taiteellinen tilkkulaukku. tilkkukukkaa pukkaa.

Taiteelliseksi nimeämäni tilkkulaukku eteni hieman. Huokaisten otin esiin liian matalaksi leikkaamani koltsarikankaan ja lisäsin reunaan mittaa.

Kokeilin tällä kertaa, miten käyttäytyy laukku, jonka kerrokset ovatkin: tilkkupinta, vanu, koltsarikangas (tähän saakka olen käyttänyt järjestystä tilkkupinta, koltsarikangas, vanu). Tikkaaminen ei ainakaan ollut yhtään sen hankalampaa.


Tein taas erittäin yksinkertaiset tikkaukset. En raaskinut peittää upeita kuviokankaita tikkauksin, vaan käytin pelkkää suoraa ommelta.

Tilkkukukka odottaa applikointia

Suunnittelen tarjoavani applikoidun tilkkukukan ompeluohjetta FinnQuiltin Tilkkulehteen, ja ompelin siksi tilkkukukan mallia eilen, kuvitukseksi ohjeeseen.

Kokosin terälehdet hyvin vaaleista kankaista:


Valitsin maastonvihertävän, aika pienen taustakankaan. Olisi se voinut isompikin olla! Ja kiinnitin kukalle varren samalla kun seurailin televisiosta Pohjois-Korea-Brasilia-ottelua vailla kovinkaan kummoista mielenkiintoa.


Kuvassa näkyy paperimalline, jonka avulla sovittelen kukalle paikan taustakankaalla. Ihan selvästi näkyy nyt, että taustakangaspala on pienehkö… Mutta ei auta. Varsi on jo kiinni, en rupea enää perumaan. Ihan hyvä tästäkin tulee.

Blogiuudistus, josta olen vähän ylpeä

Parissa seuraamassani blogissa olen nähnyt aina postauksen perässä ehdotukset, mitkä muut postaukset lukijaa saattaisivat kiinnostaa. Minusta se on ollut kiva lisä. Ja hei, eilen tajusin, miten saan sen omaan blogiini! Toivottavasti te, lukijani, pidätte suosituksista myös!

Vinkki: Jos haluat samanlaisen ehdottelijan omaan blogiisi, klikkaa tuota LinkWithin-linkkiä ja seuraa ohjeita. Oli helppoa! (Ainakin Blogger-bloggaajalle.)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.