taiteellinen tilkkulaukku valmis. kissat-tilkkulaukku?

Töistä kotiuduttuani eilen olin niin pirtsakka, ettei tukikankaiden silittäminen sankakappaleiden taustalle tuntunut missään! Huis vain, ja sangat olivat ompelua vailla valmiit. Silitin samalla yhden tyynyliinankin. Hyvä, minä!

Laukkuhan oli melkein valmis, kun sain sangat ommelluiksi. No, yläreunan huolittelukaitale piti pysähtyä leikkaamaan. Olen lopulta todennut, että 3cm leveä kaitale on sopivin, kun teen ompeleen tavallisen paininjalan leveyden etäisyydelle reunasta. (Olen leikannut varmaan kaikenlaisia leveyksiä 2,5 sentistä 4,5 senttiin.)

Kiinnitin kaitaleen vuoriin käsin ommellen. Samalla katsoin rästiin jääneitä tv-sarjatallenteita. Sinänsä hoopoa, kun ulkona olisi ollut kesäisehköä ja kaunista. Ompeleminen vain nyt on vielä paljon kesäsäästä nauttimista ihanampaa!

Ta-daa! Jälleen valmis laukku. Tämän yksilön nimi on täten Kaffetta-tilkkulaukku.


Sopivan napin sain kahdesta napista yhdistelemällä:



Seuraava tilkkulaukku?

Kaffetta-tilkkulaukkua viimeistellessäni alkoi jo mielessä väikkyä uhkaava ajatus, että jään käsitöissä liikaa tyhjän päälle (ihan kuin keskeneräisiä töitä ei olisi yhtään pöydällä, hah hah). Rauhoittelin itseäni miettimällä, mistä kankaasta haluaisin ehkä seuraavaksi tehdä tilkkulaukun.

Muistin melkein ensimmäiseksi hurmaavan kissakankaan, jonka ostin Tampereen tilkkupäiviltä maaliskuussa. Huomasin myös, etten olekaan vielä käyttänyt tilkkulaukuissa mitään kissakankaitani. (Minulla on kunnioitettava varasto erilaisia kissakankaita.)

Illalla vietin sitten mukavan tuokion etsimällä sopivia kankaita hurmaavan kissakankaan kavereiksi tilkkulaukkuun. Tällaisen yhdistelmän keksin:


Ehkä pääsen jo tänään leikkaamaan paloja. Tai sitten ompelen jotain muuta! Olen nimittäin miettinyt myös, että voisin vaihteeksi yrittää ommella itselleni jonkinlaista vaatekappaletta. Kankaita kyllä riittää! (Vaikka suurin osa kangasvarastostani on pieniä puuvillakangaspaloja, on siellä toki yllin kyllin vaatetuskankaitakin.)

Kommentit

Kaikku sanoi…
Hei!
Mitä on Koltsarikangas!
Tilkunviilaaja sanoi…
Koltsarikangas on kai oikealta nimeltään college-trikoo, eli sitä kangasta, josta tehdään college-paitoja. Tekemissäni laukuissa on sellaista kangasta tukevoittamassa rakennetta. Tähän asti olen käyttänyt vanhoista college-paidoista leikkaamaani kangasta, mutta nyt alkavat paidat vähetä niin että siirryn käyttämään suoraan pakasta tullutta kangasta.
Marle sanoi…
Tosi pirtsakka laukku. Jossain postauksessa puhuit laukkutehtaasta ja kyllä tätä ihan tehtaaksi voi sanoa! Tuo kissakangas on ihanaa ja muut sen seuraksi valitsemat sopivat mielestäni loistavasti. Joskus kissat ajaa takaa perhosia.
Anonyymi sanoi…
Kaikki tekemäsi laukut ovat niin ihania ja niitä syntyy kuin sieniä sateella. Minäkin mietin, mikä ihmeen koltsarikangas, mutta nythän se selvisi! Tämä on ensimmäinen kommenttini, vaikka käyn joka päivä täällä blogissasi, en vaan ole aikaisemmin rohjennut kommentoida.
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiva, Anonyymi, että rohkenit kommentoida. On mukava kuulla, että blogillani on vakituisia kävijöitä. Ja hyvä, että Kaikku kysyi koltsarikankaasta, jota en ollut tajunnut suomentaa!
Anonyymi sanoi…
Hei, olen alkava käsityöharrastaja, aiemmin lähinnä helmijä ja koruja askaroinut, nyt ompelu, lähinnä pussukoiden ja laukkojen muodossa on ruvennut kiinnostamaan, käyn usein sivuillasi lukemassa ja inspiroitumassa. Ehkä tuon ompelukoneen kaivan vielä esille...
Unknown sanoi…
Ihania laukkuja. Olen aivan myyty.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.