valmis: nukenpeitto tilkuista
Sini-valkoinen nukenpeitto sai Kate Bushin ”50 Words for Snow” –levyn innoittamana nimekseen ”Lumen 22 nimeä”.
Peiton koko: 50cm x 67cm.
Tarkkaan ottaen peitto ei ole IHAN valmis, siitä nimittäin puuttuu ripustuskuja. Nukenpeittotarkoitukseen tehdyssä peitossa ei tietenkään olisi ripustuskujaa, mutta tämähän menee Syyringin Lapsettaa-näyttelyyn, ja se on voitava ripustaa.
Nukenpeiton viimeiset tikkaukset
Viimeistelin peiton tikkauskokonaisuuden tähtikappaleiden keskelle tekemilläni spiraaleilla. Vaihdoin koneeseen tätä varten konetikkauspaininjalan, mikä yleensä on liian suuri ponnistus minulle (vaihtaminen on helppoa, mutta jotenkin vain laistan siitä aina jos voin).
Anteeksi kummallisen suhruinen kuva!
Kaikissa paitsi yhdessä tähtikappaleessa on spiraalitikkaus. Siinä yhdessä erilaisessa on sydänaiheinen tikkauskuvio, joka näyttää kyllä enemmän neliapilalta.
Tikkaukset onnistuivat oikein kivasti, mutta samaa en voi sanoa reunakanttauksesta!
Kanttaus sopii peittoon ulkonäöltään, vaikka valitsin Tyttären suositteleman pilkkukankaan sijaan suurikuvioisen, tummemman kankaan, jotta saisin peittoon enemmän kontrastia. Ajattelin myös, että reunoja ehkä käsitellään eniten, joten niissä ei nyt ainakaan lika näy (vaikka muualla peitteessä on tosi arkaa väriä)!
Nöyryytysten nöyryytys! Minä tottunut tilkkutöiden tekijä sain aikaiseksi luonnottomasti aaltoilevan reunan:
Aaltoilevuus johtuu tietysti siitä, että työn reuna venyi samalla kun ompelin kanttinauhaa kiinni. Olisi pitänyt pitää kanttinauha tiukemmalla, niin näin köpelösti ei olisi päässyt käymään!
En tietenkään huomannut aaltoilua ennen kuin olin ommellut kanttauksen kokonaan valmiiksi. Tällä kertaa käytin siksak-ommelta, ja se onnistui kivasti! Mutta ne aaltoilevat reunat! Vähänks noloo! Eikä huvittanut ottaa saumanratkojaa esiin. Mitä siis tein?
Ompelin kanttinauhaan, sen nurjalle puolelle, harsinompeleet, joilla kiristin reunan aaltoilemattomaksi. Ompeleet kestävät varmasti näyttelyn ajan, ja sitten jos peite ikinä menee nukenpeittotarkoituksiin, aaltoilevilla reunoilla tuskin on kovinkaan paljon merkitystä.
Vuoden ensimmäinen retkahdus
Tarvitsenko lisää kankaita? En todella!
Koska Eurokankaassa ei ollut tikkauslankoja ( ! ), lohduttauduin ostamalla kahta Arts & Crafts –puuvillaa järkyttävän kalliiseen hintaan. (Ei puhuta nyt siitä, että olin jo leikkauttanut palat ja pidin niitä kainalossani, kun sain selville tikkauslankojen puuttumisen myymälän tarjoomasta.)
Peiton koko: 50cm x 67cm.
Tarkkaan ottaen peitto ei ole IHAN valmis, siitä nimittäin puuttuu ripustuskuja. Nukenpeittotarkoitukseen tehdyssä peitossa ei tietenkään olisi ripustuskujaa, mutta tämähän menee Syyringin Lapsettaa-näyttelyyn, ja se on voitava ripustaa.
Nukenpeiton viimeiset tikkaukset
Viimeistelin peiton tikkauskokonaisuuden tähtikappaleiden keskelle tekemilläni spiraaleilla. Vaihdoin koneeseen tätä varten konetikkauspaininjalan, mikä yleensä on liian suuri ponnistus minulle (vaihtaminen on helppoa, mutta jotenkin vain laistan siitä aina jos voin).
Anteeksi kummallisen suhruinen kuva!
Kaikissa paitsi yhdessä tähtikappaleessa on spiraalitikkaus. Siinä yhdessä erilaisessa on sydänaiheinen tikkauskuvio, joka näyttää kyllä enemmän neliapilalta.
Tikkaukset onnistuivat oikein kivasti, mutta samaa en voi sanoa reunakanttauksesta!
Kanttaus sopii peittoon ulkonäöltään, vaikka valitsin Tyttären suositteleman pilkkukankaan sijaan suurikuvioisen, tummemman kankaan, jotta saisin peittoon enemmän kontrastia. Ajattelin myös, että reunoja ehkä käsitellään eniten, joten niissä ei nyt ainakaan lika näy (vaikka muualla peitteessä on tosi arkaa väriä)!
Nöyryytysten nöyryytys! Minä tottunut tilkkutöiden tekijä sain aikaiseksi luonnottomasti aaltoilevan reunan:
Aaltoilevuus johtuu tietysti siitä, että työn reuna venyi samalla kun ompelin kanttinauhaa kiinni. Olisi pitänyt pitää kanttinauha tiukemmalla, niin näin köpelösti ei olisi päässyt käymään!
En tietenkään huomannut aaltoilua ennen kuin olin ommellut kanttauksen kokonaan valmiiksi. Tällä kertaa käytin siksak-ommelta, ja se onnistui kivasti! Mutta ne aaltoilevat reunat! Vähänks noloo! Eikä huvittanut ottaa saumanratkojaa esiin. Mitä siis tein?
Ompelin kanttinauhaan, sen nurjalle puolelle, harsinompeleet, joilla kiristin reunan aaltoilemattomaksi. Ompeleet kestävät varmasti näyttelyn ajan, ja sitten jos peite ikinä menee nukenpeittotarkoituksiin, aaltoilevilla reunoilla tuskin on kovinkaan paljon merkitystä.
Vuoden ensimmäinen retkahdus
Tarvitsenko lisää kankaita? En todella!
Koska Eurokankaassa ei ollut tikkauslankoja ( ! ), lohduttauduin ostamalla kahta Arts & Crafts –puuvillaa järkyttävän kalliiseen hintaan. (Ei puhuta nyt siitä, että olin jo leikkauttanut palat ja pidin niitä kainalossani, kun sain selville tikkauslankojen puuttumisen myymälän tarjoomasta.)
Kommentit