tulossa: bento box.
Pussukoiden ompelemisen jälkeen rupean väistämättä kaipaamaan tilkkublokkiprojektia. Olen tehnyt niin monta tilkkupeittoa, että vaihtelun löytäminen alkaa käydä työlääksi. Sinnikkään tilkkutyökuvien katselemisen ja omien ideavarastojen perkaamisen jälkeen päädyin kokeilemaan tilkkumallia, joka tuntuu kulkevan nimellä Bento Box. Tilkkublokki on itse asiassa se samainen, joka tuntui omana toteutuksenani ensin kauhealta, mutta josta rakentui lopulta kivan näköinen tilkkupeitto ”Keisarinna Ramandu,” sillä erotuksella, että keskineliön ympärille ommellaan keskenään eri levyiset kaitaleet. Keskellä on 6” x 6” neliö. Sen ympärillä on vaihtelevan sävyinen, 1,5” levyinen kaitale, ja uloimpana on kierros batiikkipakkauksen 2,5” leveyteen leikattua kaitaletta. Ehkä olisin päätynyt toiseen malliin, ellei kaapissa olisi ollut kauan avaamattomana virunutta batiikkikaitalepakettia. Ompelin ensin koeblokin, jossa oli neljä täyttä kierrosta (tietenkään en käyttänyt batiikkikaitaleita vie