Tilkunviilaaja

Sain pari päivää sitten valmiiksi brittiläis-suomalaisen kangasvaihtotyön. Puurtamisesta oli selvästi hyötyä! Huomasin heti seuraavana päivänä, että tilkkutyömotivaationi oli huipussaan! Tartuin ensimmäiseksi vaaleanpunaiseen tilkkupintaan, joka oli odottanut tikkaamista viikkokaupalla. Leikkasin sille vanun ja jäykistekerroskankaan ja aloin saman tien tikata. Tikkausrivi toisensa jälkeen kehittyi tilkkutyön pintaan, eikä yhtään kyllästyttänyt. Ei ollut mihinkään kiire eikä mikään muu työ houkutellut enempää. Juuri tämä työ oli ainoana mielessä. Kymmenen minuuttia, jonka tikkaaminen kesti. Inspiraatiota riitti vain! En siirtynyt muihin hommiin, vaan kiinnitin katseeni tuolilla olevaan kangas- ja vaateröykkiöön, jossa tiesin neljän hanhen piileskelevän. ”Muistankohan oikein,” mietin. Kyllä! Kaksi hanhikuvaa oli valmiiksi tikattu eikä niistä puuttunut muuta kuin tasoittaminen ja kanttaaminen. Toinen hanhista pääsi saman tien leikkuualustalle. Viuh, viuh, ja pinta oli tasainen.

Aloitan kuitenkin nolon vastakohdalla, mikä se sitten onkaan. Ei nolota, että sain brittiläis-suomalaisen kangasvaihtotyöni valmiiksi! Tai no, vielä ompelen noin 45cm pistoja, joilla kiinnitän nimilapun työn taakse. Muuten on kaikki valmista, ripustuskujaa myöten! Jeee! Tästä pääsenkin noloon tunnustukseeni. Ompelin Miehelle kitara-aiheisen tilkkutyön 50-vuotislahjaksi (marraskuussa 2012!!) mutta se ei vieläkään ole missään esillä, koska en tuolloin ihan ehtinyt saada sitä ajoissa valmiiksi ja kanttauksen valmistuttuakin ripustuskujan ompeleminen jäi uupumaan. Tämä on aivan yybernoloa! Viimeksi tänään Mies sanoi, että oli kuin olisi saanut lahjaksi polkupyörän, josta puuttuu ketjut, tai satula. Minä siis inhoan ripustuskujien ompelemista! Jouduin kuitenkin väkisin ompelemaan ripustuskujan kangasvaihtotyöhöni, joten samalla inhotuksella päätin vihdoinkin ommella kujan myös kitaratyöhön. Tässä se odottaa kiinnittämistä (kujakappaleet näkyvät kuvan oikeassa ylänurkassa). Ti

Eivät etene pussukkani eivätkä tilkkupeittoni, kun kaikki käytettävissä oleva ompeluaika tärvääntyy kuluu brittiläis-suomalaisen kangasvaihtotyön kyhäämiseen ompelemiseen. Vetoketjupussukka on tällä mallilla: Toinen kappale on sentään tikattuna, mutta toinen vasta odottaa tikkaamista. Vetoketju on myös valittuna ja olen jopa ommellut vetoketjun päihin kauniskankaiset huolittelupalat. Solmioista tuleva tilkkupeitto on vielä epämääräisemmässä jamassa: Vasemmanpuoleisessa kasassa näkyy osa puretuista ja valmiiksi pestyistä ja silitetyistä solmioista. Niitä on oikeasti paljon enemmän kuin tästä näyttäisi! Vasemmanpuoleisessa, pienessä läjässä on keskipaloihin ajattelemiani kankaita. Kaikista paitsi yhdestä olen leikannutkin jo keskipaloja. Kangasvaihtotyöni on tikkausvaiheessa. Onneton vaihe! Minusta tuntuu aina tässä vaiheessa, että tikkaukseni ovat typeriä – eivät siis niinkään rumia tai epätasaisia, vaan typeriä. Tällöin ei auta muu kuin puurtaa eteenpäin, vaikka kui

Mitä ihmettä tämä kuva mahtaa esittää? Vastaus: Vihdoinkin muun kuin brittiläis-suomalaisen kangasvaihtotyöni tuloksia, eli näin valtavan pitkälle olen päässyt solmioista rakentuvassa tilkkupeitossa. Haha. Viisi blokkipohjaa on leikattuna ohuimmasta mahdollisesta vanusta ja niiden keskelle olen leikannut kolmesta eri solmiosta blokin keskipalat. Koska peitto tulee Lions-klubin varainhankintaan, leikkaan osaan keskipaloista leijonan. Tuollainenkin solmio sattui lahjoitusröykkiöstä löytymään.

Tykkään Villit kuviot –tilkkupeitostani, vaikka sen itse sanonkin. Minulla on tykkäämiseeni viisi parasta syytäkin. 1. Kissakin tykkää peitosta. Tämä on paras syy. Kissa on armoton makutuomari. Jos ei peitto ole hyvän pehmeä ja sopivan kuvioinen niin että kissankarvat näkyvät siinä edukseen, Kissa ei viihdy. Mutta tällä peitolla se viihtyy. 2. Paljon katseltavaa. Joku muu voi ajatella, että peittomme on ai-van ä-lyt-tö-män kirjava, iik, ja niin onkin, mutta siinäpä onkin katseelle paljon pureskeltavaa (jos katse osaisi pureskella). 3. Lukuisia muistoja. Paitsi että Villit kuviot –tilkkupeitto on tymäkän monivärinen, siinä käyttämiin kankaisiin liittyy muistoja (joita jaoin tässä blogipostauksessani). Tai siis ei tietenkään muistoja, vaan niitä nykymaailmassa niin tärkeitä ja joka välissä mainittuja tarinoita. 4. Kauniit tikkaukset. Tilkkupeitto ei varmaan olisi edes valmistunut, ellei minulla olisi tikkauspalvelua käytettävissäni! Töölön Tilkkupajan longarm-tikkauspalve

Blogini viettää valitettavaa hiljaiseloa, koska ahkeroin ainoastaan suomalais-brittiläisen kangasvaihtotyön parissa, eikä sitä saa esitellä julkisesti. Hitsiläinen! Näyttäisin mielelläni, miltä tekemäni blokit näyttävät ja millainen pino minulla niitä on valmiina (no ei kovin kummoinenkaan pino ole). Kangasvaihtotyön lomassa en ehdi keskittyä vaativiin juttuihin, mutta lahjoitussolmioita pystyn käsittelemään. En ole laskenut, mutta valtava määrä niitä on! Tässä otantana vain muutama: Näiden joukossa muuten pilkistää punainen, joka on varmasti onnen omiaan hirsimökkiblokkien keskipalana! Olen purkanut kymmeniä solmiota alkutekijöihinsä ja huomannut, että niiden rakenteessa on mielenkiintoisia piirteitä. Miltei poikkeuksetta solmio on kolmesta kappaleesta yhdistetty. Leveä osa, kapea osa ja kaulan ympärille tuleva osa. Solmion sisällä on jäykiste, muistaakseni nimeltään vatiini. Kalliissa solmioissa se on yhdestä kappaleesta mutta useimmiten siinä on kaksi osaa, joita ei ole

Alkaja kysyi punaisiin tikkauksiin liittyvässä kommentissaan, olisiko tasaisiin tikkauksiin oikotietä vai onko ainoa keino vain harjoitella kovasti. Olipa mielenkiintoinen kysymys! Jäin pitkäksi aikaa pohtimaan tätä ja pystyn nyt paljastamaan tasaisen tikkauksen salaisuudet. Ompelukone on avainasemassa. Jos kone kaikista ompeleentasapainottamispyrkimyksistäsi huolimatta kiskoo alalangan yläompeleen puolelle tai päinvastoin, tikistä ei tule tasaisen näköistä. Samoin käy, jos kone syöttää kangasta epätasaisesti tai jos se ei oikein osaa pitää suoraa reittiä. Ompelija on ohjaksissa. Jos kone tuottaa moitteettoman tikin ja osaa helposti kulkea suoraan, mahdolliset mutkat ovat kyllä ompelijan syytä. Yleisin ohjausvirhe syntyy, kun ompelija yrittää ohjata neulaan katsomalla. Kannattaa katsoa paininjalkaan ja mieluiten vielä paininjalan etureunaan. Neula ei siirtyile suhteessa paininjalkaan, joten sitä ei tarvitse vahtia. Kannattaa vahtia ompelulinjaa. Kiire kostautuu. Ompelija voi k