kassikappaleita.
Mutkittelevat tikkaukset hedelmäpuukuvaisella tilkkulaukkupinnalla ovat valmiit: Laukkukappaleet on nyt leikattu muotoon ja ne odottavat vuorin ja muiden kanssakappaleiden leikkaamista sekä tietysti ompelemista: Jätin eilen jäännöspalatilkuista kokoamani tilkkupinnan tikkaamisen kesken siinä vaiheessa, kun alalanka oli loppunut jo toisen kerran ja olisi pitänyt puolata lisää. Tottahan sellaisen ponnistelun edellä pitää ensin nukkua hyvät yöunet. Reippaana tänään tartuin puolaustehtävään ja kohta tikkaaminen jatkui. Jäännöspalat tikkasin ”orgaanisesti” mutkittelevin suorin ompelein: Nämäkin laukkupalat ovat valmiit ja odottavat ompelemistaan. Hanhet Tein vielä yhden lisähanhen: aikomani oranssinsävyisen. Nyt näitä on neljä eri väristä ja se saa toistaiseksi riittää. Onnistuin järkeilemään, miten saan hanhestani vihreän yksilön peilikuvan. (Se ei ole kauhean vaikeaa, mutta osoittautui eilisellä kurssilla ylivoimaiseksi.) Tämä ei toimi Kukkaneliöistä laa