Tekstit

pitkä matka.

Kuva
Paitsi Tipperaryyn, myös ”nopeasti valmistuvan tilkkupeiton” tikkausten valmistumiseen on vielä pitkä matka. Täytyy painaa tulevia projekteja varten muistiin, että reunan kehysten tikkaaminen kohtisuoraan vie tuhottomasti enemmän aikaa kuin esimerkiksi kiemuroiden tekeminen tai melkein mikä tahansa muu. Kahdesta syystä. Ensiksi, tikkaussuuntana voi käytännössä olla vain sisempää ulos, eli jokainen tikkausviiva aloitetaan ja lopetetaan erikseen. Jos tässä voisikin edetä mutkittelevalla ommelviivalla, olisi helpompaa, mutta näin ison peitteen kääntäminen kokonaan aina 25 sentin tikkausviivan jälkeen ei ole mielekästä. Toiseksi, olen valitettavasti hyperhuolellinen. En pysty aloittamaan tikkausviivaa niin, että ompelisin ensin paikoilaan muutamia ompeleita ja viivan ommeltuani nyrhäisisin langat poikki toivoen, etteivät ne koskaan purkaudu. Päättelen jokaisen ompeleen erikseen, ja se vie myös aika lailla ylimääräistä aikaa. Seuraaviin kehyksiin teen korkeintaan siksak-maista ommelta

tuntikausia.

Kuva
Istuin viikonlopun aikana ompelukoneella tuntikausia ja tikkasin ja tikkasin. Välillä päättelin langanpäitä, sitten taas tikkasin. Aherruksen tuloksena ”nopeasti valmistuvassa” tilkkupeitteessä on sydänköynnöstikkaukset paikallaan. Lisäksi kaikki keskiosan aaltoilevat tikkaukset on tehty ja peite näyttää kivan kolmiulotteiselta, ainakin sunnuntaisen talvipäivän valossa: Keskiosan ympärillä on kapea punainen kehys, jossa on silmukoitua konetikkausta: Mustiin kehyskankaisiin teen suoraa tikkausta, joka välillä kuplii: Plup! Plup! Kuplaidean sain Mrs Moenilta, joka oli käyttänyt kuplia hiukan eri tavalla. Minä päätin tehdä näin. Kuplana minulla on post-it-lapusta leikattu pyörylä, joka ei tosin pysynytkään kankaassa kiinni omin voimin, vaan minun täytyy kiinnittää se kankaaseen uudelleen ja uudelleen nuppineulalla. Tästä kuvasta näkee, miten tikkausviivat kulkevat sydänkuvioiden läheisyydessä. Toisilla sivuilla kulkevat tikkaukset ovat vaaleanpunaisella, ja toisill

valmiit sydäntikkaukset.

Kuva
Vapaan konetikkauksen pisteleminen torkkupeiton kokoiseen tilkkupeitteeseen on aika hidasta ja raskastakin se on. Pystyin tikkaamaan aika lyhyen ajan kerrallaan, joten sydänköynnöksen valmistuminen vaati monta rupeamaa ompelukoneen ääressä. Nyt kuitenkin on sydänköynnös tikattuna. Eihän tästä kuvasta saa mitään selvää köynnöksestä. Joten lähikuva: Nurjalla puolella köynnös on tämän näköinen: Haa, sain otetuksi muutaman kuvan valoisaan aikaan! Pari vinkkiä Vapaassa konetikkauksessa minua on auttanut jostain netistä lukemani konetikkausharrastajan huomautus, että riittää, kunhan paininjalan ympärillä on kerrallaan noin lautasen kokoinen alue suoristettua/pingotettua työtä. Alussa varsinkin tuntui, että kangas meni aina pussille joko oikealta tai nurjalta puolelta. Tämä lautasellisen ajatteleminen on helpottanut tikkaamista! Toinen helpottava ajatus on, etten katso tikkauksia läheltä ja tarkasti, vaan kauempaa. Jos rupean yhtä kuviota katsomaan, masennun varmasti, k

sydäntikkauksia.

Kuva
Olen mukana Maikin tilkkujen "Jotain valmiiksi joka kuukausi -hössötyksessä", ja seuraava valmistuvaksi valitsemani keskeneräinen tekeillä oleva tilkkutyö on tietenkin ”nopeasti valmistuva” tilkkupeitto, jonka aloitin huhtikuussa 2011. Peite sai reunat sentään kesäkuussa 2011. Tikkauksiakin aloitin jo syyskuussa 2011. Tartuin työhön eilen, mutta koko ompelurupeama kului jo tikkaamieni ompeleiden langanpäättelyyn. Minulla oli jonkinlainen tikkaussuunnitelmakin: tekisin suurimpaan osan peittoa loivasti aaltoilevia tikkausviivoja, mutta peiton tilkkupintaan muotoutuneeseen köynnöstyyppiseen kuvioon päätin tehdä jotain orgaanisempaa. Kuvan yläreunassa näkyy valmiiksi saamiani aaltoilevia tikkausviivoja. Tarkkaan katsomalla näkee musta-valkoisen kankaan reunoja pitkin kulkevan harsinlangan, jolla olen itselleni merkinnyt, missä kohdassa kulkisi köynnöstikkauksen ja suorahkojen viivojen raja. Köynnösmäiseen tikkauskuvioon harkitsin lehtikuvioita ja monia muitakin k

valmis tilkkulaukku.

Kuva
Ankaran viimeistelytyön jälkeen, tässä valmis Saippuakuplakissat-vetoketjulaukku: Ja toiselta puolelta hiukan epätarkempi kuva, missä näkyvät sangatkin melkein kokonaan: Laukku on ollut tekeillä elokuun puolesta välistä 2011 alkaen. Kankaat valitsi Tytär, mutta minä lisäsin joukkoon vielä tuon tummemman vaaleanruskean kankaan. Vetoketjulaukku näyttää ylhäältä päin tällaiselta: Avattuna laukku on tämän näköinen: Kiinnitin pienen vinokaitalelenksun laukun yläreunaan, huolittelukaitaleen alle. Siihen voi kiinnittää vaikkapa nauhan, jossa on avaimet. Vetoketjun päähän ompelin huolittelevan palan ja vetimeen lisälenksun. Tässä vetoketjumallissa ei vetimen päässä ollut reikää, johon lenksun olisi voinut pujottaa, joten lenksu on kiinni samassa lenkissä kuin varsinainen vedin. Laukun pohja on hiukan muuta tilkkupintaa tummempaa kangasta: Laukun mitat valmiina ovat: - Leveys noin 40cm, - Korkeus noin 29cm, - Pohjan leveys noin 10cm. Sangat ovat valmiina noin 60cm pi

tilkkulaukku kuosissa.

Kuva
Saippuakuplakissakuvioinen tilkkulaukku on edennyt aika lupaavasti! Olen kaikkinaisista elämiskiireistäni huolimatta saanut leikatuksi siihen kaikki osat, ja ommellutkin olen. Vuoriin tuli tällainen tasku: Vetoketjulipareen tikkasin tällä kertaa pitkittäin, en poikittain kuten yleensä: Kuvassa vetoketjua ei vielä ole ommeltu lipareeseen, huom. Se on lipareen kangasosien välissä vain näytiksi. Valoisaan aikaan tänään (lauantaina) satuin katsomaan tikkausta nurjalta puolelta. Se näyttikin aika hauskalta: (Oikeassa reunassa näkyvien tikkausviivojen ei ole tarkoituskaan olla suorat.) Ta-daa, sain laukun näin pitkälle valmiiksi. Tässä vaiheessa piti ruveta silittämään tukikangasta sankapalojen nurjalle ja sangat pitää ommellakin. Vetoketjulipareen ompeleminen otti koville. Laskin sille pituuden laukkukappaleen leveyden mukaan, ja sitten ompelinkin laukun sivusaumat yläreunasta leveämmiksi, alareunaa kohti kapeneviksi (jolloin laukku ei näytä niin paljon kapenevan alaspäin,

tammikuun valmis.

Kuva
Jeii! En turhaan ole ollut mukana Maikin tilkkujen ”Jotain valmiiksi joka kuukausi” –hössötyksessä! Melko kauan sitten aloittamani vauvanpeitto on näet valmistunut, vaikka se jäi tilkkupintavaiheeseen pitkäksi aikaa. Syyringin Lapsettaa-näyttelyyn tarkoitetun peiton nimi on ”Pehmeää ja possunpunaa”. Anteeksi vino kuva. Luonnollisesti näppäsin kuvan peitteestä, kun se oli levitettynä lattialle. Sängyllä seisten on vaikea sihtailla kännykkäkameran kanssa niin, että kuva tulisi otetuksi kohtisuoraan. Sama ongelma taustakangaspuolen kanssa, näyttää vääristyneehköltä: Sellainen minulle entuudestaan vieras ajatus on nyt aika lähellä kuin ”melkein pidän peiton taustapuolesta enemmän kuin paraatipuolesta”. Lähellä, muttei kohdalla. Paraatipuoli on tosi kiva! Kantattu reuna jäi hiukan aaltoilevaksi, vaikka tästä kuvasta sitä ei huomaa: Vain kaksi reunaa aaltoilee, sillä kolmannen ja neljännen reunan kohdalla tajusin ruveta hieman kiristämään ompeleita, joilla kiinnitin kanttin