seinävaate valmis!

Jihuu! Liila seinävaate on kokonaan valmis eli voin lähettää sen ehdolle EQA-näyttelyyn Birminghamiin.

Työ on kokonaan tikattu aaltokuvioin.

Ja työ näyttää tältä:


Työn nimi on "Näen violettia" ja englanniksi "I see purple".

Toivottavasti siinä on säädetty määrä violettia. Säännöt sanovat, että muuta väriä saa olla korkeintaan 10% työstä. Käyttämäni tumma taustakangas on hyvin tumma ja saattaa vaikuttaa mustalta. Katsoin tarkasti, ja siinä kyllä pitäisi olla tarpeeksi hyvin tummaa, rusehtavan violettia näkyvissä.

Keskeneräiset kassit

Seinävaatteen lisäksi olen vihdoinkin pystynyt tekemään muitakin töitä. Kaksi uutta kassia on kesken.

"Kassikassiksi" ristimäni on hauskasta laukkukuvioisesta kankaasta, jonka ostin jo lähes vuosi sitten. Vihdoinkin sain jotain alulle tästä.


Turkoosi suikale toisaalta tasoittaa, toisaalta korostaa kankaan vaaleanpunaisuutta.

Jo aikaisemmin esittelemääni pellavakassin etu- tai takakappaleeseen tikkasin mielikuvitukselliset kuviot.


Pellavakassista tulee vanutikattu, kunhan saan toisenkin kappaleen tikatuksi.

Kassikassissa on koltsarikankaanpaloista koottu jäykiste, ei vanua. Tikkauksista tein epämääräisen kaarevasti mutkittelevat. Käytin turkoosia ja punaista tikkauslankaa. Tähän kassikassiin teen yläreunaan vielä laskostetun rimpsureunan – mistä kankaasta, sitä en vielä ole päättänyt.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.