Tilkunviilaaja

On hienoa kun tilkkutyö saa hyvän kodin ja omistajan, joka käyttää työtä mielellään. Ompelin Tyttären tietokoneelle Paikkatasku-nimisen kotelon vuonna 2014, ja kotelo on ollut jatkuvassa käytössä siitä asti. Tyttären kotiin muutti loppukesällä kokeilunhaluinen kissanpentu. Tässä hän testailee, olisiko Paikkataskussa mukava lepäillä. Aikamoinen huiskahäntä! Kuvassa näkyy myös Tyttären kodissa pitkään viihtynyt Sisäinen villapaita -tilkkupeitto. Paikkatasku-kotelossa oli hauska oleilla noin kokeeksi, mutta taisi kisu sittenkin tuumia, että toisenlainen peti on parempi. Koteloa tarvitaan muutenkin muualla, sillä sitä pitäisi pienentää, koska tietokone on juuri vaihtunut toiseen. Vai ompelisinko sittenkin ihan uuden kotelon?

Eipä ollut vaikea keksiä nimeä uusimmalle tilkkupussukalleni! Sen toisella puolella katseen kiinnittää pieni tilkku rantamökkikangasta, joten se sai tietenkin nimen Rantaloma.   Rannan sijaan Rantaloma-pussukka pääsi kivipaadelle. Ja jäkälöityneelle päärynäpuun oksalle:   Ompelin tilkkupinnat samassa erässä kuin edellisen valmistuneen eli Mielenrauha-pussukan pinnat. Näitäkin mitoitin mielestäni leveäksi ja kapeaksi, kirjekuorilaukun oloiseksi pussukaksi, mutta kyllä tästäkin tuli pussukka mallia ”pieni”. Se on kooltaan nimittäin seuraavanlainen:  Leveys ylhäältä noin 20 cm Korkeus noin 13 cm Pohjan leveys noin 5 cm.  Vetoketju on ommeltu Noodleheadin maanmainion Open Wide Zippered Pouch -ohjeen mukaan, joten jälleen on kyse Avoin-malliston yksilöstä. Avoimuudesta puheen ollen, tässä Rantaloma-pussukkani poseeraa avoinna. Ompelin siihen vuorikappaleet yhdistämällä ensin kolme Tuikkikaa-tilkkupeiton taustakappaleesta yli jäänyttä kaitalepätkää ja yhdistämällä siihen sitten vaaleaa

Elämä on asettunut pienelle alueelle. Juuri nyt ei ole tiedossa matkoja edes Suomessa, saati ulkomaille. Aika kuluu rauhallisesti ja silti maanantain jälkeen tuntuu olevan heti perjantai. Nyt on lauantai ja rauhallisen, pienessä piirissä kuluvan ajan kunniaksi annoin uusimmalle tilkkupussukalle nimeksi ”Mielenrauha”. Pussukkani ei ole väritykseltään erityisen rauhallinen, mutta sen tekeminen oli rauhoittavaa. On kiva valita melkein satunnaisia paloja ja ommella niitä yhteen sen kummemmin sovittelematta. Menetelmää taidetaan hienosti kutsua improvisoinniksi. Tällä puolella pussukkaa näkyy useampia lahjaksi saamiani tilkkuja. Kerroin taannoin, että tilkkuystäväni Soile pääsi eroon pikkusälätilkuistaan antamalla ne minulle. Olen tehnyt hänen kangaspaloilleen kunniaa ompelemalla niistä pussukoita. Kuvassa näkyy myös tönköksi jäätynyttä nurmikkoa. Syksy on saapunut. Mielenrauha-tilkkupussukan sisällä kuitenkin kukkivat kesäkukat. Mielenrauha-vetoketjupussukka on mitoiltaan seuraavanlainen

Nyt kun yksi tilkkupeitto on viimeistelty ja valmis, on palattava seuraavan projektin pariin. Oma syy, että kokoan tätä melko pienistä tilkuista. Olen jokseenkin työlääntynyt ompelemaan Economy-blokkeja, koska jokaiseen tulee kahdeksan pienehköä kolmiopalaa. Ei auta, vaikka saan käyttää ihania ja värikkäitä kankaita, sillä mukana on aina joko tummanpuhuvaa tai harmaata kangasta, jolla sitä paitsi on suunta! Onneksi voin välillä hengähtää ja katsella valmista koostetta:   Kellanvihertävät blokit turkoosihtavien kanssa näyttivät mukavilta! Mutta äskettäin valmistuneiden blokkikoosteiden lähellä vihertävät ja turkoosit sammuvat. Varsinaisessa tilkkupinnassa naapurit pitää valita huolellisemmin! Purin hammasta ja valmistin vielä muutaman Economy-blokin lisää. Sitten oli pakko päästä ompelemaan vähemmän kurinalaisesti. Ojensin käteni pienelle sivuhyllylle, jonne siirrän pienet jäännöspalat. Sieltä sitten ompelin yhteen palan toisensa jälkeen, kunnes koossa oli värikkäät pussukan alut: Sattu

Ompelin valmiiksi tilkkupeiton, jonka ensimmäinen blokki valmistui aivan helmikuun alussa (tänä vuonna 2020) ja joka odotti tilkkupintanakin viitisen kuukautta ennen kuin sain viedyksi sen Töölön Tilkkupajaan tikattavaksi. Annoin tälle nimen ”Tuikkikaa!” Tuikkikaa-tilkkupeiton blokit ompelin itse tekemieni paperikaavojen avulla. Näin Jen Kingwellin suunnitteleman Shooting Star Tempter -blokin, ja se sopi erinomaisesti paperiommeltavaksi. Olisin ostanut hänen kaavansa, mutta myytävänä oli vain mallineita, joilla blokin palat olisi voinut leikata.  Tiesin heti, ettei minun onnistuisi leikata ja ommella niin tarkasti! Paperikaava oli ainoa vaihtoehto. Säästyin repimästä läpi ommeltuja papereita valmiista työstä, koska käytin taittelutekniikkaa, jonka opin tehdessäni tilkkuystävä Arjan kanssa opetusvideota Tilkkuyhdistykselle.   Jaoin kuvan tikatusta, mutta kanttaamattomasta työstä Instagram-tililläni ja kysyin seuraajiltani ideoita reunakantin väriin. Useampi ehdotti mustaa/tummaa kan

Tätä pussukkapintaa varten olin taiteillut kokoon suunnilleen neliömäiset palat, ja päätin täydentää niitä vaaleilla kulmilla. Sama idea on toiminut jo parissa aiemmassa pussukassa, joista Kimono on suosikkini. Perenna-nimisen pussukan mitat tulivatkin vähän erikoiset.   Kuvastakin näkee, että Perenna on aika kapea ja korkea. Sen mitat ovat seuraavat:  Leveys ylhäältä noin 18 cm  Korkeus noin 20,5 cm  Pohjan leveys noin 7 cm.  Perenna-vetoketjupussukka on Avoin-mallistoa, eli se kyllä avautuu hyvin. Silti se on erikoisen muotoinen. Mitä sinä säilyttäisit siinä? Perennan toinen puoli on melko eri värinen. Kuvio toi etäisesti mieleen kukkapenkin, ja siitä keksin pussukalle myös nimen.   Vuorikappaleisiin käytin tällä kertaa ylijäämäblokkeja – kuvassa näkyvän vuoripuoliskon kokosin lähinnä Kangasvuokko-tilkkupeitosta yli jääneistä kaarikappaleista. Vetoketjun päähän löysin sopivan värisen tilkun samoista röykkiöistä, joista pinnan kolmiotkin ovat kotoisin.  Kolmioita oli röykkiössä

Sain tilkkuystävältäni Soilelta pikkutilkkuja, joihin hän oli jo kyllästynyt. Hänelle roska, minulle aarre. Kerroinkin jo aiemmin, miten mukavia tuokioita vietin pienten tilkkujen parissa, ja nyt voin näyttää jotain valmista. Pikkutilkuista syntyi pieni vetoketjupussukka, jolle annoin tietenkin nimen Aarre.   Kuvassa se näyttääkin vähän aarteelta, joka ei löydy maahan kaivetusta kirstusta, vaan jäkälöityneen päärynäpuun oksilta. Tilkkupinnat näyttivät ennen pussukaksi ompelua tällaisilta: Eivätkö pinnat muutukin ihmeellisen paljon, kun ne tikkaa?! Ovathan nämä ihan kivat, mutta niistä puuttuu luonne. Muistin poikkeuksellisesti ottaa jonkun kuvan myös työvaiheista. Jännittävin osuus on juuri ohi, ja näen, miltä pussukka näyttää kolmiulotteisena. Vuorikappaleen kääntöaukko piti tässä vaiheessa ommella umpeen.  Vuoriin käytin tilkkuystäväni Virpin antamia tilkkuja ja työkaverilta saamiani Marimekon Unikko-kangastilkkuja. Virpin tilkut ovat aiemmassa elämässä olleet verhoina, ja veikkaan,