


Toinen puoli pussukasta on ommeltu isommista paloista kuin ensimmäinen puoli.


En halunnut jälleen yhtä spiraalitikattua pussukkaa, joten turvauduin orgaanisesti aaltoileviin, pysty- ja vaakasuoriin ommelviivoihin. Koska pinnat olivat niin palasista kootut, en halunnut myöskään vapaata tikkausta, vaan kaikkein yksinkertaisinta.


Tein Parhaus-pussukasta aika pienen, eli seuraavanlaisen:

  • Leveys ylhäältä noin 22 cm
  • Korkeus noin 13,5 cm
  • Pohjan leveys noin 7 cm.

En tällä kertaa ommellutkaan Avoin-malliston pussukkaa, vaan aivan tavallisen. Parhaus-pussukkani on kiva, mutta ei silti mitään erityistä mallistoa.

Vetoketjun toisessa päässä on kangaslipare, toinen pää on vetoketjun oma. Pussukka avautuu silti oikein suurelle asti auki.


Parhaus-tilkkupussukan värit ovat kyllä herkulliset! On hienoa, että suunnittelijat keksivät toinen toistaan hienompia kangaskuoseja! Tälläkin puolella on ainakin Tula Pinkin, Vera Bradleyn, Kaffe Fassettin, Amy Butlerin ja Brendan Mablyn suunnittelemia kuvioita. Lisäksi batiikkeja ja erilaisia raitoja:


Aito kuva pussukan tekovaiheesta:


Kehitän kuvassa vuorikappaleita tähän sekä Ikkuna-pussukkaan. Lattialla näkyy myös mainio neulakirjani, jonka ostin Turun tilkkupäiviltä. Käytän sitä melkein joka kerta tilkkutöitä tehdessäni. Siitä löytyy paras ja käyttökelpoisin silmäneulani sekä erittäin toimiva sokeain neula. Sokeain neula on kätevä käyttää langanpäiden päättelyyn, esimerkiksi sen takia, että siihen voi helposti laittaa kaksi lankaa yhtaikaa.

Seuraavasta kuvasta näkyy, että tavallinen pussukkani (oikealla) avautuu sekin oikein kivasti, vaikkei tietenkään yhtä ammolleen kuin vasemmanpuoleinen, eli Avoin-malliston Ikkuna-pussukka.


Tällainen on Parhaus-pussukka pohjimmiltaan:


Vielä yksi kuva siitä puolesta, jota pidän hiukan kivampana:


Osasin esimerkiksi sovittaa linnun lentämään oikeaan suuntaan, ja kaksi kasvia tuntuu kasvavan myös luontevasti. Räväkän pinkin ja melkein neon-vihreän yhdistelmä on sekin jollain tavalla viehättävä, ainakin näin kesällä.

Muistinpa taas käyttää hienoa Tilkunviilaaja-kylttiäni, jonka sain ihanalta mieheltäni nimipäivälahjaksi pari kesää sitten. Hän ei tainnut edes arvata, miten hyödyllisen lahjan hän minulle keksi! (Nyt kun välillä muistan ottaa sen mukaan kuvauksiin!)

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Kaunis pussukka ja kankaat ovat kyllä niin herkullisen näköisiä, kivat tikkaukset.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.