Tekstit

valmis pussukka, jossa sisustuskangastilkku.

Kuva
Sisustuskangastilkun inspiroimana ompelemani pussukka on nyt valmis ja sen nimi on Varjoon – suojaan. Tämäkin on Street-mallistoa, eli tässä on pitkä kantolenksu sivusaumassa. Nimen innoittajana oli pieni ompelumoka, jota en edes korjannut. Otin pussukkaan mukaan pari ompelupöydällä oleillutta kuviotilkkua ja tajusin vasta saumat ommeltuani, että naishahmon pää jäi kokonaan näkymättömiin. Tämä on ihan noloa ja onnetonta sommittelua, mutta silti en malttanut ruveta saumoja purkamaan, kun olin jo niin hyvässä vauhdissa. Olin jo nimetä pussukan Päättömäksi, mutta ajattelin kuitenkin lieventää. Nyt olen päättänyt ajatella kuvasta niin, että naisella sittenkin on pää, joka vain jää edessä olevan mustan palkin taakse. Vähän onnetonhan tämä toteutus kuitenkin on. Tai tragikoominen. Noo, tässä paraatipuolelta näkymää, ja sisustakin pilkistää. Vuori on kokonaisuudessaan samaa kangasta ja taskun reunassa on vain kaistale eri kangasta. Tässä näkyy (jotenkin) vetoketjun pä

seuraava pussukka.

Kuva
Uusin pussukka kehittyi siivousrupeaman aikana käteeni osuneen sisustuskangastilkun ympärille. Tein säälittävän vähäisen siivoushyökkäyksen vaatehuoneeseen ja sain lattialla olleet seitsemän kassia minimoitua neljään. (Tiedän, aika onneton lopputulos, kun ideana olisi, ettei lattialla olisi yhtään kassia.) Niiden sisällöt ovat sentään entistä paremmassa järjestyksessä. Yksi kassillinen kankaita (ei sentään yhtään tilkkupuuvilloja) lähtee kierrätyskeskukseen! Ooh, miten olen ylpeä itsestäni jo nyt, vaikka kassi vielä seisookin ompeluhuoneen makkarin lattialla. Osaan sentään luopua jostain kankaisesta. Mutta asiaan. Leikkasin sisustuskangastilkun kahteen osaan ja ompelin kummankin ympärille kaikenlaisia kaitaleita ja tilkkuja. Ja kas, yhtäkkiä minulla olikin kaksi pussukkapintaa valmiina: (Kuvassa pussukkapinnat kylpevät aamuauringon valossa.) Ruskea 25-senttinen vetoketju löytyi varastoistani. Siistin sen päät kangastilkuilla. Pussukan toisella puolella sisustuskangas on

valmis pussukka kissakankaasta.

Kuva
Ompelin kissakankaisen pussukan valmiiksi tänään ja annoin sille nimeksi Kissanpäiviä. Kissanpäiviä-pussukka on Street-mallistoa eli sen toiseen sivusaumaan on kiinnitetty pitkähkö lenksu, jonka voi sujauttaa ranteen ympärille ja sitten kantaa pussukkaa vaikka kadulla kulkiessa. Pussukassa on tilkkupinta, jonka takana on ensin frotee- ja sitten polyester-puuvillavanupala. Tikkaukset ovat orgaanisesti ja melko jyrkästi aaltoilevia suoria ompeleita (minun ei siis tarvinnut vaihtaa koneeseen tikkauspaininjalkaa, jolloin säästin noin kaksi minuuttia kallisarvoista aikaani ;-). Ompelin pussukkaan sisätaskun, jonka yläreunan leikkasin vähän alareunaa leveämmäksi. Kun ompelin taskun vuorikappaleeseen suorakulmaisesti, taskusta tuli yläreunastaan löyhempi. Sinne on siis kätevä tyrkätä esimerkiksi joku litteätä pulleampi tavara. Pussukan toisella puolella kissat ovat vähän sivumpana ja varsinkin alempi kissa välttyy juuri ja juuri jäämästä pohjan puolelle. (Kuvasta näkee, et

ompelen kissapussukkaa.

Kuva
Leikkasin ja ompelin Tyttären eilen keräämistä kankaista kaksi pussukan kokoista tilkkupintaa ja löysin väreihin sopivan keltaisen vetoketjunkin! Onneksi otin näitä kuvia! Tulin nimittäin katsoneeksi vasemmanpuoleista tilkkupintaa tarkemmin ja ajatuksella ja tajusin, että kissat olivat vaarassa jäädä liian lähelle pussukan reunaa. Pahimmassa tapauksessa puolet kasvoista kääntyisi näkymättömiin. Ompelin siis kissojen viereen kapeahkon tilkkurivin. Eivätköhän nuo nyt pysy näkyvissä pussukan kokoon ompelemisen jälkeenkin! Toinen tilkkupinta vähän lähempää: Korjattu tilkkupinta vähän lähempää: Taidan tehdä tästäkin pussukasta Street-mallistoa, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että pussukan sivusaumassa oleva lenksu on pitkä. Kokeilen vähän lyhyempää lenksua kuin Aaltoliikettä-pussukkaan laitoin. Nyt täytyisi kyllä välillä tehdä tilkkulaukku! Pussukat vain ovat niin paljon nopeampia ja helpompia tehdä!

elokuu! hidasta.

Kuva
Tilkunviilaajan elokuun kalenterikuvassa on tilkkulaukku, jonka pinnat kokosin parin kuvatilkun ympärille. "Ajatus kantaa hedelmää" -laukku on tosi jäpäkkä ja siitä tuli mielestäni hauska. Siksi ihmettelin kovasti, ettei se mennyt kaupaksi viime myyntitilaisuudessani. No, se on siis sulostuttanut varastoani valmistumisestaan asti. Sitten otsikon lupamaan hitaaseen. Hohhoijaa, neliö-tähtikuvioisen pinnan jatkaminen lentävät hanhet –riveillä vei paljon enemmän aikaa kuin etukäteen ajattelin. Olen puurtanut työn parissa kokonaisen tilkkuilupäivän – siis päivän, jonka aikana teen paljon muutakin kuin vain tilkkutyötä – ja nyt vasta sain pinnan valmiiksi. Tässä ensin näytiksi erikseen valmistamani tummat hanhet. Eniten aikaa meni palojen ja pinnan silittämiseen. Työssä on noin tsiljardi saumaa. Se on taustapuolelta melko siisti, mutta ei täydellinen. Vaikka kuinka varoin ja mielestäni käänsin saumat oikeaan suuntaan, risteyksiä tuli – eli niitä saumoja, jotka on toi

olin väärässä.

Kuva
Olin väärässä, kun vakuutin viime postauksessani kolmio-neliötähtikuvioisen tilkkupeiton olevan valmis, kunhan saan pötköt kiinnitetyksi yhdeksi pinnaksi. En arvannut saumanvarojen vievän niin paljon pituutta/leveyttä pinnasta, että siitä lopulta tulisi näin kummallisen mittainen. No eihän kuvasta mitenkään näe, että pinta olisi oudon kokoinen! Mutta se on. Se on minun makuuni liian neliömäinen. Torkkupeitoksi se on liian suuri ja sängynpeitoksi liian pieni (tai liian suuri). Minun on siis lisättävä siihen pituutta! Kehykset olisivat helppo keino, mutta kehykset kasvattaisivat peiton leveyttä entisestään, vaikka se mielestäni on jo ihan tarpeeksi leveä. EHDOTTOMASTI EN HALUA tehdä enää yhtään blokkia tähän työhön! Aargh, se vaatisi ajatustyötä ja vanhojen muistelemista. Ja pienten osien leikkaamista ja ompelemista (musta-vaaleat kolmio-neliöt lähinnä). Ei sitä enää! Sitten muistin Jäätelökesä-tilkkupeiton ylä- ja alareunaan ompelemani pidennysraidat. Hahaa, ja löysin ompe

jatkoja.

Kuva
No, en malttanut jättää plus-merkkistä kokeilublokkia yksinäiseksi, kun se kerran onnistui aika hyvin. Tein samoilla mitoilla toisen plus-merkkisen blokin. Tässähän on kohta jo peitto valmiina, hahah: Toisen tilkkublokin vaaleissa paloissa on lähinnä vitivalkoista ja toisen plus-merkin tausta on lämpimämmän värinen, mikä on minusta häiritsevää. Mutta näitä tulee varsinaiseen tilkkupintaan paljon, jolloin vaalean eri sävyt eivät enää erotu. Vaaleista kankaista tuli mieleen, että neliö-tähtikuvioinen tilkkupintani oli edelleen kokoamatta. Otin esiin jo ompelemani pötköt sekä vielä irtonaiset tilkkublokit ja kokosin blokeista kolme pötköä lisää. Sitten blokit loppuivat, paitsi jostain kummallisesta syystä yksi erityinen reunapala jäi ylitse. ??? Enempää blokkeja ei ole tehtynä! No, ehkä tämä koko jo riittää. Nytkään tilkkupinta ei mahdu suorana ompeluhuoneen makkarin lattialle. Olin suunnitellut, että sommittelisin pinnan huolellisesti, mutta se sai jäädä. Aivan tarpe