Tilkunviilaaja

Ompelin Lions Club Helsinki Kampin leijonien lahjoittamista solmioista tilkkupeiton, joka sai nimekseen ”Kalaasit”.  Kalaasit-nimeä ehdotti Töölön tilkkupajan Soile, ja nimi sopii peitolle erinomaisesti, sillä se arvotaan Ruoholahden Kalaasit –tapahtumassa Helsingin Ruoholahden torilla lauantaina 17.5.2014. Peittoarpajaisista saadut tulot menevät uuden lastensairaalan hyväksi. Töölön tilkkupaja lahjoitti ja toteutti peittoon tikkaukset. Soilen upeat tikkaukset näkyvät selvemmin peiton taustapuolella: Ompelin taustapuolelle muutamia solmioista irrottamiani valmistajamerkkejä. Harmi, etteivät ne erotu kuvassa! Peitto on kooltaan noin 140cm x 190cm. Suurin osa kankaista on silkkiä ja polyesteriä – vain punainen ja mustanpuhuva kehys on ommeltu tilkkutyöpuuvilloista – joten tilkkupinnassa onkin upea kiilto. Peitto on mukavan pehmeän tuntuinen ja taipuisa. Kanttasin peiton tilkkutyöpuuvillasta leikkaamallani vinokaitaleella. Kanttauksessa on pieni pätkä myös k

Lahjoitussolmioista ompelemani tilkkupeiton silkkinen kiilto on entistäkin enemmän edukseen nyt, kun Töölön tilkkupajan Soile tikkasi sen: Ompelin tilkkupeiton voitoksi arpajaisiin, joilla Lions Club Kamppi voi kerätä varoja uuden lastensairaalan hyväksi. Töölön tilkkupaja lahjoitti peittoon tikkaustyön. Peitto arvotaan Helsingin Ruoholahden torilla ensi lauantaina 17.5.2014, Ruoholahden Kalaasit –tapahtumassa. Tilkkupeitto on siis ommeltu klubilaisten Leijonien minulle toimittamista solmioista. He lähtivätkin täydellä innolla hankkeeseen ja sain solmioita parin, kolmen muovikassillisen verran. Peittoon sain käytetyksi vain osan kaikista saamistani solmioista, joten ehkä toteutan jonain päivänä toisenkin/kolmannen/neljännen peiton heille! Purin ja pesin kaikki solmiot ennen kuin ompelin ne tilkkupinnaksi. Peitosta tulee kooltaan noin 140 cm x 190 cm. Tasoitin sen eilen (ja käytin apuna syntymäpäivälahjaksi saamaani lasersuorakulmaa ) ja minun täytyy vielä kantata peitto

Vietin eilen merkkipäivää ja olen sillä tavalla onnekas, että läheiseni tapaavat muistaa minua lahjoilla. Seuraavat lahjat olivat aivan parhaat! Kaksi eri ystävää oli tehnyt aina varman valinnan: Aah, hei mahtavaa! Pinkka kankaita x 2 !!! Ja yksi bonuskangaspala. En ole raaskinut tehdä näille vielä mitään, vaan pidän nippuja näkyvillä ja vähän väliä otan käteen ja silitän. Ihanat! Mies oli löytänyt teknisen laitteen, jollaista olin kauan aikaa sitten kertonut tarvitsevani: Sain lattialla vaakatasossa toimivan lasersuorakulman, jonka avulla tilkkupeiton tasoittaminen käy kuin tanssi! Puhuin tästä Miehelle ensimmäisen kerran ehkä 2-3 vuotta sitten joulun alla. Silloin olin nähnyt laservaa’an, joka ampui seinälle vaaterissa olevan laserviivan. Sanoin, että lattialle ammuttava laserviiva olisi aivan mahtava ja käytännöllinen kuin mikä! Toivomaani laitetta ei ollut silloin olemassakaan, mutta nyt Mies oli löytänyt sellaisen! Minulla sattui olemaan parikin tilkkupeittoa sii

Simpuran simpura: aina kun hetkeksi tuudittaudun uskoon, että olen täysinoppinut ja taitava tilkkutyöläinen, sorrun aloittelijan virheisiin. Kuten tässä: Mitä vikaa oli kuvassa? No totta kai ompelin taas oikean ja nurjan puolen vastakkain. Mutta en pura saumaa, vaan jätän kaitaleen nurjan puolen näkyviin tilkkupintaan. Ompelen jonnekin toisen kaitaleen, jonka toivottavasti onnistun ompelemaan oikein päin, ja voin aina valmista pussukkaa katsoessani muistaa aloittelijan virheeni, taas kerran. Pieni virhe tietysti ja onneksi sittenkin harvinainen. Esimerkiksi näin monta kaitale-kaitaletta olen ommellut kokoon ilman, että yksikään meni väärinpäin. Aika monta! Vihreä-ruskeat kankaat eivät ole ominta aluettani. Olen sovittanut värimaailman sopimaan miehekkäämpään katseenvangitsijakankaaseen, joka tosin ei sattunut esiintymään näissä kuvissa. Seuraavissa sitten!

KahviKaneli kysyi kommentissaan, millaisilla välineillä esimerkiksi Ei pöllömpi –pussukan tilkkupinnan tyyppisiä tilkkutöitä kannattaisi aloittelijana tehdä. Samassa hengenvedossa (kommentissaan) hän mainitsi, ettei aio ostaa leikkuria eikä leikkuualustaa. Noh. Tunnistan niiiiin tilkkualoittelevan itseni tuosta kommentista! Halusin kokeilla tilkkupeiton tekemistä suunnilleen vuonna 1995. En ollut varma, olisiko tilkkuilu minun juttuni, mutta halusin ehdottomasti tehdä kotiimme tilkkupeiton. (Jälkeenpäin olen ajatellut, että oliko sekään järkevää, että ensimmäiseksi työksi valitsin peiton?!) Olin sen verran perillä toteutustekniikoista, että käytin sinänsä joutuisaa kaitaletekniikkaa, mutta en halunnut sitoutua harrastuskokeiluun, joten en ostanut mitään apuvälineitä. Nimenomaan olin päättänyt, että EN osta. Kaitaleet tein niin, että ensin mittasin ja merkitsin kankaan nurjalta lyijykynällä ja sen jälkeen leikkasin kaitaleet viivoja pitkin saksilla. Kun olin yhdistänyt kaitale

En varmaan ole pitkään aikaan saanut pussukkaa näin nopeasti valmiiksi! Edellisenä päivänä tikkaus oli vielä vaiheessa ja jo seuraavana pussukka poseerasi pihan kulahtaneella puutarhapenkillä. Tässä hän on: ”Ei pöllömpi” –tilkkupussukka: Käänsin seuraavaa kuvaa varten pussukan toinen puoli eteen ja laskin sen kulahtaneille betonilaatoille, joiden saumoista puskee kovaa vauhtia voikukkaa esiin: (Kuvistani voi yleensä päätellä, että teen mieluummin tilkku- kuin puutarhatöitä.) Vähän vetoketjua avaamalla näkee vihertävään tilkkupintaan kivasti soinnahtavan vuorikankaan, jossa on jälleen Tilkunviilaaja –kangasmerkki: Koska vuorikappaleet eivät näy valmistujaiskuvissa, näytän ompeluaikaisen kuvan: Taas olivat tilkkutöiden taustakappaleista leikatut jäännöspalat hyödyllisiä! Silitin kolme erilaista kaistaletta, suoristin reunoja ja ompelin yhteen. Leikkasin vuorikappaleet kaksinkertaiseksi taittamastani kappaleesta. Siksi ne ovat näin samanlaiset. Kerronpa vielä, e

Ompelin vihertävistä tilkuista jo tutuksi tulleita kaitale-kaitaleita ja tällä kertaa päätin käyttää myös katseenvangitsijakangasta kaitaleena, näin: Koska Soilen minulle lahjoittama pöllökangas on näin ihanaa, tilkkupinnoista vaikutti tulevan oikein kivat! Vihreitä jäännöspaloja oli runsain määrin, ja tarvittavat kaitale-kaitaleet syntyivät hetkessä. Suorastaan hämmästyttävän nopeasti. Osasin arvioida tarvittavan määrän ja niinpä pääsin muutamassa tuokiossa sovittelemaan vetoketjua valmiiden tilkkupintojen väliin. Pussukassa on tuttu tyyli, mutta jälleen uusi tunnelma. Ehdin surrutella muutaman tikkausviivankin jo: Olin kerrankin kaukokatseinen: ennen kuin korjasin vihreät jäännöspalat ompelupöydältä laatikon kätköihin, muistin leikata sopivan vinokaitalepätkän vetoketjulenksua varten. Aika monesti minulle käy niin, että saan pussukan kokonaan valmiiksi ja olen jo ryntäämässä ottamaan siitä valmistujaiskuvia blogiini, kun huomaan, ettei vetoketjua ole viimeistelt