Tilkunviilaaja

Näistä taitaa lopultakin syntyä tilkkulaukku, näistä jäännös-kolmio-neliöistä ompelemistani tilkkupinnoista. Etsin nimittäin esiin vetoketjun sekä kankaan vetoketjuliparetta, sankoja ja huolittelukaitaletta varten. Kuulostaa ehkä yksinkertaiselta, mutta ah, valinnan vaikeutta! Päätin lopulta mennä vaalealla värimaailmalla enkä käyttää mitään tilkkupinnasta jo löytyvää kirkasta tai muunkaan sävyistä kangasta. Vielä sain aikaiseksi vanutikata vetoketjuliparekappaleet! Tällä kertaa tikkasin pintaan teräviä kärkiä. Myös ompelin vetoketjun kiinni liparekappaleisiin, mutta en viitsinyt enää huolitella toisia reunoja (kuvassa alimpana näkyy risareuna oikein hyvin). Oo-la-laa, olinpa silti aikaansaava! Kolme kertaa jouduin kyllä kehottamaan itseäni jatkamaan, kun en olisi millään viitsinyt siirtyä vaiheesta toiseen. Vielä ompelin laukku- ja vuorikappaleen muotoonsa, mutta niistä ei ole kuvaa. Myöhemmin! Toiveita tämä joka tapauksessa herättää, että uusi tilkkulaukku olisi piank

Tykkäsin täböllä pystysuuntaisista tikkauksista, jotka toteutin vaakakaitalepaloista kokoamiini tilkkupintoihin (esimerkiksi Lennä, lennä! –tilkkupussukassa on tällaiset tikkaukset), mutta mieleeni tuli myös, toimisikohan päinvastainen yhtä hyvin! Siis että kokoaisin tilkkupinnan kapeahkoista pystykaitaleista ja tikkaisin vastaavat tiuhat rivit kohtisuoraan kaitaleisiin nähden eli pussukkaan nähden vaakasuoraan. Sitten oli käsissäni melko – mutta ei ihan tarpeeksi – kapeita kaitaleita, jotka jäivät tähteeksi leikattuani leijuville tilkkuneliöille kirjavat kehyspalat. Rohkenin lähteä kokeilemaan 2,5-senttisillä kaitaleilla (kavensin saumanvaroja kyllä normaalista) ja tein tilkkulasagnetekniikalla kaitalepinnan, jota täydensin leveämmillä kaitaleilla. Tältä näyttivät ensimmäiset vaakasuorat tikkaukset: Ja tällainen on valmiiksi tikattu tilkkupinta: Onko tässä oikeastaan paljon eroa kaitaleversiooni verrattuna? Samanlainen fiilis tässä kuitenkin on. Odotin hiukan selvemp

Vihreäsävyiseen tilkkupintaan valitsin vaalean sammalenvihreän, kauniskiiltoisen tikkauslangan. Katseenvangitsijakangas on enimmäkseen musta-harmaa (tai näin ajattelen), joten siihen valitsin hyvin vaaleanharmaan tikkauslangan. Vihreä puoli (tai no, vihreä ja vihreä!) tulevasta pussukasta on melkein tikattu: Vaihdoin koneeseen vaaleanharmaan langan ja tikkasin sillä saman tien myös toisen pussukkapinnan katseenvangitsijakaistaleen ja kun ajattelin tarkemmin, päätin langan sopivan myös musta-valkosävyisen tilkkupinnan tikkaamiseen. Tuttua ja turvallista suoraa tikkausta. Ei tarvitse keksiä tuon luovempaa eikä pelätä, että tikkaisin tilkkupinnan kivasta rumaksi. Jos haluan luovaa tikkausta ja isolle tilkkupinnalle, olen heti yhteydessä Töölön tilkkupajan Soileen. Paja juhli sunnuntaina 2-vuotissynttäreitä ja minäkin sain käydä kutsuilla ja maistaa upeaa, tikatun näköistä kakkua. Voiko kakunkin tikata? Ilmeisesti voi. Minulta jäisi tikkaaminen tästäkin, kun en tahdo ede

Ensin tikkasin sinisävyisen tilkkupussukkapinnan vaalean harmahtavalla, vähän vaihtuvavärisellä konetikkauslangalla. Taas tein suoria ompeleita ylös ja alas tilkkupintaa, vähän reilun paininjalan etäisyydelle toisistaan. Huomasin, ettei laatikollisestani tikkauslankoja löytynytkään vaaleansinistä lankaa. Minulla on tönkköä, kiillotonta keskisinistä ”tikkauslankaa,” joka on varmasti kestävää, vaan ei kaunista. Löysin myös erittäin vajaan rullan vaaleahkoa sinistä, kauniskiiltoista lankaa, mutten halunnut ottaa riskiä, että lanka loppuisi kesken näin pienen pinnan. Vaikuttaa siis huolestuttavasti siltä, että joudun menemään tikkauslankaostoksille. Tikkasin myös punasävyisen tilkkupinnan. Käytin vaaleaa oranssia, kauniskiiltoista lankaa, jossa oli aika ajoin tummanpuhuvia pilkkuja. Väritys saattaa olla hieno esimerkiksi laakaompeleessa, mutta suorassa ompeleessa se ei joko erotu tai siten näyttää, kuin lanka olisi likainen. Koko pinta ei tässä ollut vielä tikattuna. Tilkku

Saatuani solmiokankaisen tilkkupinnan valmiiksi oli hyvä hetki tarttua vaihteeksi omemman värisiin tilkkuihin. Olin pessyt Imatran tilkkupäivillä Soilelta saamani leppäkerttukankaan ja etsin sille kaverikankaita jäännöspalalaaristani, kun löysinkin kaksi aika isoa hirsimökkitekniikalla toteutettua tilkkupalaa. Ehkä olin ajatellut koota niistä jotain, mutta eiväthän ne mitkään kovin vaikuttavat palat olleet. Totesin melkein heti, että niistä saa parhaimmillaan kelvollisen tilkkupussukan. Lisäsin ”alareunoihin” ylijäämävaaleanpunaista kangasta (jäi yli Sisäinen villapaita –tilkkupeiton taustakappaleesta) ja löysin vaihteeksi 30-senttisen vetoketjun, joka vaikutti oikein sopivan pituiselta juuri näille paloille. Vaaleanpunaiset jatkopalat näyttävät valjuilta, mutta ne päätyvät pussukan pohjaosaksi, joten niiden valjuus ei haittaa. Ainakaan minua. Valitsin kankaan, koska sitä oli käden ulottuvilla ja se oli täysin joutilasta. Olin hetkeä aikaisemmin kokeillut noin viittä eri om

Mielikuvitukseni on vilkas muuten, mutta kun pitäisi keksiä tikkauskuvio, jäädyn. Ei tule mitään mieleen! Pari iltaa sitten tein poikkeuksen eli keksin uudenlaisen tikkauksen hanhi-tilkkutyöhöni, sen lentävät hanhet –osuuteen. Sen sijaan, että olisin tikannut vaikka suoraa viivaa tai hanhien ääriviivojen mukaisesti kolmiot, räväytin pintaan kaarevat tikkaukset! Käytin kekseliääseen tikkaukseeni kaiken lisäksi metallinhohtolankaa. Olinpa räväkkä! Nyt olen ollut sen verran luova, että voin ainakin puoli vuotta vetää taas suoria tikkauksia ja ehkä toisinaan muurahaisenpolkua.

Helsingin tilkkukilta Syyringin tilkkutyönäyttelyn avajaiset lähestyvät – enää noin kuukausi aikaa, niin minunkin töitäni voi katsastaa Taide-Laaksossa eli Laakson sairaalan kahvilan seiniltä. Siksi niitä viimeisiä täytyy viedä kohti valmistumista! Esimerkiksi tämä oranssi hanhi: Kuva on ollut valmiina niin kauan, etten enää uskalla edes muistella, ja hanhea kehystävät ruohot tai oksatkin ovat olleet paikallaan jo pitkään. Eilen sain vihdoinkin vanutikkauksen aloitettua! Hanhen taustalla oleva kangas vain on kovin kirjavaa, joten hienotkaan tikkaukset eivät siitä juuri erottuisi. Minun tikkaukseni eivät ole erityisen hienoja, mutta valitsin sentään vaaleanruskean tikkauslangan, jotta tikkaukset olisivat sävyltään lähellä kuvion värejä. Päätin tehdä hanhiosuudesta pulleamman ja leikkasin sinne ylimääräisen vanupalan. Piirsin hanhikuvion mukaan kaavan ja kaikki ja harsin muutamalla pistolla hanhikankaan nurjalle puolelle. Eiköhän se nyt jäänyt riittävän pulleana koholle litt

Eivät etene pussukkani eivätkä tilkkupeittoni, kun kaikki käytettävissä oleva ompeluaika tärvääntyy kuluu brittiläis-suomalaisen kangasvaihtotyön kyhäämiseen ompelemiseen. Vetoketjupussukka on tällä mallilla: Toinen kappale on sentään tikattuna, mutta toinen vasta odottaa tikkaamista. Vetoketju on myös valittuna ja olen jopa ommellut vetoketjun päihin kauniskankaiset huolittelupalat. Solmioista tuleva tilkkupeitto on vielä epämääräisemmässä jamassa: Vasemmanpuoleisessa kasassa näkyy osa puretuista ja valmiiksi pestyistä ja silitetyistä solmioista. Niitä on oikeasti paljon enemmän kuin tästä näyttäisi! Vasemmanpuoleisessa, pienessä läjässä on keskipaloihin ajattelemiani kankaita. Kaikista paitsi yhdestä olen leikannutkin jo keskipaloja. Kangasvaihtotyöni on tikkausvaiheessa. Onneton vaihe! Minusta tuntuu aina tässä vaiheessa, että tikkaukseni ovat typeriä – eivät siis niinkään rumia tai epätasaisia, vaan typeriä. Tällöin ei auta muu kuin puurtaa eteenpäin, vaikka kui

Alkaja kysyi punaisiin tikkauksiin liittyvässä kommentissaan, olisiko tasaisiin tikkauksiin oikotietä vai onko ainoa keino vain harjoitella kovasti. Olipa mielenkiintoinen kysymys! Jäin pitkäksi aikaa pohtimaan tätä ja pystyn nyt paljastamaan tasaisen tikkauksen salaisuudet. Ompelukone on avainasemassa. Jos kone kaikista ompeleentasapainottamispyrkimyksistäsi huolimatta kiskoo alalangan yläompeleen puolelle tai päinvastoin, tikistä ei tule tasaisen näköistä. Samoin käy, jos kone syöttää kangasta epätasaisesti tai jos se ei oikein osaa pitää suoraa reittiä. Ompelija on ohjaksissa. Jos kone tuottaa moitteettoman tikin ja osaa helposti kulkea suoraan, mahdolliset mutkat ovat kyllä ompelijan syytä. Yleisin ohjausvirhe syntyy, kun ompelija yrittää ohjata neulaan katsomalla. Kannattaa katsoa paininjalkaan ja mieluiten vielä paininjalan etureunaan. Neula ei siirtyile suhteessa paininjalkaan, joten sitä ei tarvitse vahtia. Kannattaa vahtia ompelulinjaa. Kiire kostautuu. Ompelija voi k

Salaisen englantilais-suomalaisen kangasvaihtoprojektini ohessa tikkasin tilkkupinnan, josta on tulossa vetoketjupussukan toinen puoli. Tämä tilkkupinta on punaisempi ja toinen on vaaleanpunaisempi. Olin melkein jo punainen tikkauslanka kädessä, kun muistin kirjoittaneeni hiljattaiseen blogipostaukseenikin, että vaalea lanka tummemmalla pohjalla näyttää paremmalta kuin tumma lanka vaalealla pohjalla. Vaihdoin siis taktiikkaa ja valitsin vaaleamman langan. Lanka näytti rullalla merkilliseltä vaaleanoranssilta ja siinä oli siellä täällä tummempia pilkkuja, varmaankin tarkoituksella. Jos käyttäisin lankaa tiuhaan siksakkiin (satin stitch), tummat täpät näkyisivät ehkä hauskasti, mutta suorissa ompeleissa efektiä ei synny. Salainen, englantilais-suomalainen kangasvaihtoprojektini etenee ja minulla on nyt neljä ja puoli blokkia valmiina. En ole uskaltanut kovin tarkkaan laskea, montako blokkia työhön menee. Jos toteutan alkuperäisen suunnitelmani niin noin 50 blokkia, mutta taid

Ehdin sunnuntaina ommella pussukkaani vain kaksi saumaa. Kiinnitin ensin vetoketjun pussukka- ja vuorikappaleiden väliin (yksi sauma) ja sen jälkeen tikkasin saumanvarat pussukan puolelle (toinen sauma). Voi raukkaa, se ei nyt edisty! Kuvassa näkyy, että pussukkapinta olisi voinut olla vielä hieman leveämpi, mutta ihan ok leveys tämäkin. Samaten kuvassa näkyy kiva pilkullinen ruskea kangas, jonka löysin vuoriksi. Vaaleat tikkaukset näyttävät paremmilta kuin kankaan väriä tummemmat. Ja vielä huomaan kvuasta, että ruudullinen kangas sopii suoriin tikkauksiin erinomaisesti, kun sen leikkaa täysvinoon. Olipa tämä kuvarääpäleeni kuitenkin havainnollinen. Unohdin edellisessä postauksessani mainita, että käytin tilkkupinnan päällitikkauksissa vaihtuvaväristä lankaa. Lankani on vaihtuvaväristä ruskeaa ja kiillotonta lankaa. En muista, miksi ostin sitä. Ei jotenkin vaikuta langalta, jolle minulla olisi paljonkaan käyttöä! Joku ajatus minulla on täytynyt olla. Voi kun muistaisin!

Toinen musta-valko-harmaista tilkkupinnoista pääsi eilen tikkauspöydälle asti. Yksi kommentoija ehdotti punaisia tikkauksia, mutta ainakin aloitin mustilla. Voi olla, että puolet tikattuani lisään pari punaista tikkausriviä näiden jatkoksi. Aloitan pienissäkin töissä tikkauksen keskeltä. Silloin on pienempi mahdollisuus, että tilkkupinnan alla olevat kerrokset kääntyilevät vinoon tikkauksen edetessä. Musta tikkauslanka sopii tähän hyvin, mutta ei näytä sen kummemmalta kuin tavallinen ompelulanka. Ehkä tarkkaan katsoen huomaa kauniimman kiillon. En usko ostavani toista rullaa erikoislankaa mustana, vaan mustaa tikkausta tarvitessani käytän tavallista lankaa. Tikkaan ompeleen ylhäältä alas, jätän neulan työhön ja teen 90 asteen käännöksen. Kolme pistoa (tähän valitsemani pituisia pistoja tietysti), pysähdys, jälleen 90 asteen käännös ja ommel takaisin alhaalta ylös. Paininjalan leveyden etäisyydellä edellisestä ompeleesta. Lankaa ei tarvitse katkaista kuin ihan reunassa.

Uusi, ihanaksi mieltämäni Husqvarna-ompelukone on vähän kuin koeajalla. Ompelen sillä sujuvasti ja mielelläni, mutta tarkkailen koko ajan, pettääkö se luottamukseni. * * Edellisestä virkkeestä tulikin mieleeni, että opiskeluaikana kävin suullisessa ruotsin kuulustelussa, jonka läpäisin. Opettaja luonnehti kielitaitoani: ”du talar så flytande och SÅ GÄRNA, att…” Niinpä, sujuvasti ja mielelläni, samalla mennään. * * Pussukkapinnan tikkaamisessa Husqvarnani suoritus on mallikelpoinen. Piston pituus säädetty 3.5:ksi, ylälankana konekirjontalanka ja alalankana tavallinen ompelulanka. Pistot ovat tasaisia. Alalanka ei näy työn oikealla puolella pistojen väleissä eikä ylälanka tule näkyviin työn nurjalle puolelle (tästä ei ole kuvaa, mutta jos olisi, se olisi mustaa täynnä – musta koltsarikangas on alimpana ja alalanka on mustaa). Uudessa koneessani paininjalka nousee automaattisesti ylös, kun lakkaan polkemasta kaasua. Kun säädän neulan jäämään ala-asentoon, minun ei tarvitse mu

Rupesin taas kokoamaan vetoketjupussukkaa uusista ja vanhoista kankaista. Uusista kankaista leikkasin palat ja jäännöspalalaatikosta otin esiin muita, mielestäni mukaan sopivia kangastilkkuja. Tilkkupintojen koon arviointia helpottamaan keksin jo nyt, noin 100 pussukkaa tehtyäni leikata ”kaavan”. Kyseessä on upea kaava ironisessa mielessä (katso kuva). En ole käyttänyt enkä tarvinnut erityistä kaavaa, koska mittaan pussukan koon aina vetoketjun pituuden mukaan. Tällä kertaa ajattelin, että Lidlin tarjouslehtisestä leikkaamani ”kaavan” avulla pystyisin parhaiten minimoimaan hukkaan menevät osuudet. No, lisäsin toiseen pussukkakappaleeseen korkeutta ja sitten palat olivat valmiit tikattaviksi. Kummassakin kappaleessa on loivasti aaltoilevia tikkauksia. Käytin harmaata, kauniisti silkinhohtoista tikkauslankaa. Nyt pussukkaan täytyy valita vuorikangas (vaikeaa!) ja leikata vuorikappaleet. Sisätaskun tekoon menee toinen tovi, ja sitten pääsenkin kokoamaan jälleen uutta ve

Ompelen Tyttärelle vetoketjupussukkaa ihkaihanasta Raanu-kankaasta. Olen suunnitellut työtä aika pitkään, ja vihdoin sain aikaiseksi tikata kangaspalat kiinni vanuun ja välikankaaseen (tälläkin kertaa vanun ja päällikankaan väliin tuli kerros froteeta). Sain palat tasoitetuiksi ja valitsin päällikankaaseen mahdollisesti sopivia vuorikankaita tarjolle. Näistä neljästä vaihtoehdosta Tytär valitsi viidennen: Voisi luulla, että lievästi sanottuna laajahkosta kangasvarastostani löytyisi heittämällä sopiva vuori mihin tahansa tarpeeseen, mutta ehei! Raanu-kangasta komppaamaan ei tahtonut löytää mitään mieleistä. Onneksi sentään löytyi kelvollinen. En ollut aikonut, mutta aikomuksistani huolimatta ompelin vetoketjun päihin kangaspalat. Niin, ja tämähän ei ole varsinainen tilkkutyö, koska käytän yhtenäistä kangasta, jonka vain tikkaan. Poikkeuksellista minulle. Paljon hauskempaa on tehdä tilkkupintaa ja tikata se (vaikka tikkauskuvion keksiminen on aina tosi vaikeaa).

Perjantain kunniaksi katse tiukasti menneeseen. Kolme vuotta sitten olin juuri saanut valmiiksi vetoketjupussukan, jolle annoin nimeksi ”Kumma”. Sitä sommitellessani minun väri- ja tyylitajuni on kyllä pahemman kerran nyrjähtänyt. En voi muuta sanoa kuin ”mitä ihmettä ajattelin?!” Kolme vuotta sitten valittelin aivan samaa asiaa kuin tänään – en millään keksi, miten tikkaisin työni. Tikkauskuvioiden hahmottumattomuus esiintyy myös kaksi vuotta sitten kirjoittamassani postauksessa, jossa väläyttelin Keisarinna Ramandu –tilkkupeiton tikkauksia. Olen huomannut unohtavani merkillisiä asioita, mutta niin oli muistini reikäinen jo kaksi vuotta sitten. Löysin kaapista tilkkuja, joita en ollut muistanut kaivata. Reilut kymmenen vuotta sitten taisin voittaa oman unohduskisani. Näin yhtäkkiä vaatehuoneen tangolla tuulitakin, joka ei tuntunut tutulta. Mietin, kenen se on, ja miten se on vaatehuoneeseen päätynyt, mutta tutkittuani sitä tarkemmin, takki osoittautui omakseni. Olin käyttän

Onnistuin tekemään toiselle tilkkukassin puolelle siistinpuoleiset tikkaukset, ainakin toistaiseksi:  Värikkäitä ruutuja en ole vielä tikannut mitenkään. Toiselle tilkkukassin puolelle, isoimpaan väriruutuun tein spiraalitikkauksen. Teen tätä nykyä tilkkutöitä siivottomassa tilassa. Tämä kauhea ryöhnäkasa on kasvanut ompelupöydän nurkkaan aivan itsekseen. Minä en ole osallistunut tähän mitenkään! En ole voinut. Ihan kauhea. Eikä ompelukoneen takana ja vasemmalla puolella ole niin tyhjää kuin pitäisi. Tilkkulaukun puolia tikatessani minua ärsytti, kun pala koko ajan osui takana oleviin tavaroihin ja alkoi kanittaa. Pitäisikö seuraavan ompelutehtäväni ollakin ompelupöydän siivoaminen? Ompeleminen on vain niin paljon kivampaa.