tästä lähtee.

Olen äskettäin ommellut kaksi aika erilaista tilkkupintaa valmiista kaitalepakkauksista. En voi itselleni mitään – kaitalerullat vain ovat houkuttelevia, joten ostin niitä vielä kolme lisää.

!!!!

Vuosi on käännähtänyt taas valoisan puolelle. Nyt näkee taas ommella mustanpuhuvia kankaita. Olen kartuttanut neutraalien kankaiden pinojani erityisesti tummilla väreillä ja päätin yhdistää punaoranssivoittoiseen kaitalepakkaukseen eniten mustaa, mutta myös hieman harmaata ja vaaleaa.


Jos olisin vielä enemmän helppouden perään, etsisin valmiin, kaitalerullalle mitoitetun kaavan, mutta kehitin kaavan kuitenkin itse. Löysin tilkkupeiton, jossa oli minua miellyttävä kuvio ja pähkäilin, voisiko sen ommella tällaisista kaitaleista. Vastaus oli: ”Kyllä”.

Päädyin vastaukseen niin, että ompelin ensin koeblokin koekaitaleista. Käytin suunnilleen-kokoisia paloja ja lopulta tasoitin blokin ja mittasin sitten kaikki leikkuun ansiosta muotoutuneet palat.

”Vino oo” –niminen tilkkublokkini alkaa kolmesta 6,5 tuumaa pitkästä kaitaleesta, jotka ommellaan vierekkäin yhteen. Palan päihin ommellaan kaitaleesta leikatut kolmiot, joiden sivut ovat 3,5 tuumaa.


Neliön toiselle reunalle ommellaan vastaavanlaiset kolmiot keskikankaasta. Lopuksi pala tasoitetaan neliöksi, jonka kulmat ovat nuo kolmiokulmat:


Lopputuloksena vinoja oo-kirjaimia.

Yhdestä rullan kaitaleesta syntyy kaksi tällaista värikästä blokkia ja jäljelle jää hyvin vähän. Kaitaleen jäännöspala on hieman pidempi, jos vinon oo-kirjaimen tekeekin mustasta tai neutraalista kankaasta.

En ole päättänyt, ovatko kaikki oo-kirjaimet värikkäitä. En tiedä, miten tämän sommittelen. Ryhdyn ompelemaan blokkejani ja katson, mihin tämä kehittyy.

Kommentit

Irma sanoi…
Kylläpä olet ideoinut kivan blokin!!
Kvilttaaja sanoi…
Improvisointi on ihanaa! Ei mitään turhia kahleita, vaan mennään niin kuin lystätään. ;D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.