Tekstit

ratkojaa on tarvittu.

Kuva
Arvelin, ettei kannattaisi tehdä ommelta varta vasten ratkottavaksi, vaan saisin kokeilla uutta blogivoittoani eli design-ratkojaa jossain todellisessa yhteydessä. Olin oikeassa. Katsokaa nyt: Luulisi, että näin paljon tilkkutöitä tehneenä muistaisin tarkistaa ennen ompeleen surauttamista, että palat ovat menossa oikein päin, mutta ei. Tässä korjattu blokki: Nyt olen huomannut, millaisia paloja tarvitsen seuraavaan blokkiriviin ja olen myös päässyt sovittelemaan, miltä tilkkupinta tulee näyttämään sitten kun sitä on enemmän: Tätä on tosi kiva tehdä! Minulla oli aikamoinen määrä vaaleita tilkkusilppupintoja, ja olen nyt voinut keskittyä tekemään kolmioneliöitä ja ompelemaan niistä isompia palasia. Tavoitteena on tehdä oikein paljon näitä isompia paloja ja sitten sovitella, miten vielä isompi pinta rakentuisi kivoimmin. Tässä kestää kyllä tovi vielä. Tässäkin tarvitsin ratkojaa  Sain taas viettää yhteisen ompelupäivän Töölön Tilkkupajassa Soilen kanssa. Hän on tehtai

tähtiblokki. olen valmis purkamaan.

Kuva
Olen aloittanut tähtikuvioista tilkkupintaa kahdesta erilaisesta blokista kooten. Kumpikin rakentuu samanlaisista paloista, mutta ne asetellaan vähän eri tavoin. Toinen blokki on edellisessä postauksessani esitelty, jossa keskineliö näyttää isommalta. Toisessa blokissa on tilkkusilpusta tehty keskineliö, jonka ylä- ja alapuolella on sakarapalat. Olen asetellut näitä vierekkäin. Kohta on koossa tarpeeksi näitä isompia paloja, että voin ruveta miettimään, millaisista paloista seuraava kerros tehdään. Varmaan tähän malliin on joku kätevä kikka, mutta tilkkupinta tuntuisi rakentuvan ihan ookoo näinkin. Tytär oli sitä mieltä, etteivät tämän rivistön värit oikein sovi yhteen. Itsestäni taas tuntuu, ettei tässä oikein mitään muuta väriä olekaan kuin mustaa ja jotain vaaleaa, ja tekisi mieleni järjestää tähän lisää väriä! Ratkoja  Hahaa, ehkä joku luuli postauksen otsikon perusteella, että ajattelen purkaa tähtiblokkejani. En aio, vaikka tunnustan joutuneeni purkamaan useamma

helmikuu! uudenlaista tilkkupintaa.

Kuva
No niin, innostuin kokeilemaan, saisinko aikaiseksi vastaavanlaista kolmio-neliöpintaa kuin Muriël ( hänen työnsä mainitsin postauksessani viidestä tilkkutyöstä, jotka haluaisin tehdä ). Alkuperäisessä mallissa keskineliö oli ommeltu pienistä neliöistä, mutta päätin heti, että tekisin kuvion keskelle "tilkkukangasta" vaaleista ja vaaleahkoista jäännöspaloista. Olenkin ommellut merkillisiä paloja usean päivän ajan. Minulla oli melkoinen kasa vaaleita tilkkuja ja olin päättänyt, etten rupea ompelemaan blokkia, ennen kuin kasa olisi huomattavasti huvennut. Muuta sääntöä kokoamiselle ei ollut kuin käyttää vain löytämiäni jäännöspaloja, ja että tekisin pintoja, joista pystyisi leikkaamaan 15cm x 15cm neliön. Vaaleita neliöitä pystyn kokoamaan kankaista, joita löytyy kotoa valmiina, mutta jää nähtäväksi, löydänkö tarpeeksi paljon mustanpuhuvaa kangasta, jotta saan ommelluksi riittävän määrän kolmioneliöitä. Mustat tilkkukankaani ovat huvenneet tosi vähiin, kun olen

valmis! moderni tilkkupeitto.

Kuva
Helppo tilkkublokki neutraaleissa sävyissä + kirkasväriset tilkkusilppukaitaleet + tummaa ja vaaleaa kehystä = moderni tilkkupinta. Töölön Tilkkupaja n ihanan tikkauksen jälkeen vähän ruskeasävyistä reunakanttausta ja ta-daa: Tilkkupeitto nimeltä "Vanhat ystävät" on valmis. Odotin vähän turhan pitkään ennen kuin kiirehdin ulos ottamaan tilkkupeiton valmistujaiskuvia kunnon valossa, ja lumisade ehti alkaa. Minulla ei myöskään ollut apujoukkoja mukana peitettä pitelemässä, joten jouduin ottamaan tällaiset makuuasentokuvat. Peiton koko valmiina on noin 150cm x 205cm. Tässä hyvä kuva peitteen merkillisestä taustakappaleesta: Oikeastaan taustakappale olisi ainoastaan mielenkiintoisen eikä ollenkaan kummallisen näköinen, jos en olisi paikannut kankaasta löytämääni reikää noin eri värisellä kankaalla. Mutta ei sekään paljon haittaa. Ihan hyvä tämä on! Tikkauskuvio erottuu juuri sopivasti nättinänsä. Lumisade vain yltyi. Peitto ei ollut hangella kuin hetk

tilkkutyökankaita ja kantteja.

Kuva
Lauantai oli mahtava päivä esimerkiksi kolmesta syystä! Sain tavata Tilkkutie-blogin Tiinatein elävänä Hengasin Töölön Tilkkupajassa Soilen ja Tiinatein seurassa Kävimme kolmisin kangaskaupoilla ja lounaalla.  En tarvitse yhtään lisää kankaita! Paitsi isoja kankaita, jotka sopivat tilkkutyön taustakappaleeksi. Niinpä olin hankinnoissani todella hillitty enkä ostanut kuin nämä neljä kangasta: Kiivas turkoosi, ihana violetti ja etualan kummalliskuvioinen Töölön Tilkkupajan fat quarter –laatikosta ja vihreä-violettikukkakuvioinen kangas (jossa on hopeahilettä mukana, vaikke kuvassa näy) Eurokankaan palalaarista. …ja nämä kaksi kangasta: Kumpikin Töölön Tilkkupajan fat quartereita. En voinut laittaa samaan kuvaan äskeisten kanssa, koska eivät mitenkään sopineet väreiltään niiden kanssa yhteen. …ja nämä kolme kangasta: Tässä kasassa on keskimmäisenä taustakappaleeksi sopiva kangas. Kahta muuta Eurokankaan palalaarista löytynyttä kangasta en vain voinut vastustaa

5 tilkkutyötä, jotka haluaisin tehdä.

Kuva
Moderni tilkkupeitto on melkein valmis ja nyt onkin aika päättää, mitä seuraavaksi rupean tekemään. Ainakin seuraavat viisi juttua haluaisin jossain vaiheessa toteuttaa.   1. Kurittomat neliöt. Tykkään neliöistä! Neliöt voisivat välillä olla kurittomampia ja keikkua puolelta toiselle kuten tässä työssä, jonka näin Daisy and Jack -blogin bannerikuvassa: 2. Epätyypilliset hirsimökit. Tässä postauksessa on kuva hirsimökkiaiheisesta kirjasta. Minua kiinnostaakin nyt, miten voisin käyttää hirsimökkiblokkeja tuolla tavalla vinosti ja limittäin aseteltuina. 3. Overnight bag. Ehdottomasti haluan tehdä tilkkutyönä tällaisen overnight- tai viikonloppukassin Oh,Franssonin tapaan.   4. Ihanat mekot. Tällaisen "ei mitään päällepantavaa" –työn haluaisin tehdä, mutta muotoilisin mekot sutjakkaammiksi kuin Mrs Moen on tehnyt ja toteuttaisin työn varmaan toisenlaiselle taustalle. Ideana kuitenkin samanlainen. Tässä on viehättävää se, että mekot tuovat mieleen p

tilkkutyössä upea tikkaus.

Kuva
Töölön Tilkkupajan Soile toteutti taas upean tikkauskuvion tilkkutyöhöni. Moderni tilkkupinta näytti lituskaisena kivalta, mutta tikkaus kruunaa sen: En ole ehtinyt vielä kantata työtäni – niin ja nimilappukin siihen täytyy kiinnittää ennen kanttaamista – joten näytän tässä vaiheessa vain osittaisia kuvia. Muotokuva siitä on aivan pakko ottaa, tästä tulee oikein hauskan näköinen tilkkupeitto! Ja onneksi tuleekin, sillä annan sen lahjaksi. Jotta peite olisi soveliaamman suorakaiteen muotoinen, käytin 5cm leveitä pystykaitaleita ja vain 4cm leveitä vaakakaitaleita. Ihmeellisen saman levyisiltä kaitaleet silti näyttävät valmiissa pinnassa. Tästä voi ihailla hauskaa ameebamaista tai leväkuviomaista tikkausta: Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelussa on vaikka minkälaisia tikkausmalleja. Olen valinnut jokaiseen siellä tikkauttamaani tilkkutyöhön (tämä oli nyt viides tikkauttamani työ) erilaisen kuvion. Varmaan jatkan samalla periaatteella!