osaan korjata.
Minulla on vakiovastaus, kun perheenjäsenet pyytävät korjaamaan vaatekappaleitaan tai esimerkiksi lyhentämään hankkimiensa housujen lahkeita: ”On epäreilua pyytää tuollaista Tilkkutaiteilijalta”. Se on vitsi, sillä en ole vielä kieltäytynyt näistä töistä. Toimitusajat ovat saattaneet kuitenkin olla mitä sattuu. Tilkkutaiteilijaa voi kuitenkin pyytää korjaamaan (kovassa ja/tai pitkäaikaisessa) käytössä rikkoutuneita tilkkutöitä! Niin teki rakas siskonikin. Hänen omistamastaan ”Ruoho on vihreämpää” -tilkkupeitosta oli yksi blokki hajonnut lähes kokonaan. Katastrofi oli minun syytäni! Ei olisi pitänyt valita käytettyä lakanaa eikä harvaan kudottua puuvillatilkkua tilkkupeiton materiaaliksi. Tässä vielä toinen kuva risaisesta blokista: Ruoho on vihreämpää -tilkkupeitto on kyllä palvellut toistakymmentä vuotta – ompelin sen vuonna 2012 ja esittelin sitä kirjoituksessani nimeltä valmis sinisävyinen tilkkupeitto. Kirjoituksen kuvat ovat syksyisen vihreitä ja kivoja, mutta niiden laa...